Anu ja Helmeri selvisivät seuraavina turvaan häätöäänestykseltä

Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.
Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Big Brotherin viidennen viikon erikoisäänestyksen toinen vaihe päättyi tiistaina. Toisen vaiheen tulosten perusteella kolmantena ja neljäntenä asukkaana häätöäänestykseltä ovat suojassa Anu ja Helmeri.

Asukkaat saivat kuulla erikoisäänestyksen tuloksen BB-taloon samaan aikaan tv-katsojien kanssa. He ovat osanneet odottaa tätä, koska he päättelivät jo eilisen tulosjulkistuksen perusteella, että lisää tulosjulkistuksia saattaa tulla. Lisäksi aiemmin tänään päivällä taloon näytettiin äänestyksen väliaikatilanne asukkaille talon televisiosta.

Ensimmäisenä nimensä sai tänään kuulla Helmeri ja sitten tuli Anun nimi. Ville onnitteli kaksikkoa ja pohti sitten, että tällä viikolla ei varmaankaan ole nimeämisiä. Kristian totesi tuoreeltaan, että eilen varmaan oltiin äänestysspekulaatioissa oikeassa, mutta myöhemmin hän sanoi, että toisaalta voi tulla mitä tahansa. Yhtenä vaihtoehtona Jukka aiemmin heitti käänteisiä nimeämisiä, eli katsojat nimeävät ja asukkaat häätävät.

Anu ja Helmeri ottivat häätöäänestyssuojan varsin rauhallisesti. Milla ei pitänyt tästä käänteestä, Villelle sen sijaan tällainen tvisti sopi. Millaa ärsytti vielä aiemmin päivällä nähty äänestystilanne. Tilanteesta ei oltu kerrottu siniselle ryhmälle stressitasojen nousemisen pelossa ja talon televisiossa nähty äänestystilanne paljastettiin sinisille vasta tämän päivän tulosten julkistuksen jälkeen.

Erikoisäänestyksen kolmas vaihe oli erittäin tasainen kärkikaksikon osalta. Anu sai eniten ääniä, kun hän keräsi 24 % annetuista äänistä ja toiseksi tullut Helmeri jäi vain prosenttiyksikön osia muutenkin läheisestä asuinkumppanista. Kolmanneksi äänestyksessä jäi Ville, joka jäi noin kuusi prosenttiyksikköä Anusta ja Helmeristä.

Ennen Anua ja Helmeriä häätöäänestykseltä ovat suojassa jo Kevin ja Kristian, jotka olivat ensimmäisen vaiheen kaksi parasta. Erikoisäänestys jatkuu nyt kolmannella vaiheella, jossa ovat mukana Ville, Tuula, Jukka, Mira, Kimmo ja Milla. Kolmas vaihe päättyy keskiviikkona kello 22.00. Erikoisäänestys jatkuu torstaihin asti kunnes kolme asukasta on enää jäljellä ja he joutuvat tämän viikon häätöäänestykseen.

Äänestyksen kolmas vaihe on nyt käynnissä.

Erikoisäänestys: Kaksi parasta turvassa häätöäänestyksellä - 2. kierroksen tulokset ti 1.10.2019:

Anu      24 % (turvassa häätöäänestyksellä)
Helmeri 24 % (turvassa häätöäänestykseltä)
Ville 18 %
Mira 11 %
Kimmo 10 %
Milla 8 %
Jukka 3 %
Tuula 2 %

Kolmannen vaiheen äänestysohjeet BB-nettisivuilta

Erikoisäänestyksen toisen vaiheen lopputulokset BB-nettisivuilla

Artikkelia päivitetty 1.10.2019 kello 23:22: Päivitetty juttua kauttaaltaan, lisätty äänestyksen tulokset ja linkit BB-nettisivuille.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.