Emma häädettiin ensimmäisenä BB-talosta

Suomen Big Brotherin 11. kauden ensimmäinen häätöäänestys ratkesi sunnuntaina. Ensimmäisenä BB-talosta kaudella 2019 häädettiin Emma.

Häätöäänestyksen tulos ratkesi suorassa Big Brother Suomi Live -lähetyksessä sunnuntaina Nelosella. Lähetyksen lopussa jännitys tiivistyi, kun juontaja Elina Kottonen kertoi ensimmäisen häätöäänestyksen tuloksen BB-taloon ja tv-katsojille.

Ensimmäisenä BB-talosta joutui poistumaan Emma. Häätötilanne oli tunteellinen, kun tulos julkistettiin. Etenkin Milla otti tilanteen raskaasti ja hän purskahti itkuun, kun Emman nimi kuului talon kaiuttimista. Myös Emma oli itkuinen tilanteesta ja hän oli aiemmin sanonut, ettei olisi halunnut lähteä talosta. Asukkaat tulivat saattamaan Emmaa häätöovelle ja pian Big Brother kuulutti Emman häädetyksi BB-talosta.

Studiossa kuultiin pettyneen Emman haastattelu. Häntä harmitti suuresti, että häätö tuli ja hän olisi halunnut jäädä taloon. Nimeämisistä Emmaa ei yllättänyt Eeva-Leenan ja Tarinan antamat nimeämispisteet, mutta etenkin Tuulan antamat pisteet yllätti. Elinan haastattelussa Emma sanoi, että hän alkoi karttaa Villen ja Tarinan seuraa, koska ei tullut toimeen heidän kanssaan. Tosin sunnuntaina Emma oli antanut Villen rukoilla puolestaan, jolle studioyleisö hörähti nauramaan.

BB-talossa oli haikea tunnelma ensimäisen häädön jälkeen. Osa asukkaista painui tupakkapaikalle pohtimaan tapahtunutta. Yksi näistä olivat Milla, Kimmo ja Mira, jotka ystävystyivät Emman kanssa. Tupakkapaikalle he harmittelivat Emman lähtöä. Emma mainitsi studiossa, että Millaa, Kimmoa ja Miraa hänellä tulee ikävä. Häätöuhan alla olleista Tarina sanoi olevansa shokissa, eikä hän osannut iloita jäämisestään.

Hetki häädön jälkeen Big Brother toimitti asukkaille postia, joka sisälsi Emman kuvan. Asukkaiden piti kiinnittää kuva muistoseinälle, jonne jatkossa ilmeisesti tulee kaikkien häädettyjen asukkaiden kuvat. Kuva päätetään kiinnittää yhdelle peltiseinistä BB-talon käytävälle.

Emman häädön jälkeen BB-taloon jäi 13 asukasta.

Ensimmäinen asukas häädettiin Big Brother talosta – Milla hajosi kyyneliin ystävänsä lähdettyä (BB-nettisivut)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.