Milena voitti himoitsemansa päällikkötittelin - Heidi ei pääse Nimettyjen nuotiolle

Milena juhlii päällikkökisan voittoa. Kuva: © Nelonen Media.
Milena juhlii päällikkökisan voittoa. Kuva: © Nelonen Media.

Kauden kolmannessa päällikkökilpailussa oli tällä viikolla toistaiseksi kovimmat panokset. Päällikkö pääsee valitsemaan asukkaita Nimettyjen nuotiolle normaalien päällikön etuuksien lisäksi. BB-talon neljänneksi päälliköksi pääsi Milena.

Päällikkökisassa asukkaiden piti rakentaa naru narunpaloista, joka kannattelee punnusta kahden tolpan välissä. Punnuksen on pysyttävä narun varassa kymmenen sekuntia niin, ettei naru katkea. Asukas saa yrittää niin kauan kuin ehtii ja ensimmäisenä onnistuneen suorituksen tehnyt asukas on seuraava päällikkö.

Nabaz ei saanut osallistua päällikkökilpailuun, koska hän oli rikkonut sääntöjä perjantaina ja varastanut päällikköhuoneesta pähkinöitä silloiselta päälliköltä, eli Heidiltä. Kun muut asukkaat menivät suorittamaan päällikkökilpailua tehtäväareenalle, Nabaz sai seurata kilpailua olohuoneen televisiosta.

Kilpailun alettua asukkaat alkoivat sitomaan narunpätkiä yhteen. Suurimpia vaikeuksia tuntui olevan Miikalla, joka edistyi narunsa kokoamisessa kaikkein hitaimmin. Muut asukkaat saivat narujaan tehtyä kuka nopeammin, kuka hitaammin.

Vielä tässä vaiheessa Tuulalla ei ollut ongelmia. Kuva: © Nelonen Media.
Vielä tässä vaiheessa Tuulalla ei ollut ongelmia. Kuva: © Nelonen Media.

Pisimmälle päällikkökilpailussa olivat päässeet Reeo ja Milena. Reeo aina välillä tiedusteli Milenalta, miten hän edistyi. Ensimmäisenä narunsa sai valmiiksi Milena, joka ennen punnuksen asettamista testasi narunsa kädellään. Osa solmuista ei kestänyt, joten Milena joutui solmimaan pätkät uudestaan yhteen.

Testattuaan naruaan hetken aikaa, päätti Milena yrittää punnuksen kanssa, mutta naru katkesi. Solmittuaan narun jälleen ehjäksi, toisella yrityksellä naru kesti vaaditut kymmenen sekuntia. Milena tuuletti ja sai heti Mian ja Lauran onnittelemaan ja muut asukkaat seurasivat heitä.

Milena oli himoinnut päästä BB-talon päälliköksi, koska hän kokee asemansa talossa uhatuksi ja päällikkönä hän välttäisi häätöäänestyksen. Lisäksi kerran hän oli erittäin lähellä päällikkötitteliä, mutta hän hävisi äänestyksen Lauralle, kun päällikkökisan voittajaparista vain toinen sai olla päällikkö viikolla viisi.

Päällikkökilpailun lopussa nähtiin ikävä tilanne, kun Tuulan hammasimplantit irtosivat kilpailun tiimellyksessä, kun hän kiristi solmuja hampaillaan. Asukkaat Tuula mukaan lukien pelästyivät tilannetta, mutta Tuula pääsi heti hoitoon.

Kaikkein raskaimmin tilanteen otti Heidi, joka itki lohduttomasti, kun hän pelkäsi, että Tuula joutuu mahdollisesti jättämään BB:n kesken. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei tilanne oli kovin vakava ja hän pystyy jatkamaan matkaa BB-talossa. Tuula saa hoitoa hampaisiinsa.

Päällikkö heti tekemään valintoja

Milenan voitto päällikkökilpailussa ei ollut hyvä uutinen Reeon leirin asukkaille. Sunnuntai-iltana Reeo, Heidi ja Salla suunnittelivat Milenan laittamista häätöäänestykseen, mutta nyt hän on suojassa nimeämisiltä päällikkyyden ansiosta.

Koskemattomuuden lisäksi päällikkö pääsee tekemään myös päätöksiä. Tällä viikolla Milena pääsee päättämään, ketkä asukkaat pääsevät Sami Kurosen nimettyjen nuotiolle, jossa osa asukkaista näkee, keiltä on saanut nimeämispisteitä kuluvalla kaudella.

Milena pääsi jo tekemään ensimmäisen valinnan neuvotteluhuoneessa. Hänelle näytettiin, että kauden aikana eniten nimeämispisteitä ovat saaneet Reeo, Milena, Heidi, Tuula ja Salla. Milenan piti päättää, kuka heistä ei saa osallistua nimettyjen nuotiolle. Milena hämmentyi tilanteesta, sillä hän itse oli eniten pisteitä saaneiden joukossa ja hän mietti, osallistuvatko vain he nimettyjen nuotiolle myöhemmin.

Milena pohtii, kenet hän jättää iltanuotion ulkopuolelle. Kuva: © Nelonen Media.
Milena pohtii, kenet hän jättää iltanuotion ulkopuolelle. Kuva: © Nelonen Media.

Neuvotteluhuoneessa Milena kävi yksinpuhelua taulun edessä, jossa viiden asukkaan kuvat olivat ja kuka pitäisi poistaa. Itseään hän ei tietenkään poistanut. Muista asukkaista Milena pohti valintaansa sen kannalta, ketkä tietävät hänen antamistaan nimeämispisteitä. Toinen näkökulma oli, mikä olisi pelillisesti järkevää, että asukas saisi nähdä nimeämiset ja ei suututtaisi sellaista asukasta, josta saattaisi kärsiä tulevaisuudessa.

Lopussa Milena pallotteli Reeon ja Heidin välillä. Heidin kohdalla Milena pelkäsi, että hän saa kuulla, ettei Milena luota häneen. Reeon kohdalla painoivat se, että Reeolle selviäisi myös Lauran ja Merven antamat pisteet. Milena kuitenkin päätti, että Heidi ei pääse nimettyjen nuotiolle, koska Heidi keskeytti Milenan perjantain bileet aikaisin, eikä hän päässyt nauttimaan esimerkiksi kakuista ja musiikista.

Valintansa tehtyään, Milena ei saanut vielä puhua neuvotteluhuoneen tapahtumista. Milena palasi muiden asukkaiden joukkoon ja asukkaat jäivät odottamaan, mitä ilta tuo tullessaan.

Kurosen iltanuotio ja valehäätö alkavalla viikolla - Valehäädetty pelastuu oikeilta nimeämisiltä (17.10.2022)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.