Katjasta kruunattiin muurahaiskuningatar - Katsojat ratkaisevat kauppasekuntien määrän

Katjasta kruunattiin muurahaisyhdyskunnan kuningattareksi. Kuva: © Nelonen Media.
Katjasta kruunattiin muurahaisyhdyskunnan kuningattareksi. Kuva: © Nelonen Media.

BB-talossa käynnistyi maanantaina uusi kauppatehtävä, jossa asukkaat jaetaan kahteen ryhmään. Toiset asukkaista pääsevät elämään muurahaisyhteisössä yltäkylläisyydessä ja toiset vaatimattomissa oloissa alamaisina.

Kauppatehtävän ensiaskeleet otettiin jo sunnuntai-iltana, kun häätöäänestyksestä selvinneet Sanni ja Katja saivat juontaja Elina Kottoselta vihjeen häätöhuoneessa, että yhdessä talon lukitussa mysteeriarkussa on vihje tulevaan kauppatehtävään. Arkun saisi auki numerokoodilla, joka muodostuu talossa sunnuntaina olleiden asukkaiden kengännumeroiden summasta.

Sanni ja Katja saivat päättää, kertovatko he asiasta muille. Jos he eivät kerro, muille asukkaille vihje paljastetaan maanantaina. Häädöltä pelastuneet naiset eivät hiiskuneet vihjeestä muille ja he alkoivat miettiä numerokoodia ja etsiä oikeaa arkkua muilta salaa.

Sanni meni aikaisemmin nukkumaan, mutta Katja jäi valvomaan muutamien asukkaiden kanssa. Hänen etsintänsä tuottivat tulosta yön pimeydessä. Kun vielä valvovien asukkaiden silmä vältti, tutki Katja keittiön hyllyllä ollutta pientä arkkua, johon hänen ja Sannin pohtima koodi sopi. Arkku aukesi ja sieltä paljastui kuningattaren kruunu.

Katja löysi kruunun viime yönä. Kuva: © Nelonen Media.
Katja löysi kruunun viime yönä. Kuva: © Nelonen Media.

Elina paljasti eilisessä häätölähetyksessä, että BB-asukkaat joutuvat tällä viikolla kauppatehtävässä kahtiajaetuksi yltäkylläisyydessä ja vaatimattomammin eläviin. Asukkaat elävät muurahaisyhteisössä, jossa yksi hahmo on muurahaiskuningatar. Häätölähetyksessä Elina kertoi katsojille, että oikean arkun löytäjän ja numerokoodin ratkaisijan pääsee kuningatteren valtaistuimelle. Sanni ja Katja saivat ainoastaan tietää, että arkusta löytyy vihje.

Asukkaat ovat jo osanneet odottaa jonkinlaista kuningatartehtävää, sillä tällainen vihje BB-taloon tulevasta kuningattaresta annettiin toissaviikolla pulmamaratonin ristisanatehtävässä. Tehtävää spekuloitiin muiden asukkaiden keskuudessa myös viime yönä ja yhtenä spekuloijana oli Jasmiina, joka oli myös ratkomassa tuota sanaristikkoa.

Katja paljasti kruunun, roolit muille arpomalla

Maanantaina päivällä Big Brother toimitti asukkaille postia, jossa kerrottiin asukkaiden elävän kauppatehtävässä muurahaisyhdyskunnassa ja Big Brother pyysi kruunun löytänyttä asukasta ilmoittautumaan. Asukkaat Sannia ja Katjaa lukuun ottamatta olivat ihmeissään ja he alkoivat kyselemään toisiltaan, oliko kruunu heillä. Lopulta Katja lähti kaivamaan tavaroistaan kruunun ja hän kertoi, miten hän löysi sen.

Kruunun haltijana Katjasta tuli muurahaisyhdyskunnan kuningatar. Ensimmäiseksi pidettiin hänen kruunajaisensa ja ennen parempien rekvisiittojen tulemista kuningatar sai valtikakseen pyhän munakoison. Myöhemmin asukkaat saivat muurahaisteeman mukaiset rooliasut ja asukkaille jaettiin roolit arpomalla. Jokainen kuningattaren alamainen valitsi itselleen kirjeen, jossa oli hänen roolinsa ja sen kuvaus.

Kuhnureiksi pääsivät Lasse ja Aki ja toukiksi Jasmiina ja Ville. Muut asukkaat toimivat työläisinä. Kuhnureiden tehtävänä on vastata kuningattaren viihtyvyydestä ja hyvästä julkisuuskuvasta. Kuhnureiden on vaadittava kuningattarelle vain parasta ja hänestä on luotava positiivista kuvaa ja levittää häntä ylistävää propagandaa.

Työläisten toimenkuva on varsin laaja. Heidän pitää kuljettaa korsia, huolehtia kuningattaren viihtyvyydestä ja täyttää hänen tarpeitaan. Työläisten on lisäksi huolehtia hovin siisteydestä ja ruokahuollosta, toukkien varhaiskasvatuksesta, hovin alueen rakentamisesta ja huolehtia kirvakarjasta.

Taavi hoitaa työläisenä toukkien varhaiskasvatusta. Kuva: © Nelonen Media.
Taavi hoitaa työläisenä toukkien varhaiskasvatusta. Kuva: © Nelonen Media.

Toukat ovat lapsimuurahaisia, jotka käyvät läpi kasvuvaiheet aikuismuurahaisiksi saakka. Kasvatuksesta ja ravinnon laadusta riippuu, kasvaako toukista työläisiä vai uusia kuningattaria. Toukat syövät vain soseutettua ruokaa ja käyttäyvät ikäryhmälleen ominaisella tavalla.

Korsia kannetaan BB-talon pihalla, missä on oljilla merkitty reitti, missä asukkaiden pitää liikku talon ja tehtäväalueen väliä. Talo toimii muurahaisten pesänä ja tehtäväalue on kuningattaren hovi.

Työläisten jatkuva työ on toukkien varhaiskasvatus, mutta ensimmäinen erillistehtävä hovissa oli sen sisustaminen. Kuningatar sai valita hoviinsa huonekaluja isosta valikoimasta. Hovissa oli valmiina sängyt kuningattarelle ja kuhnureille, mutta sen lisäksi kuningatar sai sisustaa hovinsa mieleisekseen. Työläiset kävivät esittelemässä mitä mielenkiintoisimmilla itse keksityillä kuvauksilla huonekaluista, jonka jälkeen kuningatar hyväksyi huonekalun tai hylkäsi sen.

Kuningatarta piti puhutella arvokkaasti ja aina piti mainita hänen Teidän majasteettinanne. Katja otti varsin rauhallisen linjan, eikä hän pahasti pomotellut alaisiaan. Hän otti tarkoituksella tällaisen linjan, vaikka hän voisi pompotella pahastikin.

Asukkaat hankkivat kauppatehtävästä tällä kaudella jo totutulla tavalla kauppasekunteja. Asukkaiden ansaitsemien kauppasekuntien määrän ratkaisevat katsojat, sillä asukkaat saavat sen verran kauppasekunteja kuin katsojat ovat arvioineet asukkaiden onnistuneen kauppatehtävässä nettiäänestyksen perusteella. Eli, jos esimerkiksi 55 % katsojista arvioi asukkaiden onnistuvan, he saavat 55 kauppasekuntia.

Katsojaäänestys kauppatehtävän onnistumisesta on käynnissä BB-nettisivuilla.

Laura L. häädettiin kolmantena BB-talosta - Sannille ja Katjalle annettiin vihje (26.9.2021)

Lue lisää BB-nettisivuilta:
Kauppatehtävän tehtävänanto ja asukkaiden roolit
Asukkaiden roolien kuvaukset

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.