Kausi 2007

Uutisia Suomen Big Brotherin kolmannelta kaudelta vuodelta 2007. Näitä uutisia ei enää päivitetä, tuoreimmat uutiset löytyvät täältä.

Puhelin soi kuudetta kertaa, Sauli yöksi lisähuoneeseen - päivitetty 19.11.2007, 20:11

BB-taloon sijoitettu punainen puhelin soi jälleen maanantaina. Viikkotehtävänä olevan BB-akatemian oppitunnin jälkeen puhelin pärähti soimaan kaiken kaikkiaan kuudetta kertaa, johon tällä kertaa vastasi Sauli.

Välitunti oli juuri alkanut hieman kello 16:sta jälkeen, kun puhelin soi - ainoastaan kerran. Hämmästyneet asukkaat päivittelivät tilannetta...

Viikkotehtävä: Big Brother -akatemia

Elämä BB-talossa jatkuu 13. viikolla viiden asukkaan voimin. Tuttuun tapaan maanantaina asukkaille annettiin uusi viikkotehtävä, joka liittyy koulumaailmaan. Big Brother -akatemiassa asukkaat toimivat vuoroin opettajina ja oppilaina.

Viikkotehtävässä oppituntien aiheena ovat asukkaat itse. Jokainen toimii vuorollaan opettajana ja hän pitää tunnin it...

Suvista tuli 12. häädetty

Mahdollisimman tiukka 12. häätöäänestys saatiin päätökseen sunnuntai-iltana. Äänestyksen tuloksena BB-talosta häädettiin Suvi, joka ehti viettää talossa kahdeksan viikkoa. Suvin häätö oli rankka paikka Kadille.

Suvi kärsi äänestyksessä tappion vastaehdoikkailleen Jarkolle ja Riitalle. Suvin ja Jarkon välinen ero oli vain yhden prosenttiyksikön v...

Hiljaisena lauantaina turisteja ja muisteloita

Tämän vuoden Big Brotherin kolmanneksi viimeisenä lauantaina talossa elettiin hiljaista päivää. Laiskan oleilun keskeytti tunnin tehtävä ja päivätehtävä, jotka saivat aikaan toimintaa ja vanhojen muistelua.

Iltapäivällä asukkailla oli ohjelmassa tunnin tehtävä, jossa asukkaiden piti olla turisteja. Päiväkirjahuoneen oven eteen sijoitettiin uimara...

Varikkobileistä rangaistus Jarkolle ja Nikolle - päivitetty 17.11.2007, 00:11

Torstaina Big Brother järjesti asukkaille varikkobileet onnistuneen viikkotehtävän päätteeksi. Juhlat päättyivät kuitenkin kesken kaiken, kun BB sammutti telkkarin ja Playstationin. Ilta poiki myös rangaistuksen Jarkolle ja Nikolle.

Varsin railakkaat juhlat etenivät alkoholijuomien siivittämänä ja konsolipelien kanssa pelaten. Asukkaat saivat illan...

Asenne ratkaisi, viikkotehtävä onnistui

Kolmannen tuotantokauden kolmanneksi viimeinen viikkotehtävä saatiin päätökseen torstaina. Asukkaiden oli valita joukostaan, ketkä suorittivat mitäkin viikon aikana pelattua konsolipeliä. BB oli antanut piste- ja aikarajat, joihin on päästävä, jotta viikkotehtävä onnistuisi.

Torstai käynnistyi rauhallisesti ja aika ennen viikkotehtävän suoritusta as...

Jarkko, Riitta ja Suvi häätöäänestykseen - päivitetty 14.11.2007, 23:17

Keskiviikkona julkistettiin jälleen tämän viikon häätöäänestyksessä olevat asukkaat. Big Brotherin 12. viikolla häätöuhan alla ovat Jarkko, Riitta ja Suvi, joista yksi joutuu poistumaan talosta ensi sunnuntaina.

Vasta 12. viikolla tuli tilanne, jossa puhtaasti nimeämisten perusteella joutui kolme asukasta häätöuhan alle tällä kaudella. Edellisillä k...

Päivä formulasankarina, Kyllönen selostamaan - päivitetty 14.11.2007, 23:47

Viikkotehtävän kolmannen päivän aiheena olivat formulat. Keskiviikkona asukkaat oliva päivän formulasankareina ja he saivat ajaa polkuautoilla BB-talon pihalla. Päivän aikana asukkaille oli peräti kaksi yllätystä.

Asukkaille toimitettiin oikeat formula-ajoasut, joiden käytöstä annettiin tarkat ohjeet, koska asut olivat vain lainassa. Pihalta lö...

Päivätehtävässä hirviöitä, talossa kävi vierailijoita - päivitetty 14.11.2007, 01:38

Big Brotherin 12. viikkotehtävän toinen päivätehtävä annettiin asukkaille tiistaina puolen päivän aikoihin. Tiistaina asukkaat elivät Euroviisuvoittajina ja heidän tehtävinään on esittää hirviöitä. Illalla talossa nähtiin myös yllätysvierailu.

Asukkaat saivat BB:ltä rekvisiittaa tehtävän toteuttamiseksi. Heidän oli keksittävä, miltä he näyttävät, m...

Viikkotehtävä: Suomalaisia suurtekoja - päivitetty 12.11.2007, 23:14

Kolmantenatoista viikkotehtävänä asukkaiden on elettevä kansainvälisesti menestyneiden suomalaisten elämää. Lisäksi viikkotehtävään kuuluu konsolipelien pelaamista.

Asukkaille annetaan viikon aikana päivätehtäviä, joita tekemällä he saavat harjoitteluaikaa konsolipelien pelaamiseen. Päivätehtävät vaihtuvat päivittäin ja ne liittyvät suomalaisiin leg...

Farbodista tuli 11. häädetty

Viidennellä viikolla taloon tullut Farbod joutui luopumaan elämästä BB-talossa 11. viikolla. Hän hävisi tämän viikon tiukassa häätöäänestyksessä Suville ja Jarkolle, jotka jatkavat kisaamistaan BB:n voitosta.

Kaikki äänestyksessä olleet joutuivat kokonaistuloksissa miinukselle. Farbod joutui häädetyksi, kun hän oli miinuksella 7 %, Suvi 5 % ja Jarkk...

Saulilla erikoinen päiväkirjahuonekäynti - päivitetty 11.11.2007, 22:40

Sauli koki erikoisen hetken sunnuntaiaamupäivänä, kun hänet kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen. Sauli sai kuulla päiväkirjahuoneessa iloisesta perhetapahtumasta ja asia paljastettiin Talk Show'ssa muille asukkaille ja tv:n katsojille.

Sauli sai tehtäväkseen hakea kioskilta leluoravan ja kännykkäliittymäpaketin. Oravan Sauli jätti taloon, mutta liitt...

Päivätehtävä: Suomalainen lauantai-ilta

Tällä viikolla saatiin viikonloppuunkin hieman sitä kaivattua toimintaa, kun Big Brother päätti antaa asukkaille päivätehtävän lauantaina. Tehtävän aiheena oli suomalainen lauantai-ilta, johon kuului pullakahvit, kalsarimuotia sekä sauna kaljoineen ja makkaroineen.

Lauantai-ilta Suomi-teemalla alkoi, kun BB kutsui asukkaat sohvalle. Päivätehtävän en...

Laiskottelijat eivät onnistuneet salailussaan, viikkotehtävä epäonnistui

Big Brotherin 11. viikkotehtävänä ollut työviikko saatiin päätökseen torstaina. Tehtävässä osa asukkaista joutui tekemään BB:n antamia työtehtäviä ja osa sai keskittyä laiskotteluun ja mässäilyyn. Kaikki ei kuitenkaan mennyt putkeen ja tehtävä epäonnistui.

Maanantaina Sauli, Niko ja Kadi joutuivat Hopea-makuuhuoneeseen työtä tekevään ryhmään, kun Ri...

Jarkko, Farbod ja Suvi häätöäänestykseen - päivitetty 07.11.2007, 23:11

Keskiviikkona julkistettiin 11. viikolla häätöuhan alla olevat asukkaat. Ensi sunnuntain häätöäänestyksessä ovat punaisesta puhelimesta häätöuhan alle joutunut Jarkko sekä nimeämisten kautta sinne joutuneet Farbod ja Suvi.

Kun nimien julkistus tuli, Big Brother kertoi ensin, että Jarkko oli valmiiksi häätöäänestyksessä vastattuaan viime viikon tiist...

Pikkujoulut työviikon keskelle, Sauli ja Kadi ylitöihin - päivitetty 06.11.2007, 23:05

Työviikko-viikkotehtävä jatkui tiistaina entisissä uomissaan. Työpäivän päätteeksi suurin osa asukkaista pääsi myös nauttimaan "firman" pikkujouluista Saulin ja Kadin joutuessa ylitöihin.

Toinen työpäivä alkoi herätyksellä aamukahdeksalta ja työvuoro tuntia myöhemmin. Hopea-makuuhuoneen porukka, eli Sauli, Kadi ja Niko jatkoivat...

Viikkotehtävä: Työviikko

Maanantai koitti seitsemälle Big Brother -talon asukkaalle ja iltapäivällä heille annettiin uusi viikkotehtävä. Asukkailla on edessään työviikko, mutta vain osa joutuu todenteolla työskentelemään.

Asukkaat on jaettu viikkotehtävässä kahteen leiriin, josta toiset tekevät työtä ja toiset saavat laiskotella ja herkutella. Sauli, Niko ja Kadi joutuvat...

Piia häädettiin kymmenentenä

Video-castingista BB-taloon tullut Piia tuli häädetyksi kymmenennellä viikolla. Piia hävisi häätöäänestyksessä Jarkolle varsin selvästi, mutta pettyneeltä hän ei vaikuttanut, vaan oli tyytyväinen päästessään ulkomaailmaan.

Piia kuului tämän vuoden Big Brotherin alkuperäisiin asukkaisiin, joka astui BB-taloon elokuun lopussa 11 muun asukkaan kanssa....

Asukkaat paljastivat nimeämiset toisilleen - päivitetty 04.11.2007, 22:45

Sunnuntain Talk Show'sta tuli tähän mennessä tämän kauden mielenkiintoisin, kun asukkaat joutuivat kertomaan, ketkä olivat nimenneet tämän viikon häätöäänestykseen ja miksi, jonka jälkeen on tiedossa, ketkä ovat häätöuhan alla. Nimeämisten paljastamisesta riittää varmasti puhetta Talk Show'n jälkeen ja tällä voi olla vaikutusta asukkaiden väleihin...

Rangaistuksena kaikki yhteen makuuhuoneeseen

Asukkaat pohtivat vielä epäonnistunutta viikkotehtävää, tuli heille lisää huonoja uutisia. BB-talossa on puhuttu toistuvasti päiväkirjahuoneen asioista sen ulkopuolelle ja siitä tuli asukkaille yhteinen rangaistus.

Kesken viikkotehtäväpohdintojen BB kuulutti asukkaat sohvalle kuulemaan rangaistuksensa. Ihmettelevät asukkaat siirtyivät sohvalle ja he...

Ennätyspitkä viikkotehtävä päätökseen

Suomen Big Brotherin kaikkien aikojen pisin viikkotehtävä päättyi perjantaina iltapäivällä. Asukkaat joutuivat elämään maanantaista lähtien diktaatuurin malliin vaihtuvan johdon alaisuudessa. Tehtävän tulos veti mielen matalaksi, vaikka asukkaat aavistivatkin jo tuloksen.

Tehtävä alkoi Piian valtakaudella, kun hän hallitsi valtiota yksin tiistaihin...

Diktatuurista demokratiaan

Valtarakenteet murtuivat BB-talossa viikkotehtävän viidentenä päivänä. Kansalaiset saivat tehtäväkseen murtaa diktatuurin ja aloittaa demokratisointiprosessin.

Aamu alkoi vielä samaan tapaan kuten kolmena aikaisempana päivänä, mutta hieman ennen puolta päivää alkoi tapahtua. Kansalaiset kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen, jossa heille kerrottiin, että...

Viikkotehtävä pitkittyy, Niko nousi johtoryhmään

Maanantaina alkanut diktatuuri-viikkotehtävä jatkuu yhä. Uusimpana käänteenä diktatuurin johtoon nousi NikoSaulin ja Kadin rinnalle. Asukkaiden keskuudessa on noussut epäilys, päättyykö viikkotehtävä tänään ollenkaan.

Saulin ja Kadin tehtyä keskiviikkona vallankaappaus Piialta, pidettiin diktatuurin palatsissa, eli BB-talossa illalla...

Kuulumisten kyselyä puhelimen kautta

BB-talossa oleva punainen puhelin soi tänään jo toista kertaa tällä viikolla. Tällä kertaa ensimmäisenä puhelimeen ehti vastaamaan Niko.

Tähän asti puhelin on soinut neljästi ja sieltä tuleva viesti on ollut sisällöltään joko hyvä tai paha syklillä hyvä-paha-hyvä-paha. Kun puhelin soi tänään, yllätys oli Nikolle suuri, kun mitään suurta viestiä...

Jarkko ja Piia häätöäänestykseen - päivitetty 31.10.2007, 23:26

Kymmenennen viikon päätteeksi Big Brother -talosta häädetään joko Jarkko tai Piia. Tämä kaksikko on nimittäin nimettynä tämän viikon häätöäänestykseen. Nimettyjä ei ole kerrottu asukkaille.

Sekä Jarkko että Piia ovat häätöäänestyksessä ensimmäistä kertaa. Todennäköisesti Jarkon joutuminen äänestykseen johtuu hänen hermostumisestaan viime viikonlopun...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.