Edellisen hallituksen päätös kumoon - Olli-Pekan skandaalivideo näytettiin

Olli-Pekan reaktio omista klipeistään BB-skandaaliuutisissa. Kuva: © Nelonen Media.
Olli-Pekan reaktio omista klipeistään BB-skandaaliuutisissa. Kuva: © Nelonen Media.

Poliittisessa viikkotehtävässä toinen päivä aiheutti selkeästi närää asukkaissa. Hallitusten tekemät päätökset ärsyttivät joitakin asukkaita ja muutenkin kireätunnelmaisessa päivässä alkoivat tunteet olla pinnassa.

Aamusta lähtien BB-talossa oli ärtyisä tunnelma, kun moni asukas ilmoitti, että on huonolla tuulella. Osansa tällä on varmasti ollut viime aikojen huonot yöunet, kun Big Brother on häirinnyt asukkaita liskodiskolla ja Artun ja Ellan läheisyys makuuhuoneessa on pitänyt asukkaita alkuöistä hereillä.

Maanantai-iltana hallitusvastuuseen noussut Markon, Timon, Julian ja Vilin Kitinät veks -puolue pääsi ensimmäiseen istuntoonsa tänään. Uusi hallitus päätti, että uusi vihreä puolue Kylmä Suomi ajetaan pois makuuhuoneesta ja lihatuotteet eivät toistaiseksi ole käytössä BB-talossa. Molemmissa päätöksissä vaihtoehtoina olisi ollut 50 euron vähennys viikkobudjettiin.

Kitinät veks sai myös mahdollisuuden pyörtää edellisen hallituksen päätöksiä. Puolue päätti kieltää kosmetiikan talosta, jolloin he saivat takaisin 50 euroa budjettiinsa. Aiemmin päätetyt lämpimän veden kielto ja kofeiinivero päätettiin pitää voimassa. Vaikka hallitus äänesti päätöksistä, Vili näytti aluksi jäävän paitsioon päätöksenteossa. Istunnon loppua kohden hallituksen sisäiset linjaukset pääsivät lähemmäksi toisiaan.

BB-talon toinen hallitus ei halunnut juonitella ja puhua nimeämisistä, vaikka kabinetissa tähän oli mahdollisuus. Timo ei pitänyt juonittelumahdollisuudesta ollenkaan ja varainministeri Julian mielestä koko juonittelu-sana kuulostaa pahalta. Pääministeriksi valittu Marko ei myöskään ollut kiinnostunut juonittelusta, eikä Vilikään välittänyt juonitella.

Uusista päätöksistä tiedotettiin oppositiopuolueille ja tieto otettiin varsin vähäsanaisesti vastaan, eikä suurta keskustelua tästä aiheutunut. Osa asukkaista otti tilanteen hieman nyrpeästi, kun asukkaat joutuivat palauttamaan kosmetiikkansa varastohuoneeseen hammastahnoja, saippuoita, shampoita ja hoitoaineita lukuun ottamatta. Selän takana kritiikki päätöksistä kaadettiin pitkälti Vilin niskaan.

Löytyykö asukkaista takinkääntäjiä?

Poliittiseen peliin tuotiin uutta värinää, kun Big Brother tarjosi puolueiden jäsenille takinkääntömahdollisuutta. Big Brotherin soittaessa kellojen ääniä, asukkailla on mahdollisuus kääntää takkiaan ja vaihtaa puoluetta soittamalla pihalla olevaa kelloa. Ensimmäisenä soittamaan ehtivä kääntää päällysvaatteensa nurin ja suorittaa takinkääntöseremonian, jossa ilmoittaa mihin puolueeseen siirtyy ja miksi.

Kristiina ja Ella olivat jo hyvissä ajoin odottamassa pääsyä kilauttamaan kelloa. Kuva: © Nelonen Media.
Kristiina ja Ella olivat jo hyvissä ajoin odottamassa pääsyä kilauttamaan kelloa. Kuva: © Nelonen Media.

Uuteen puolueeseen siirtyvä takinkääntäjä tekee puolueestaan hallituspuolueen. Mikäli hän siirtyy olemassa olevaan hallitukseen, siitä äänestetään vanha jäsen oppositioon. Mikäli takinkääntäjä siirtyy oppositiopuolueeseen, tulee siitä uusi hallituspuolue. Myös hallituksesta voi siirtyä oppositioon, jolloin oppositiopuolueesta tulee hallituspuolue.

Draamaa polittiseen BB-taloon tuli myös skandaaliuutisista, joita Big Brother näytti asukkaille olohuoneen televisiosta. Ensimmäisten BB-skandaaliuutisten aiheena oli Olli-Pekka, jonka puheita asukkaista näytettiin aivan yllättäen kauden varrelta. Olli-Pekka meni vaikeaksi videon jälkeen, sillä hän on kertonut pitävänsä "maailman palamisen" seuraajana, eräänlaisena riidankylväjänä.

Myös osassa muita asukkaita video veti naaman vakavaksi, esimerkiksi Ellalla. Paula pohti, että varmasti jokaisesta näytetään viikon aikana jotain. Keskustelu Olli-Pekan sanomisista jatkui ja samalla odotus uusista videoista. Suurinta osaa asukkaista video nauratti, mutta heitä harmitti, etteivät he saaneet kaikesta selvää, mitä siinä puhuttiin.

Viime sunnuntaina häätölähetyksen juontaja Elina Kottonen mainitsi suoran lähetyksen päätteeksi, että asukkailla on tällä viikolla mahdollisuus juonitella, mutta onko se kannattavaa.

Hallitus tekee tiukkoja päätöksiä – erottaa Artun ja Ellan yöksi: “Ei oo litinää ja lotinaa” (BB-nettisivut)

Lue myös:
Juonittelu sallittu poliittisessa viikkotehtävässä - BB-talon ensimmäinen hallitus valittu (26.10.2020)
Uusi hallitus päätti ja juonitteli heti - Häädetyn herja osui Paulaan ja Joeliin (26.10.2020)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.