Asukkaat pitivät palopuheita, Kristianin puhe paras

Kristian pitää puhetta. Kuva: © 2019 Nelonen Media.
Kristian pitää puhetta. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Perjantaina asukkaita odotti rahakas päivätehtävä, jossa heidän tehtävänään oli tarkoitus pitää palopuheita. Katsojat valitsivat nettiäänestyksessä parhaaksi puhujaksi Kristianin.

Asukkaat pitivät puheensa yksi kerrallaan olohuoneessa kaikkien edessä. Heidän piti valmistella puolessa tunnissa maksimissaan viisi minuutia kestävä puhe omavalintaisesta aiheesta. Paras puhuja saa palkinnoksi joko 25 rahnaa talossa käytettäväksi tai 250 euroa talosta poistuttuaan. Voittaja saa valita, kumman palkinnon ottaa.

Aiheet vaihtelivat, mutta ne olivat pääasiassa asiallisia, jopa vakavia. Esimerkiksi Kristian puhui ilmastonmuutoksesta ja Milla masennuksesta. Tarina piti tunteikkaan maailman nykytilasta, jota hän ei pitänyt hyvänä. Joidenkin asukkaiden puheet olivat BB-talon sääntöjen vähintäänkin harmaalla alueella, kun puheessa suoraan puhuttiin myös 24/7-palvelun katsojille. Tällaiseen syyllistyi ainakin Anu, mutta Big Brother ei huomattanut tästä.

Vaikka suurin osa puheista oli asiallisia, huumoriakin mahtui mukaan. Esimerkiksi Emma piti puheen alter ego Hildeningridinä, joka on juuri julkaissut oman levyn. Jukka teki saarnamiesparodian absolutismista, joka ei ainakaan Villen mieleen ollut ja miehen naama oli vakavana, vaikka muilla asukkailla oli hauskaa.

Katsojat äänestivät illan aikana Big Brotherin nettisivuilla, kelle asukkaalla oli paras puhe. Asukkaat saivat tietää myöhään perjantai-iltana äänestyksen tuloksen, kun Big Brother kutsui asukkaat sohvalle.

Katsojien mielestä paras puhuja oli Kristian. Kuultuaan tuloksen, Kristian oli yllättynyt. Muut asukkaat onnittelivat Kristiania ja Ville kehui Kristiania hyvästä puheesta. Myös muita asukkaita yhtyi kehuihin.

Kristian jäi tuloksen julistamisen jälkeen miettimään, ottaako palkinnon rahnoina vai rahana. Valintansa Kristian teki vielä saman illan aikana päiväkirjahuoneessa ja palkinnoksi hän valitsi 25 rahnaa BB-talossa käytettäväksi ulkomaailman oikean rahan sijaan. Kristian sanoi, että mielummin palkinnon talossa käyttää kuin ulkomaailmaan säästää.

Artikkelia päivitetty 6.9.2019 kello 23:24: Lisätty tieto Kristianin valinnasta ja muuta pientä viilausta tekstin ulkoasuun.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.