Matemaattinen pulma ratkaistavana - Punainen joukkue pääsi vaikuttamaan nimeämisiin

Aleksi asettelemassa kuutoita ruudukkoon. Kuva: © Nelonen Media.
Aleksi asettelemassa kuutoita ruudukkoon. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat pääsivät jälleen kisaamaan nimeämiskilpailussa, jossa pääsee vaikuttamaan nimeämisiin. Tällä kertaa vaadittiin matemaattisia taitoja pulmavinssissä roikkuen.

BB-talossa vietettiin rentoa keskiviikkoa, kunnes Big Brother lähetti asukkaille postia. Ohjelmassa oli nimeämiskilpailu, jossa toimittiin maanantaina muodostetuissa joukkueissa. Voittajajoukkue pääsee vaikuttamaan seuraaviin nimeämisiin. Koska joukkueet olivat eri kokoiset, joutui sinisestä joukkueesta yksi jättäytymään pois kisasta. Nina Mikkonen ilmoittautui vapaaehtoiseksi.

Tehtävässä piti ratkaista matemaattinen arvoitus, jossa värillisistä kuutioista piti muodostaa 3x3 ruudukko, jossa kuutioiden summaksi tulee pystyyn, vaakaan ja vinottain 15. Koko ruudukko pitää olla muodostettu samanvärisistä kuution sivuista. Joukkueet kävivät vuorotellen suorittamassa tehtävän tehtäväalueella.

Nimeämistehtävässä yksi asukas asettui valjaisiin, jossa hänet nostettiin korkealla seinällä olevaan ruudukkoon, jonne kuutiot aseteltiin. Kaikki joukkueen jäsenet saivat osallistua ratkaisun pohtimiseen. Kuutiot olivat kaukalossa seinämän alaosassa, josta niitä käytiin noutamassa ja noustiin taas ylös. Jos kuutio meni väärin, sitä ei saanut vaihtaa, vaan se piti pudottaa alas ja hakea korvaava kuutio tilalle.

Ensimmäisenä suoritustaan lähti tekemään sininen joukkue. He päättivät, että joukkueen kevyin, Pinja Sanaksenaho otetaan ratkaisijaksi ja häntä nostetaan valjailla. Sinisellä joukkueella meni hetki päätellessä, minkä värinen ruudukko pitää muodostaa, mutta he keksivät, että punaista oli kaikkein eniten, joten he valitsivat sen.

Pinja asettelemassa kuutoita valjaissa, Sedu, Roni ja Janne kannattelemassa. Kuva: © Nelonen Media.
Pinja asettelemassa kuutoita valjaissa, Sedu, Roni ja Janne kannattelemassa. Kuva: © Nelonen Media.

Valinta osoittautui oikeaksi, kun Big Brother antoi 15 minuutin kuluttua vihjeen "punainen" tehtäväalueen videoseinälle. Sinisillä oli useita yrityksiä rakentaa ruudukkoa ja Pinja nostettiin useaan kertaan ylös ja alas. Hieman ennen puolen tunnin täyttymistä Roni Bäck keksi, että numeroiden yhteissummaksi tulee 45 ja keskellä pitää olla numero 5. Joukkue jatkoi kuitenkin numeroiden asettelua, eikä oikeaa lopputulosta meinannut tulla.

Kun 40 minuuttia täyttyi, Big Brother antoi sinisille kolmannen vihjeen kulmapalojen numeroista. Tämän jälkeen ei mennyt kovinkaan kauaa, kun siniset saivat ruudukkonsa valmiiksi. Kokonaisaikaa suoritukseen kului reilut 40 minuuttia. Siniset puivat suoritustaan, kun punaiset menivät tekemään omaansa ja he selittivät tehtävää Ninalle, joka oli talon puolella joutunut odottamaan joukkuekavereidensa paluuta.

Punaiset liikkeellä erilaisella taktiikalla

Hetkeä myöhemmin punainen joukkue oli tekemässä suoritustaan. He valitsivat valjaissa roikkujaksi Aleksi Valavuoren. Punaiset ottivat toisenlaisen taktiikan, sillä he järjestelivät kuutioita aluksi alaosan kaukalossa, eivätkä sinisten tapaan lähteneet nostelemaan niitä. Aleksi rikkoi ennen suorituksen alkua sääntöjä, koska hän kosketteli kuutioita ilman lupaa, mutta sääntörikkomuskuulutusta kovempaa seurausta ei tullut.

Kun punaiset olivat mielestään saaneet jonkinlaisen ratkaisun aikaan, he lähtivät nostamaan kuutioita ylös. Aleksille oli heti selvää, että kuutioiden summaksi tulee 15, eikä punaisen värin löytäminenkään ei hirveästi aikaa vienyt. Aikaa sen sijaan kului ratkaisujen pohtimisessa ja punaiset menettivät alun edun ja kilpailu meni tiukaksi.

Nimeämiskilpailussa käytetyt valjaat tuottivat tuskaa Aleksille, sillä ne painoivat hänen nivusiaan ja mies kirosi tuskasta useaan otteeseen. Tehtävän Aleksi kuitenkin suoritti varsin hyvin ja loppuaika pysähtyi noin 38 minuutin kohdalle. Asukkaat eivät tienneet, kuinka paljon aikaa oli kulunut, he vain pystyivät tekemään karkeita arvioita.

Molempien joukkueiden suoritettua tehtävän, asukkaat kertoivat kokemuksistaan ja kuinka he suorittivat tehtävän. Sinisten kapteeni Janne Porkka oli varma, että punainen joukkue voitti kilpailun. Hänestä tuntui, että sininen joukkue oli viettänyt tehtäväalueella yli tunnin ja siniset voittivat selvästi. Janne kehui punaisia, kun kuuli heidän strategiastaan laskea kuutoita aluksi alhaalla.

Punaisen joukkueen ratkaisu pulmavinssi-nimeämiskilpailussa. Kuva: © Nelonen Media.
Punaisen joukkueen ratkaisu pulmavinssi-nimeämiskilpailussa. Kuva: © Nelonen Media.

Big Brother julisti nimeämiskilpailun tulokset alle puoli tuntia sen päättymisestä. Kirjeessä asukkaat saivat kuulla, että joukkueiden ajat olivat 37 minuuttia 47 sekuntia ja 40 minuuttia 18 sekuntia. Asukkaat yllättyivät, että he olivat niin nopeita ja kisa oli tiukka. Pinjan luettua kirjeen, BB kuulutti talon kaiuttimista punaisen joukkueen voittajaksi.

Palkintonsa punaiset saivat lunastaa aivan pian. Punainen joukkue sai päättää, kenelle oman joukkueen jäsenelle he antavat koskemattomuuden ja kenet sinisen joukkueen jäsenen he laittavat suoraan häätöäänestykseen. Päätökset piti tehdä julkisesti viidessä minuutissa.

Koskemattomuuden punaiset antoivat Aleksille, joka ratkaistiin kivi-paperit-sakset-menetelmällä Aleksin ja Petra Ollin välillä. Sara Forsbergilla koskemattomuus oli jo valmiiksi ja kapteeni Markku Pullin he uskoivat selviävän joka tapauksessa, eikä hän tarvitse koskemattomuutta. Sinisistä Roni ilmoittautui heti vapaaehtoiseksi häätöäänestykseen ja punaisen joukkueen jäsenet olivat tästä yhtä mieltä. Yksi peruste oli se, ettei Roni ole ollut häädössä (toim.huom. on ollut häädössä, kun kaikki asukkaat ovat olleet).

Kiihkeä iltapäivä jatkui valintojen jälkeen, sillä nimeämiset käynnistyivät heti. Nimeämisten tulokset selviävät myöhemmin tänään, mutta varmasti häätöäänestyksessä on jo Roni, eikä Saraa tai Aleksia voi sinne nimetä.

Tehtävänanto BB-nettisivuilla

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.