Ilkka: BB-taloon oma valuutta

Kolikot, seteleitä, rahaa. Kuva: Stevepb / Pixabay.com

Uuden Big Brother -kauden kuvioita on avannut uusi pääohjaaja Janne Virtanen Ilkka-lehdessä. Yksi tulevan kauden uutuuksista on BB-talon oma valuutta, jolla asukkaat voivat tehdä ostoksia ja Big Brother voi hämmentää pakkaa.

Asukkaat joutuvat perinteisesti elämään BB-talossa tietyllä budjetilla, jolla he saavat ostettua ruokaa, herkkuja ja muita hyödykkeitä. Pääohjaaja Janne Virtasen mukaan alkavalla kaudella BB-talossa nähdään oma valuutta. BB-valuutta ei ole suomalaisten keksintö, sillä Ilkka-lehden mukaan Big Brotherin oma valuutta on ollut käytössä Brittien BB:ssä.

Virtanen sanoo Ilkka-lehdelle, että BB-valuuttaa voi käyttää ostamiseen, lainaamiseen tai vaihtamiseen ja sitä voi myös varastaa. BB-talossa on säännöt myös omalle valuutalle, mutta niitä ei Virtanen tarkemmin avannut Ilkalle. Oma valuutta antaa myös Big Brotherille mahdollisuuden hämmentää BB-talon elämää entisestään ja Ilkassa vihjaillaan, että myös BB-valuutan arvo voi vaihdella, kuten minkä muun valuutan tahansa.

Suomessa aiemmilla kausilla BB-talossa on käyty kaupankäyntiä euroilla, "yksiköillä" tai asukkaat ovat voineet vaikuttaa talon yltäkylläisyyden tasoon voittamalla palkinnon viikkotehtävistä menestyksen mukaan. Big Brotherin alkuvuosina BB-talossa on ollut kauppa ostoksia varten, mutta sen poistuttua on hyödykkeitä voinut ansaita muilla tavoin.

Pääohjaajana ensimmäistä kauttaan Big Brotherissa aloittava Virtanen sanoo Ilkka-lehdessä, että BB-formaattia halutaan viedä yhä enemmän ihmiskokeen suuntaan, mutta ihmisiä ei ole kuitenkaan tarkoitus kiusata BB-talossa. Tulevan kauden tehtävät koettelevat asukkaita niin henkisesti kuin fyysisesti ja asukkaat joutuvat kohtaamaan toisensa muuttuvissa tilanteissa, sanoo Virtanen Ilkka-lehdelle.

Asukasvalinnoista Virtanen sanoo Ilkalle, että taloon on valittu eri ikäisiä ja eri taustaisia ihmisiä. Tarkemmin tulevista asukkaista Virtanen ei paljasta mitään, esimerkiksi, mistä päin uusia asukkaita taloon saapuu. Seinäjoella ilmestyvä Ilkka yritti onkia tietoja mahdollisista pohjalaisvahvistuksista taloon, mutta toimittaja sai Virtaselta vain virnistyksen ja kehoituksen seurata, mitä talossa tapahtuu.

Uudesta BB-talosta Virtanen kertoi Ilkassa, kuten olimme jo aiemmin uutisoineet, että talon rakentamisessa on hyödynnetty kierrätysmateriaaleja. Virtanen paljastaa, että rakennustarvikkeita on haalittu sieltä täältä ja esimerkiksi suihkutilat on rakennettu vanhasta aaltopellistä.

Suomen 11. Big Brother käynnistyy Nelosella, Jimillä ja Ruudussa 1. syyskuuta.

Lähde: Ilkka-lehti

Lue myös:
Kuukausi aikaa Big Brotheriin - tämä tiedetään tulevasta kaudesta tällä hetkellä (1.8.2019)
Big Brotherin sunnuntailähetykset nähdään Nelosella, Kickoff myös Jimillä (2.8.2019)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.