Käpylehmätehtaan tuotanto maanantaina oli yli 20 kiloa

Asukkaat ahersivat Nuupajärven käpylehmätehtaalla kirkkaissa valoissa maanantai-iltana. Kuva: © 2019 Nelonen Media.
Asukkaat ahersivat Nuupajärven käpylehmätehtaalla kirkkaissa valoissa maanantai-iltana. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Asukkaat ovat ahertaneet Big Brotherin käpylehmätehtaalla Nuupajärvellä maanantaista iltapäivästä alkaen. Viikkotehtävän tavoitetta kohti saatiin hyvä alku.

Maanantaina asukkaat työskentelivät vajaan päivän, mutta he saivat tuotettua 557 käpylehmää. Ensimmäinen työpäivä päättyi hieman ennen yökahta, jolloin asukkaat toimittivat siihen mennessä valmistetut käpylehmät tehtäväalueelta BB-talon pihalle. Tämän jälkeen suurin osa asukkaista kävi nukkumaan. Jukka, Helmeri ja Kristian jatkoivat vielä hetken käpylehmien jalkojen valmistamista.

Big Brother punnitsi asukkaiden maanantaina toimittamat käpylehmät. BB-nettisivujen mukaan asukkailla on ensimmäisen päivän jälkeen kasassa 21,90 kg käpylehmiä. Jotta viikkotehtävä onnistuu, asukkaiden on tehtävä 79 kg käpylehmiä. Asukkailla on torstaihin saakka aikaa päästä tavoitteeseen.

BB-nettisivuilla kerrotaan, että asukkaat ovat toistaiseksi keskittyneet isoihin kuusenkäpyihin, joista he ovat käpylehmiä valmistaneet. Kuusenkäpyjä ei kuitenkaan ole riittävästi Nuupajärven alueella kaikkien käpylehmien valmistamiseen, vaan asukkaiden on käytettävä myös pienempiä männynkäpyjä, kerrotaan BB-nettisivuilla.

Toinen työpäivä tiistaina valkeni Nuupajärvellä kirpeänä. Osa asukkaista oli nukkunut hyvin, toiset vähemmän hyvin. Aamutoimet sujuivat kuitenkin kohtuullisen ripeästi, mutta kukaan ei halunnut käydä kylmässä pihasuihkussa. Vain asukkaiden vesivarannot täydennettiin pihan hanasta.

Asukkaat ovat edenneet hyvässä tahdissa ja myös henki asukkaiden keskuudessa on pysynyt kohtuullisen hyvänä. Maanantain alkuvaikeuksien työskentelytahti on ollut hyvä. Tiistaina asukkaat ovat ehtineet tehdä kello 13 mennessä yhteensä yli 800 käpylehmää. Tiistain saldo on yli 270 käpylehmää.

Toistaiseksi viikkotehtävä on sujunut onnellisten tähtien alla, mutta luultavasti tehtävään on tulossa vaikeutusta. Big Brotherin mainitsema harvinainen jänislaji teki jo vierailunsa kerran eilisiltana, mutta mitään tuhoa se ei aiheuttanut. Suurimmat traumat jäniksestä sai Anu, jonka jänis säikäytti pahanpäiväisesti tultuaan päiväkirjahuoneesta. Saunan takana piileskellyt jänis säikäytti kohtuullisen pimeällä pihalla Anun, jolla ei ollut aavistustakaan yllätysvieraasta.

Big Brotherin aiheuttamien temppujen lisäksi viikkotehtävää voi vaikeuttaa sää. Tänään aamulla ilma oli viileä, kun asukkaat kömpivät ylös laavusta herätyksen jälkeen. Sää on ollut aamun ja päivän aikana kaunis ja aurinkoinen, illan tullen Helsingin alueella on odotettavissa sadetta, joka Ilmatieteen laitoksen mukaan alkaa kello 18 aikoihin ja jatkunee huomisaamuun saakka.

Mahdollista sadetta spekuloitiin asukkaiden keskuudessa ja Anu arvioi, että nyt kannattaa työskennellä tehokkaasti, koska sateella työteho luultavasti laskee. Jukka muistutti, että heidän on työskenneltävä myös sateella, koska linjasto ei saa pysähtyä.

Seuraa tiistain käpylehmäkertymän edistymistä BB-fanisivujen Facebook-sivuilla:

Katso myös:
Nuupajärven linjasto on tuottanut jo yli 20 kiloa käpylehmiä! Edessä on kuitenkin vielä työsarkaa eikä vaikeuksiltakaan tulla välttymään (BB-nettisivut)
Helsingin sääennuste (Ilmatieteen laitos)

Artikkelia on päivitetty 24.9.2019 kello 13:40: Korjattu käpylehmien määrä oikeaksi. Asukkaat ovat valmistaneet 21,90 kg käpylehmiä, eikä 23,20 kg, kuten jutussa luki ensin. Käpylehmiä oli 23,20 kg pahvilaatikon paino lisättynä, mutta ilman pahvilaatikkoa pelkkien käpylehmien paino oli 21,90 kg.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.