Kausi 2007

Uutisia Suomen Big Brotherin kolmannelta kaudelta vuodelta 2007. Näitä uutisia ei enää päivitetä, tuoreimmat uutiset löytyvät täältä.

Martina luovutti - päivitetty 15.10.2007, 16:53

Koko maanantaiaamupäivän luovuttamista harkinnut Martina toteutti lopulta uhkauksensa. Martina poistui BB-talosta maanantaina iltapäivästä. Poistumisesta kertoivat ensimmäisenä Big Brotherin viralliset nettisivut.

Big Brotherin virallisten nettisivujen mukaan Martina luovutti BB:n henkilökohtaisiin syihin vedoten. Martina oli kärsinyt koti-ikävästä...

Martina pohtii luovuttamista

Toissa sunnuntaina BB-taloon Suomen Big Brotherin ensimmäisenä julkkisasukkaana tullut Martina pohtii kisan luovuttamista. Martina on kärsinyt maanantaina pahasta koti-ikävästä ja on kertonut muille asukkaille ilmoittaneensa BB:lle halustaan luovuttaa.

Martinan uusi viikko alkoi itkeskellen. Hän kertoi kärsivänsä koti-ikävästä, johon varmasti pääsyy...

Yllätysnimeämiset sunnuntaina - päivitetty 15.10.2007, 12:05

BB-talon asukkaat joutuivat nimeämään hieman yllättäen sunnuntaina heti Jussin häädön jälkeen. Tämänkertaisissa nimeämisissä ei kellään ole koskemattomuutta.

Hädin tuskin asukkaat olivat toipuneet suoran lähetyksen stressistä, kun BB alkoi kutsua asukkaita päiväkirjahuoneeseen nimeämään. Ensimmäisenä nimeämään lähti viimeisimmästä häädöstä selvinnyt...

Jussi häädettiin seitsemäntenä - päivitetty 14.10.2007, 23:05

Jussista tuli seitsemäs asukas, joka on häädetty Big Brother -talosta. Jussi hävisi häätöäänestyksessä Kadille.

Koko ajan näytti selvältä, että Jussista tulee seitsemäs häädetty tällä kaudella. Jussi pystyi kirimään Talk Show'n aikana eroaan Kadiin, mutta lopulta heidän eronsa jäi 30 prosenttiyksikköön, kun Kadilla oli +15 % ja Jussilla -15 %.

Häätö...

Heroes ennakkoesityksessä BB-talossa

Ensi keskiviikkona MTV3-kanavalla käynnistyvä Heroes-sarja tuli sunnuntaina iltapäivällä ennakkoesitykseen BB-taloon. Asukkaat saivat nähdä iltapäivän ratoksi sarjan pilottijakson.

Asukkaat olivat saaneet perinteisen sunnuntaisiivouksen suoritettua, kun asukkaat komennettiin pihalle. Vietettyään terassilla hetken asukkaat pääsivät takaisin sisään. S...

Alkoholin kohtuukäyttö illan teemana

Big Brotherin valistusviikko jatkuu perjantai-iltana, kun teemana on alkoholin kohtuukäyttö. Illan aikana nähdään, kuinka asukkaat reagoivat suureen määrään alkoholia, jonka BB heille toimittaa.

Asukkaille siis toimitetaan suuri määrä alkoholijuomia. Asukkaiden olisi käytettävä juomia kohtuuden rajoissa, ettei homma mene överiksi. Illalla toteut...

Viikon tapahtumista palautekeskustelu

Tunteet olivat kiristyneet BB-talossa rankan viikkotehtävän ja uuden asukkaan vuoksi. Tulehtuneen tilanteen laukaisemiseksi ja tunteiden purkamiseksi Big Brother järjesti asukkaille keskustelupiirin.

Viikolla etenkin alkoholitarjoilujen yhteydessä talossa syntyi suukopua ja riidanpoikasta Martinan ja muiden asukkaiden välille. Martinalla oli vahvat...

Unitehtävä onnistui, yhdeksän sekuntia jäi aikaa - päivitetty 11.10.2007, 16:03

Hermoja raastava univaje-viikkotehtävä päättyi torstai-iltapäivänä ja asukkaat pääsivät nukkumaan päiväunia ilman, että laskuri laskisi aikaa. Big Brother kuitenkin keskeytti päiväunet kertoakseen viikkotehtävän tuloksen.

Väsyneet asukkaat raahautuivat sohvalle ja totesivat, että jos kerrotaan, että tehtävä onnistuu, sitä tuuletetaan vain nukah...

Martina sai rangaistuksen, uniaika minuuttiin

Uudelle asukkaalle Martinalle tuntuu Big Brotherin säännöt olevan vaikeita sisäistää. Martina on rikkonut BB:n useita sääntökohtia ja hän on saanut tästä rangaistuksen.

Martina on puhunut paljon ulkomaailman asioista muille asukkaille, mitä on tapahtunut BB:n alkamisen jälkeen. Lisäksi hän on puhunut eräille asukkaille, kuten Saulille ja Kadille hei...

Jussi ja Kadi häätöäänestykseen - päivitetty 11.10.2007, 11:53

Asukkaat ovat nimenneet seitsemänteen häätöäänestykseen joutuvat henkilöt. Tällä viikolla häätöuhan alla ovat Jussi ja Kadi.

Nyt palattiin jälleen kahteen äänestyksessä olevaan asukkaaseen viimeviikkoisen neljän jälkeen. Kadi on äänestyksessä nyt kolmatta kertaa, kaikki peräjälkeen. Reilu viikko sitten BB-taloon tullut Jussi joutui häätöäänes...

Tunnustuksia ruumisarkulla

Keskiviikkona asukkaat saivat päivätehtävän, jossa piti vastata rehellisesti Big Brotherin tekemiin kysymyksiin. Kysymykset koskivat asukkaiden tupakointia ja sen vaikutusta heidän elämäänsä.

Fressis-kampanjan johdosta BB-taloon tuotu vaaleanpunainen ruumisarkku oli siirretty keskelle pihaa ja tuolit laitettu sen ympärille. Yksi kerrallaan asukkaat...

BB-analyysi: Nouseeko BB suosta?

Kauden puoliväli lähestyy, joten on aika julkaista BB-analyysi alkukaudesta. Kovin odotuksin kolmanteen BB-kauteen lähdettiin, mutta ainakin toistaiseksi on saanut jonkin verran pettyä Big Brother 2007:ään.

Asukkaat eivät ole hirveästi säväyttäneet tällä kaudella. Muutama piristävä persoona, kuten Einari, Satu ja Maxine talossa on ollut, mutta...

Piia ja Farbod järjestävät yökerhoshow'n

Illalla Big Brother -talossa nähdään yökerhoshow Piian ja Farbodin järjestämänä. Iltaan sisältyy luonnollisesti myös alkoholia BB:n tarjoamana.

Katsojat valitsivat yökerhoshow'n Käytä valtaasi -äänestyksessä. Piia ja Farbod harjoittelevat illan ohjelmaa Hopea-makuuhuoneessa ja he saivat myös asiaankuuluvaa rekvisiittaa.

Farbod on pukeutunut smokkiin...

Tupakkatuotteet takavarikoitiin - päivitetty 09.10.2007, 18:54

Tupakanpoltto on kiellettyä BB-talossa tämän viikon viikkotehtävän ajan. Pakollinen tupakkalakko kävi kuitenkin neljälle asukkaalle ylivoimaiseksi ja tupakat syttyivät aamupäivällä.

Timo, Sauli, Tiina ja Jussi lipesivät tupakkalakosta ja sytyttivät savukkeet terassilla. BB ei katsonut tätä suopein silmin, vaan antoi tästä rangaistuksen. Asukkailta t...

Valistusviikko BB-talossa

Big Brotherissa on tämän viikon teemana valistus. BB käy tällä viikolla sekä tupakan että alkoholin vastaista kampanjointia.

Ensimmäisenä talossa puututaan tupakanpolttoon, joka kiellettiin viikkotehtävän ajaksi. Tupakkalakko on osa Suomen Syöpäyhdistyksen Fressis-kampanjaa, joka kertoo tupakoinnin vaaroista.

Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Matti...

Viikkotehtävä: Univaje

Jälleen uuden viikon alkajaisiksi asukkaat saivat uuden viikkotehtävän. Tällä kertaa tehtävästä tulee rankka, sillä asukkaiden uniaika on rajattu viikkotehtävän ajan.

Asukkailla on nukkumisaikaa viikkotehtävän ajan vain 15 tuntia. Talon tv:ssä on kello, josta asukkaat näkevät koko ajan nukkumisaikansa. Aika vähenee aina sängyllä olemisesta ja silloi...

Maxine häädettiin kuudentena

Tämän tuotantokauden yllättävin häätöäänestys käytiin kuudennella viikolla, kun Maxine joutui häädetyksi. Kuudentena talosta häädetty espoolainen kävi tiukan kisan kolmen vastaehdokkaansa kanssa.

Äänestystilanne vaihteli kiihkeästi Talk Show'n aikana. Lähes koko lähetyksen ajan Maxine kävi tiukkaa taistelua Nikon kanssa, kun tämän kaksikon välillä t...

Julkkiskaunotar BB-taloon - päivitetty 07.10.2007, 22:44

Molemmat iltapäivälehdet ovat eilisen ja tämän päivän aikana uutisoineet, että Big Brother -taloon olisi tulossa uusi asukas. Huhut pitivät paikkansa, mutta tällä kertaa ei kuitenkaan kyseessa ollut mikään "tavis".

Lauantaina julkaistiin Ilta-Sanomien verkkosivuilla ja tänään Iltalehden verkkosivuilla käytännössä sama uutinen. Niissä uutisoitiin Ilt...

Kotiviini pullotukseen

Asukkaiden syyskuussa alulle panema kotiviinin valmistus eteni eilisen ja tämän päivän aikana seuraavaan vaiheeseen. Asukkaiden olisi tarkoitus saada viini pullotettua lauantain aikana.

Kolme viikkoa sitten asukkaat saivat BB:ltä kotiviinitarvikkeet, jolla heidän piti valmistaa ohjeiden mukaista punaviiniä. Asukkaat toimivat ohjeiden mukaisesti ja s...

Kioskilla mokailtiin taas

Onnistuneen viikkotehtävän jälkeen asukkaat pääsivät perinteiselle torstain kioskikäynnille. Kaikki ei mennyt kuitenkaan niin kuin piti.

Big Brother oli määrännyt kioskille Farbudin ja Maxinen. Jo heti alussa oli ongelmia, kun kioskin ovi oli jumissa, mutta ovi saatiin kuitenkin auki. Tämän jälkeen vaikeuksia tuotti viivakoodin lukija, jolla Farbud...

Kymmenen kilon laihdutus onnistui - päivitetty 04.10.2007, 16:59

Viikkotehtävänä ollut sporttiviikko päättyi asukkaiden kannalta onnellisesti, sillä Big Brother hyväksyi sen onnistuneeksi. Asukkaat onnistuivat pudottamaan kaikista houkutuksista huolimatta yli kymmenen kiloa.

Big Brother kertoi jokaiselle asukkaalle pudottamansa kilomäärän. Kaikki onnistuivat pudottamaan painoaan, vähiten Suvi (300 g) ja eniten Fa...

Neljä nimettiin häätöäänestykseen! - päivitetty 03.10.2007, 23:25

Keskiviikkona, kun julkistettiin kuudennen viikon häätöäänestyksen tulokset, Big Brother kuulutti ilmoille neljän asukkaan nimen. Tämä sivuaa Suomen Big Brotherin ennätystä nimettyjen määrässä häätöäänestyksessä.

Häätöuhan alle joutui nelikko Timo, Kadi, Niko ja Maxine. Timon nimeäminen tiedettiin jo etukäteen, koska Kadi oli nimennyt hänet suoraan...

Lihaskuntotesti toi palkinnon

Big Brother järjesti liikunnallisen päivätehtävän asukkaille keskiviikkona. Asukkaiden oli tehtävä lihaskuntotesti, jonka parhaille oli luvassa palkinto.

Kuntotestin lajeina olivat vauhditon pituushyppy, vatsalihakset, selkälihakset, leuanveto ja punnerrus. Niko oli valittu tehtävän valvojaksi ja kirjuriksi, joka otti kaikkien tulokset ylös. BB oli...

Aistilliset juhlat laihdutuksen keskelle

Uusin Käytä valtaasi -äänestys ratkesi tiistaina. Katsojat valitsivat BB-asukkaiden tiistai-illan aktiviteetiksi aistilliset juhlat, eli erotiikkabileet.

Asukkaille on tarjolla mm. herkkuja, hierontaa ja sensuelleja alusasuja naisille. Lisäksi iltaan kuuluu myös sauna ja palju ja ilmeisesti tulossa on vielä muutakin. BB antoi asukkaille myös vi...

Farbod sai kuntoilukiellon

Viikkotehtävän toinen päivä oli jo pitkällä, kun Big Brother antoi Farbodille rangaistuksen. Rangaistuksena Farbod ei saa toistaiseksi osallistua kuntoiluun.

Farbod oli rikkonut viikkotehtävän lisätehtävää vastaan, jossa BB oli määrännyt asukkaiden suorittamaan ruokailut samanaikaisesti. Puolilta päivin suoritetulla aamupalalla Farbod oli syönyt lei...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.