Rosa Meriläinen häädettiin kolmantena BB-talosta - Jannelle koskemattomuus visailulla

BB-talossa koettiin julkkiskauden kolmas häätöäänestys lauantaina, kun neljä asukasta oli häätöuhan alla. Kolmantena BB-talosta häädettiin Rosa Meriläinen.

Asukkaat olivat nimenneet toisiaan häätöäänestykseen perjantaina. Sedu Koskinen pelasti itsensä häätöäänestykseltä ja laittoi äänestykseen tilalleen Markku Pullin. Kuultuaan nimetyt perjantain bileiden aikana asukkailla oli kova spekulointi, koska osa asukkaista yllättyi etenkin Markun nimettynä olosta. Janne Porkka kommentoi pelaamisen alkaneen talossa.

Nimeämistulokset tulivat hieman ymmärrettävämmiksi, kun Sedu sai kertoa, että hän oli vaihtanut itsensä pois äänestyksestä. Sedu uskoi, että Markku menestyy häätöäänestyksessä, eikä Markku tule Sedun mielestä nyt häädetyksi.

Lauantai-iltana asukkaat olivat kokoontuneet jälleen sohvaryhmälle Nelosen suoraa lähetystä varten. Lähetyksen alkupuolella pelastettiin turvaan yksi asukas tällä kaudella käyttöönotetulla käytännöllä. Ensimmäisenä turvassa oli Markku. Muut häätöuhan alla olevat asukkaat joutuivat jatkamaan jännitystään paikastaan talossa.

Lähetyksen loppupuolella kolme häätöäänestyksessä yhä mukanaolevaa asukasta siirtyivät studioon kuulemaan tulokset. Kolmantena BB-talon joutui jättämään Rosa, joka joutui Anni Hautalan haastatteluun. Häätöhaastattelussa Rosa totesi, että hänen matkansa BB:ssä oli sopivan mittainen. Talokokemuksesta Rosa sanoi, että hän sai siellä myös omaa tilaa ja pystyi vetäytymään omiin oloihinsa.

Nähtyään parhaat palansa haastattelun lopuksi, Rosa kommentoi, että niistä jäi paras pätkä pois. Rosan mielestä hänen paras hetkensä oli merimiespaini Petra Ollin kanssa ja hän oli ylpeä siitä. Näytti siltä, että Rosa jätti BB-talon hyvillä mielin.

Kolmannen häätöäänestyksen lopputuloksissa Rosa tuli häädetyksi saatuaan 17 % annetuista äänistä. Rosan häätö oli aika selvä, sillä Sanna oli ensimmäisenä turvassa 16,5 prosenttiyksikön erolla Rosaan. Janne oli tästä kolmikosta eniten ääniä saanut 49,5 %:n ääniosuudella.

Koskemattomuus ansaittiin visailulla

Rosan häätöhaastattelun jälkeen kaksi häädöltä selvinnyttä Janne ja Sanna osallistuivat haastetehtävässä kilpailemaan koskemattomuudesta. Tällä kertaa visailtiin eri sanaryhmistä. Sannalle ja Jannelle annettiin joku aihepiiri, josta piti luetella aiheeseen liittyviä sanoja, esimerkiksi kuukaudet.

Janne ja Sanna visailemassa koskemattomuudesta. Kuva: © Nelonen Media.
Janne ja Sanna visailemassa koskemattomuudesta. Kuva: © Nelonen Media.

Kilpailu eteni tasaisesti ja kumpikin mokaili vuorollaan. Kolmella väärällä vastauksella hävisi pelin ja se tasoittui 2-2:een, kun Sanna ei muistanut montaa horoskooppia. Viimeisenä kysymyksenä oli yli 100 000 asukkaan kaupungit Suomessa, jossa ratkaisu tapahtui Sannan kohdalla, kun hän vastasi Rovaniemen, mikä oli väärin.

Voittaja oli siis Janne, joka ansaitsi koskemattomuuden seuraavaan häätöäänestykseen. Tappion lisäksi Sanna sai yllään olevasta ilmapallosta jauhosateen päälleen. Taloon palattuaan Sanna harmitteli häviötään ja erityisesti häntä otti päähän horoskooppikysymykseen värin vastaaminen, koska hän on aiemmin harrastanut astrologiaa.

Kovin kauaa asukkaat eivät saa huilata häädön jälkeen, sillä seuraava häätöäänestys käynnistyi heti edellisen perää. Sunnuntaina päättyvässä häätöäänestyksessä ovat kaikki asukkaat koskemattomuuden saanutta Jannea lukuun ottamatta. Sunnuntaina talosta häädetään taas yksi asukas.

Asukkaat spekuloivat lauantain häädön jälkeen, että he kaikki olisivat äänestyksessä, koska heillä ei ole aikaa nimetä. Huominen häätöäänestys on toinen, kun niitä varten ei pidetä nimeämisiä.

Rosan häädön jälkeen BB-taloon jäi 11 asukasta.

Big Brother -talosta kolmantena häädettiin Rosa! (BB-nettisivut)

Artikkelia on päivitetty 9.5.2021 kello 00.37: Uutista on päivitetty kauttaaltaan.
Artikkelia on päivitetty 9.5.2021 kello 01.08: Otsikkoa on muokattu ja jutun pääkuva on vaihdettu.


Tulosta   Sähköposti