Kommentti: Pelastuspisteet ovat huono idea

Tälle viikolle Big Brotherissa otettiin käyttöön kauden uutuus, pelastuspisteet. Tässä katsojat pääsevät vaikuttamaan nimeämisiin, mutta mielestäni tällainen ei oikein sovi BB:hen.

Katsojat ovat voineet tästä viikosta alkaen äänestää asukasta, jonka voi mahdollisesti pelastaa häätöäänestykseltä. Pelastuspisteissä sotkeudutaan Big Brotherin yhteen peruspilariin, nimeämisiin. Nimeämiset ovat perinteisesti olleet asukkaiden käsissä ja he ovat saaneet päättää, ketkä joutuvat häätöäänestykseen.

Nyt asukkaiden valta vähenee, kun häätöuhalta voi välttyä asukas, vaikka nimeämispisteet sinne hänet veisikin. Tällaista valtaa ei pitäisi antaa katsojille ainakaan tässä laajuudessa. Kerran kaudessa tämä voisi vielä mennä, mutta ilmeisesti pelastuspisteistä on suunniteltu koko loppukauden juttua.

Onhan Big Brotherissa ollut monella kaudella esimerkiksi käänteisiä nimeämisiä, jossa katsojat ovat nimenneet ja asukkaat häätäneet, mutta nämä ovat olleet poikkeuksia ja sitten palattu taas normaaliin. Formaattiin kuuluu, että asukkaat saavat valita, ketkä heistä ansaitsevat paikan häätöäänestykseen, se on osa peliä. Katsojilla on paikkansa antaa lopullinen tuomio häätöäänestyksessä, vaikka se on aina välillä sunnuntaisin muistuttanutkin arpajaisia.

Yksi mahdollinen syy, miksi halutaan rikkoa tuttua nimeämisten kaavaa on se, että sinne ei päätyisi aina ne samat nimet. On totta, että hyvin usein joku asukas on nimettynä viikosta toiseen, mutta hän ei putoa. Tuotanto haluaisi nähdä myös uusien kasvojen joutuvat kokeilemaan siipiään häätöäänestyksessä. Ainakin tässä vaiheessa kautta pakan sekoittaminen nimeämisissä on turhaa, koska talo vasta yhdistyi ja siellä luodaan vasta uusia suhteita ja tällöin nimeämispisteet saattavat viikon välein muuttua paljonkin.

Herää tietysti kysymys, haluaako tuotanto suojella asukkaita, jotka ärsyttävät sekä talossa että kotikatsomoissa ja tuottavat sisältöä. Esimerkiksi Sami on ollut nimettynä kahtena perättäisenä viikkona ja kummallakin kerralla lähellä pudota. Asukkaita tällä viikolla seuranneena tie on viemässä Samin myös tällä viikolla häätöäänestykseen, mutta jää nähtäväksi, pelastuuko hän. Pelastuspisteäänestyksessä on myös mahdollista, että  pelastuspisteet eivät vaikuta mitenkään nimeämisten tuloksiin, jos katsojat äänestävät niitä, jotka muutenkin olisivat turvassa.

Penseä suhtautumiseni pelastuspisteitä kohtaan johtuu myös äänestystavasta. Äänestäminen tapahtuu hybridi-tv:ssä, joka ei ole saatavissa kaikissa jakeluverkoissa eikä televisioissa. Voi olla jopa niin, että jollakin palvelu on käytössä, mutta se ei toimi. Ihan kiva, että kyseessä on maksuton äänestys, mutta nyt siihen pääsee vaikuttamaan turhan pieni joukko, joka voi antaa vääränlaisia tuloksia suhteessa asukkaiden kannattajakuntaan.

Mielestäni, jos tällaisia äänestyksiä järjestetään, pitäisi ne järjestää vaikkapa Ruutu-palvelun kirjautuneille käyttäjille. Tietysti netissä äänestyshuijaaminen on helppoa, jos äänestys on teknisesti huonosti toteutettu. Netissä saataisiin kuitenkin laajempi otanta, joka mielestäni on tärkeää, kun puhutaan Big Brotheriin olennaisesti kuuluvista nimeämisistä.

Tällä linjalla kuitenkin mennään, joten katsotaan, miten pelastuspisteet vaikuttavat nimeämisiin ja miten se vaikuttaa asukkaiden reaktioihin, jos äänestyksellä on jotain vaikutuksia nimeämistuloksiin.

Katsojat pääsevät vaikuttamaan nimeämisiin hybridi-tv:ssä (28.9.2020)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.