Kolmannella viikolla ei ole viikkotehtävää, asukkaita trollataan

Video: Asukkaat pääsevät tehtäväalueelle ratkomaan arvoitusta. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Asukkaiden päitä sekotetaan kolmannella viikolla, kun heille ei anneta tällä viikolla viikkotehtävää. Tällä viikolla asukkaita trollataan ja heidän pitää uskoa, että heidän tekemänsä tehtävät ovat onnistuneet.

Big Brother järjestää asukkaille arvoituksia ja heitä trollataan viikkotehtävän ajan. Todellisuudessa viikkotehtävää ei ole, vaikka asukkaiden on uskottava, että viikkotehtävä on ja se onnistuu. Jos asukkaat onnistuvat uskomaan, että he onnistuvat viikkotehtävässä, viikkotehtävä on onnistunut.

Asukkaat saavat ratkaistavakseen tunnin mittaisia tehtäviä tehtäväalueella, joita heidän on ratkaistava. Ainoa ongelma tässä on, että Big Brotherin nettisivujen mukaan annettavat tehtävät eivät ole ratkaistavissa, mutta asukkaiden on silti yritettävä löytää joku ratkaisu. Arvoitusten lisäksi asukkaille annetaan päivätehtäviä, jotka ovat täysin satunnaisia ja niiden tarkoitus on lisätä asukkaiden vainoharhaisuutta ja tahtoa selvittää, mistä on kyse, kerrotaan BB-nettisivuilla.

Big Brother on myös pyytänyt katsojilta ehdotuksia asukkaiden trollaukseen sosiaalisessa mediassa:


Lähde: Big Brother Suomi Facebook. Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Big Brother aiheutti hämmennystä heti tehtävän alettua maanantaina iltapäivällä, kun BB kutsui asukkaat sohville. Ensimmäisessä kirjekuoressa asukkailta pyydettiin valitsemaan vain vedonlyöntiprosentti, jossa päädyttiin 75 %:iin. Tämän jälkeen Mira meni päiväkirjahuoneeseen, josta hän sai uuden kirjekuoren. Kirjekuoressa ei kuitenkaan lukenut mitään muuta kuin "Lukekaa tämä selkeällä ja kuuluvalla äänellä".

Miran tuoman kirjeen lukemisen jälkeen osa asukkaista alkoi tutkia kirjettä, että olisiko siihen kirjoitettu viestiä esimerkiksi näkymättömällä musteella, joka näkyisi tietynvärisessä valossa. Kimmo spekuloi heti kärkeen, että jos heillä ei ole viikkotehtävää ollenkaan ja Helmeri heitti, että heitä vaan trollataan. Myös Eeva-Leena näytti hyvin mietteliäältä sohvalla.

Pian tämän jälkeen asukkaille kuulutettiin, että tehtäväalue on auki ja asukkaat pääsivät näkemään ensimmäistä kertaa tämän kauden tehtäväalueen. Tehtäväalueelta löytyi 3x3 ruudukko, joissa osassa ruudussa oli esineitä, kuten punainen pyöreä matto, tuoleja eri asennoissa ja keltainen pallo. Lisäksi ruudukon ulkopuolella oli palloja, joita asukkaat alkoivat asetella ruutuihin ja pohtimaan, miten ne pitäisi asetella. Tehtäväalueella oli myös näyttö, jossa juoksi kello tunnista alaspäin.

Asukkaat pähkäilivät, miten ruudukko tulisi täyttää ja erilaisia vaihtoehtoja väläyteltiin. Eeva-Leenan ja Kevinin ehdotus symmetrisestä asettelusta sai kannatusta. Ruudukossa jo olleet esineet olivat kiinnitettyjä alustaan, joten niitä ei voinut liikutella. Muutamien ehdotusten kokeilujen jälkeen lopulta päädyttiin Eeva-Leenan ja Kevinin ehdotukseen ja asukkaat päättivät poistua, kun aikaa oli jäljellä 25 minuuttia. Asukkaat pohtivat, että todennäköisesti he saavat seuraaviin tehtäviin täyden tunnin, mutta he voivat hyötyä nyt jääneestä 25 minuutista jotain bonusta.

Poistuttuaan tehtäväalueelta asukkaat jäivät pohtimaan, mitä tehtävällä oikein haettiin. Samalla ihmeteltiin, miksei heille annettu tarkkoja ohjeita, mitä heidän pitäisi tehdä ja mikä on tavoite. Pihalla Mira ja Kristian jäivät spekuloimaan kahdestaan ja Kristian totesi, että hän päätti jättää tehtävän pohdinnan viisaammille. Kristiania on koko päivän ahdistanut aamulla alkanut nikotiinikielto, joka aiheuttanee vielä konflikteja niin tehtävän puitteissa kuin muutenkin.

Kun tunti oli kulunut, asukkaiden ollessa jo talossa, BB kuulutti tehtäväalueen sulkeutuneen.

Ensimmäisessä arvoituksessa ei ollut tehtävänantoa, eikä ollut myöskään seuraavassa tehtävässä, kun Big Brother toimitti varastohuoneeseen kolme lahjapakettia, jotka sisälsivät kolme palapelilaatikkoa. Laatikot sisälsivät kolme palapeliä, joita suurin osa asukkaista lähtivät kokoamaan BB-talon keskikäytävällä.

Koottuaan palapelit he kuitenkin huomasivat, että laatikoista ei riittänyt paloja kaikkiin palapeleihin. Palapelistä muodostui BB-asukkaiden kuvat, mutta siinä ei ollut kaikkien asukkaiden naamoja. Palapelistä puuttui Timon, Tuulan ja Tarinan naamat. Tämä oli yksi niistä jäynistä, joita Big Brother järjestää asukkaille tällä viikolla.

Viikkotehtävä, jossa ihmiskoe viedään äärimmilleen – osallistu trollaamiseen Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä! (BB-nettisivut)

Artikkelia päivitetty 16.9.2019 kello 19:14: Lisätty asukkaiden palapelin kokoamista ja video lisätty jutun alkuun.

Artikkelia päivitetty 16.9.2019 kello 19:42: Korjattu virheellinen tieto palapeleistä, niitä oli kolme, ei yksi iso.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.