Kommentti: Tuotannon paineet pois julkkiskaudella, talosta suurimmat odotukset

Maanantaina julkistettu Julkkis-Big Brotherin paluu vilkastaa BB-vuotta. Nyt saatiin ensimmäistä kertaa Suomessa Big Brother myös keväälle, mutta kovin suuria odotuksia ei julkkiskaudesta ole.

Julkkis-BB:n ensimmäinen tuleminen syksyllä 2013 oli todellinen pannukakku. Ei saatu suuria nimiä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, häätöovi kävi lähes yhtenään, julkkiksista moni luovutti ja kausi oli muutenkin todellinen light-versio BB:stä. Nykytuotannolta on kaikki paineet poissa, sillä kovin paljon ei vaadita edellisen Julkkis-BB:n tason ylittämiseksi.

Toukokuussa odottava toinen julkkiskausi ei nostata suuria odotuksia jo sen keston vuoksi. Onneksi kausi on vain kolmiviikkoinen, jolloin sen voi hyvin nauttia alkupalana odotellessa syksyn taviskautta. Mielenkiintoista nähdä, keitä on saatu houkuteltua BB-taloon. Viime kerralla Julkkis-BB:ssä todellisen julkkisstatuksen ansaitsi vain muutama asukas, toivottavasti tilanne on nyt parempi.

En kuitenkaan pidättäisi hengitystä tämän asian suhteen. Voisin veikata, että todennäköisesti suuri osa asukkaista kuuluu Nelonen Median "talliin", eli BB-talossa nähtäneen konsernin radio- ja tv-ohjelmista tuttuja henkilöitä sekä Nelosen musiikkiohjelmissa esiintyviä artisteja. Luultavasti muutama Neloseen kytkeytymätönkin henkilö nähdään talossa toukokuussa. Tekisiköhän Niko Saarinen kol... ei, kun neljännen visiittinsä Big Brotheriin BB-asukkaana?

Kaikkein mielenkiintoisinta Julkkis-BB:n paluussa on kuitenkin uusi BB-talo. Kaksi vuotta käytössä ollut talo Redin kauppakeskuksessa ei ole enää tänä vuonna käytössä, vaan BB-talo siirtyy uuteen paikkaan pääkaupunkiseudulla. Nelosen tiedotteessa puhuttiin mahtipontisesti BB-universumin rakentamisesta BB-talon ympärille, mutta arkisemmin tässä luultavasti tarkoitetaan vain tuotannon vaatiman infran rakentamisesta talon ympärille ohjaamoineen, sosiaalitiloineen, tehtäväryhmän verstaineen ynnä muuta tuotannon pyörittämiseen vaadittavaa.

Juuri uuden talon takia Julkkis-BB tulee varmasti katsottua, vaikka julkkikset ei parasta A-luokkaa olisikaan ja kauden sisältökin ehkä sitä sun tätä. Julkkisasukkailla saadaan myös uusi talo testattua kunnolla ennen kuin tavikset muuttavat todennäköisesti samaan taloon syksyllä. Uskoisin, että kevään ja syksyn talot ovat rakenteiltaan samanlaisia, mutta ehkä sisustukseen tehdään jotain muutoksia.

Toivottavasti kaikkia uuden talon salaisuuksia ei paljasteta kerralla nyt keväällä, vaan jätetään kovimmat paukut syksyyn. Jää paitsi meille katsojille, niin myös uusille tavisasukkaille jännitettävää, mitä uusi BB-talo sisältää.

Vaikka odotukset eivät ole tapissaan, toi Julkkis-BB ihan eri säpinää kevääseen ja pisteet tuotannolle ainakin yllätyksestä, jota ei osannut odottaa.


Tulosta   Sähköposti