Analyysi: Uudet tuovat piristystä porukkaan

Sunnuntaina BB-taloon muuttaneet Noora, Maiju ja Samir ovat piristävä lisä tämän vuoden asukaskattaukseen. Alku on ollut lupaava, toivottavasti suuntaus jatkuu samana myös muiden joukossa.

Toistaiseksi uudet asukkaat ovat saaneet olla keskenään sviitissä, joka on ryhmäyttänyt uusia, mutta vanhat ja uudet eivät ole päässeet tutustumaan toisiinsa. Vain pari pientä kontaktia kasvotusten on ollut näinä ensimmäisinä päivinä.

Syyskuussa taloon tullut porukka on aika tasaista, eikä suuria ristiriitoja ole ollut. Olen aikaisemminkin tästä maininnut. Kryptoviikolla oli pientä rakoilua havaittavissa, mutta porukka hitsaantui jälleen yhteen, kun asukkaat palasivat sisätiloihin.

Uusien tulo tässä vaiheessa oli hyvä veto, eivätkä sviittikokemusten perusteella uudet aivan tyhjiltä arvoilta vaikuta. Ehkä eniten epäilyksiä aiheuttaa Maiju, jolla saattaa olla edessään nopein kotimatka uusista. Hieman vanhempi naisasukas saattaa jäädä hieman jalkoihin ja, jos hän ylenkatsoo talon nuoria naisia, ei voi pitkää tulevaisuutta talossa luvata. Maijulla on tilaisuus osoittaa ajatukseni vääräksi, kunhan uudet pääsevät pois sviitistä.

Eniten potentiaalia on mielestäni Semirillä ja Nooralla. Semir saattaa sotkea talon miesten välistä hierarkiaa, josta on pieniä viitteitä jo saatu, kun asukkaat ovat olleet toisiinsa yhteydessä puhelimitse. Etenkin Anssilla tuntui olevan huonot vibat Semiristä ja on mahdollista, että talon alfauroksen paikasta voi tulla taistelua ja esimerkiksi Anssilla tai Pekalla voi olla tarve osoittaa Semirille paikkansa talossa.

Semir voi myös vahvistaa talossa hieman ulkokehälle jääneen Samin asemaa ja millaiseksi tulevat välit Lasseen. Lassella ja Taavilla on ollut tiivis kombo, mutta Semir pääsi Lassen kanssa hyvään kontaktiin viime yön salatehtävässä. Semir saattaa pistää ryhmädynamiikkaa uusiksi monella tavalla, ainakin potentiaalia siihen on.

Noora on osoittautunut ainakin omasta mielestäni positiivisimmaksi yllätykseksi uusista. Ensimmäisen yön häröily oli hupaisaa katsottavaa ja vaikka nainen muuten rauhoittui alkuviikosta, ei pälpätys ole loppunut mihinkään. Ainakaan toistaiseksi runsas puhe ei ole häirinnyt. Muutenkin hän on osoittautunut aktiiviseksi osallistujaksi, joten tapetiksi hänestä tuskin on. Muut uudet eivät ole ainakaan vielä näyttäneet siltä, että Noora olisi alkanut ärsyttämään heitä, mutta pidemmällä tähtäimellä Noora saattaa pälpätyksellään ja ajoittaisella säätämisellään aiheuttaa verenpaineen nousua.

Yksi huomio Noorasta on tehtävä, sillä alun perusteella sääntöjen noudattaminen on hänelle tärkeää ja Noora on huomauttanut muita sviittiläisiä useasti, että Big Brotheria on toteltava heti esimerkiksi ulosmenokuulutuksissa. Vanhat asukkaat eivät ole olleet parhaita sääntöjen noudattajia, joten ainakin huomautettavaa Nooralla riittää, joka saattaa tulevaisuudessa kiristää hermoja.

Lisäksi millainen tilanne on talon naisten suhteen, etenkin Jasmiinan ja Katjan kanssa, jotka ovat omalla tavalla määrittäneet asemansa talossa. Jasmiina on ottanut talon äänikuningattaruuden kovalla äänellä ja runsaalla valittamisella ja Katjalla on Pekka. Järisyttääkö Noora talon naisten valtasuhteita?

Uusiin asukkaisiin on näin katsojana päässyt hyvin tutustumaan, kun he ovat olleet omassa rauhassaan, mutta heidän todellinen arvo selviää vasta, kun he pääsevät toisten asukkaiden pariin. Toivotaan, että tämä tapahtuu mahdollisimman pian, jotta pääsee kokonaisarviota tekemään tämän vuoden asukaskattauksesta.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.