Kommentti: Julkkiskauden paluu oli onnistunut

Nelonen toi tänä keväänä Julkkis-Big Brotherin takaisin. Ennen kauden alkua oli paljon epäilyksiä edellisen julkkiskauden flopattua, mutta nyt kauden jälkeen voidaan todeta pelon osoittautuneen turhaksi.

Eilen päättyneellä julkkiskaudella onnistui hyvin moni asia. Tärkeimmistä elementeistä asukasvalinnat olivat hyvät, tehtävät hyviä tai erinomaisia ja uusi BB-talokin oli onnistunut. Kovin suurta valitettavaa ei pikavauhtia edenneestä kaudesta löydä.

Asukkaista voidaan todeta, että ne olivat tarpeeksi laadukkaita Big Brotheriin. Aivan mitään superjulkkista ei saatu mukaan, mutta ehkä joku Anna Puu tai Cheek olisi ollut liian ylivoimainen. Ryhmä oli hyvin tasainen, mutta kuitenkin eri elämänalueilta poimittu, joten liian samanlaisia he eivät todellakaan olleet.

Julkkisten mukanaolo saattoi vaikuttaa siihen, että he olivat liian sovinnaisia, eikä isoja ristiriitoja - riidoista puhumattakaan - nähty. Julkisuuden henkilöt halusivat pitää kiinni imagostaan ja toisaalta monet olivat nähneet paljon käänteitä elämässään, joten pienet vastoinkäymiset eivät hetkauttaneet. Lisäksi kausi oli niin lyhyt, ettei kenenkään hermot ehtineet vielä pahemmin menemään.

Tehtävät olivat pääosin hyviä ja siitä iso kiitos koko tuotannolle ja etenkin temppuryhmälle. Käytössä oli iso sisällä oleva tehtäväalue, jota hyödynnettiin riittävästi ja mikä tärkeintä, tehtäviin oli panostettu. Onnistumiseen tehtävissä piti tosissaan tehdä jotain, eivätkä niistä suurin osa ollut viidessä minuutissa ohi.

BB-talo oli mainio ja sillä on hyvä mennä myös ensi syksyn kausi - toivottavasti hieman tuunattuna. Kaikenkaikkiaan talo ja sen ympärille rakennettu BB-universumi lupaa jatkuvuutta Big Brotherille Suomessa ainakin muutamaksi vuodeksi. Toivotaan, että taloa ja sen ympäristöä voidaan kehittää paremmin kuin aikaisempia taloja.

Kauden aikana tuotanto myös oppi. Kirjoitin ensimmäisellä viikolla ensimmäisen häätölähetyksen kaoottisuudesta. Muutoksia tehtiin heti toiseen Big Brother Suomi Liveen ja häätölähetykset tästä eteenpäin olivat selkeästi parempia. Ainoa, mitä olisi häätölähetyksiin kaivannut, olivat lyhyet klippikoosteet viikon varrelta tai koko kaudelta edes finaaliin. Esimerkiksi päiväkirjahuonekooste ennen näkemättömästä materiaalista ovat olleet aikaisemmilla kausilla parhaimmistoa.

Lyhyellä julkkiskaudella ei saatu kaikkia Big Brotherin elementtejä esiin täydessä laajuudessaan. Asukkaiden kestävyyttä ei mitattu kunnolla, koska kausi kesti vain 19 päivää. Jos tästä olisi jatkettu vielä kaksi kuukautta, olisi julkkisten pintaa päästy raaputtamaan paremmin. Toisaalta monikaan ei olisi varmaan tullut yli kolmiviikkoiselle kaudelle.

Yksi perisynti, mikä tehdään kaudesta toiseen, ovat rangaistukset. Asukkaat saavat häärätä rikkoen sääntöjä hyvin vapaasti, eikä niistä tule juurikaan seuraamuksia. Julkkiskauden ainoa rangaistus oli Sanna Ukkolalle annettu rangaistus. Tässäkin rangaistuksen saajan loppujen lopuksi määrittivät asukkaat yhdessä. Sääntöjen valvonnassa ja rangaistuksissa riittää vielä terävöitettävää.

Kaudesta jäi hyvä mieli, mutta joku minussa kaipaa myös sopivassa suhteessa draamaa, joka pääosin puuttui julkkiskaudelta. Asukkaista haluaisi nähdä erilaisia puolia, kun heitä haastetaan. Vasta aivan viimeisinä päivinä alkoi jotain tulla esiin. Esimerkiksi maanantain banaanipäivä oli loistava tässä suhteessa.

Onnistunut julkkiskausi luo paineita syksylle, sillä myös silloin pitää onnistua. Ei silloin voi vaatia samanlaista toimintaa joka päivä, kuten Julkkis-BB:ssä, mutta tehtävien tasoon panostamalla saadaan paljon aikaiseksi.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.