Big Brother 2021 käynnistyy tutuin kuvioin syksyllä Nelosella ja Ruudussa

Nelosen ja Ruudun logot. Kuva: © Nelonen Media.
Nelosen ja Ruudun logot. Kuva: © Nelonen Media.

Suomen Big Brother palaa "arkeen", kun taviskausi käynnistyy syyskuun alussa. Kevään julkkiskauden jälkeen alkava normikausi vaikuttaa ainakin ohjelmatietojen perusteella paluulta normaaliin.

Big Brotherin 14. kausi pääsee vauhtiin Nelosella ja Ruudussa 5. syyskuuta. Juontajat julkistettiin jo heinäkuussa, kun kerrottiin, että Kimmo Vehviläinen ja Alma Hätönen juontavat päivittäislähetykset ja Elina Kottonen häätölähetykset.

Alkavan kauden ohjelmatietoja on ensimmäisten viikkojen osalta ollut jo nähtävissä netin ohjelmatietopalveluissa. Edelliseen normikauteen verrattuna suuria muutoksia tv-lähetysten aikatauluun ei ole luvassa.

Julkkiskauden monta kertaa viikossa nähtävät häätölähetykset ovat syksyllä historiaa ja niiden osalta palataan kerran viikossa nähtävään häätölähetykseen. Häädöt tapahtuvat tuttuun tapaan sunnuntaisin, mutta ainakin alkukaudesta Big Brother Suomi Live käynnistyy puoli tuntia normaalia myöhemmin kello 21.30.

Syynä myöhäisempään lähetysaikaan on aiemmin illalla nähtävä 1,5-tuntinen Selviyityjät Suomen jakso, jota seuraa 1,5-tuntinen Big Brotherin häätölähetys. Samasta syystä myös kauden Kickoff 5. syyskuuta käynnistyy vasta kello 21.30. Kaksituntisessa Kickoffissa paljastetaan tulevan kauden asukkaat, jotka muuttavat remontoituun BB-taloon suorassa lähetyksessä.

Päivittäislähetykset nähdään alkavalla kaudella maanantaista lauantaihin. Viime syksynä päivittäislähetysten lähetysajat vaihtelivat, mutta nyt lähetysajat ovat vakioidummat.

Maanantaista torstaihin 1,5-tuntiset päivittäislähetykset alkavat kello 21.00 ja perjantaisin ja lauantaisin kello 21.30. Ensimmäisellä viikolla on tosin yksi poikkeus, kun tiistaina 7.9.2021 myöhemmin illalla nähtävän jalkapallomaaottelun vuoksi Big Brotherin päivittäislähetys alkaa jo kello 20.00.

Kaikki tv-lähetykset nähdään Nelosella ja niiden lisäksi Big Brotheria voi seurata tuttuun tapaan Ruutu+ -tilauksella 24/7-palvelusta ympäri vuorokauden. Ruutu+:ssa on kaksi tilausvaihtoehtoa, mainosten kera 6,95 €/kk ja mainokseton versio 9,95 €/kk.

Big Brother 2021 nähdään Nelosella ja Ruudussa 5. syyskuuta kello 21.30 alkaen.

Lue myös:
Tuttu kolmikko juontaa normikauden syksyllä - Big Brother 2021 alkaa 5. syyskuuta Nelosella ja Ruudussa (12.7.2021)
BB-talo uudistuu ensi syksyksi, tehtävien epäonnistumisella on seurauksensa (13.7.2021)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.