Anssi sai mysteeriarkusta tehtävän - Imitoi muita asukkaita

Anssi söi kuin Pekka imitointitehtävässä. Kuva: © Nelonen Media.
Anssi söi kuin Pekka imitointitehtävässä. Kuva: © Nelonen Media.

Tänä viikonloppuna BB-talossa on vietetty varsin rauhallista aikaa. Oleilun ovat keskeyttäneet muutama päivätehtävä sekä mysteeriarkusta Anssille tullut tehtävä.

Tällä viikolla on vietetty musiikkiteemaista viikkoa, kun asukkaat perustivat bändit kauppatehtävässä ja esiintyivät BB-festivaaleilla. Viikonloppuna jatkettiin samalla teemalla päivätehtävien merkeissä, vaikka pääosa ajasta on ollut rauhallista oleilua.

Lauantaina asukkaat saivat päivätehtävät, jossa kaikki kommunikaatio piti suorittaa laulun sanoja tai riimejä käyttäen. Suurin osa asukkaista osallistui tehtävän suorittamiseen, mutta Jasmiina suhtautui tehtäviin erittäin nihkeästi. Hän joutui jopa raivon valtaan ja oli omien sanojensa mukaan lähellä tilanne, että olisi heittänyt jollakin esineellä, että olisi päässyt ulos talosta.

Jasmiinan tunteet kuitenkin rauhoittuivat, kun päivätehtävät olivat päättyneet. Sunnuntaina oli jo uuden päivätehtävän aika, kun asukkaat pääsivät pieneen musavisaan. Big Brother esitti televisioruutujen kautta asukkaille kolme kysymystä, joiden vastauksena saadaan numerosarja, joka avaa yhden talon mysteeriarkkujen lukoista.

Numerokoodin selvittäminen ei ollut helppoa, sillä siinä meni yllättävän pitkään. Big Brother joutui antamaan asukkaille vihjeitä ennen kuin asukkaat ratkaisivat koodin ja löysivät oikean arkun. Vaikka suurin vaikeus oli Katri Helenan platinalevyjen määrän tietäminen, Big Brotherin piti myös mainita, että kolminumeroinen koodi sopii vain lukkoon, jossa on yhtä monta numeroa.

Anssi lopulta selvitti koodin ja mysteeriarkusta tehtävän. Hänen piti imitoida talon asukkaita, miten he ilmehtivät, liikkuvat ja puhuvat. Anssin imitoinnin kohteeksi joutuivat mm. Jasmiina, Pekka, Sami ja Taavi. Kaikkein pisimpään Anssi imitoi kaveriaan Pekkaa, jossa Anssi puhui Pekan tapaan kovaäänisesti tai söi mässyttäen.

Mysteeriarkusta Anssin saama tehtävä päättyi alkuillasta ja asukkaat pääsivät pikku hiljaa valmistautumaan sunnuntain suoraan lähetykseen.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.