Viikkotehtävä ei päättynytkään - Krapulaiset asukkaat töihin

Paketointi ei krapulaisille oikein maistunut. Kuva: © Nelonen Media.
Paketointi ei krapulaisille oikein maistunut. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat joutuivat töihin juhlittuaan pikkujouluissa pitkälle aamuyöhön saakka. Krapulaisille asukkaille joululahjojen pakkaaminen oli rankkaa ja asukkaat eivät kestäneet kaikkia käänteitä ilman tehtävän helpotusta.

Pikkujoulubileiden jälkeisenä aamuna asukkaita odotti karu herätys. Viikkotehtävä yllättäen jatkui, kun Big Brother komensi aamulla kätyriporo Paulan tehtävähuoneeseen. Siellä odotti lahjapussikoita, joita asukkaiden piti pakata hyväntekeväisyyteen viikkotehtävässä, joka alkoi maanantaina.

Edellisenä iltana asukkaat olivat juhlineet pitkään pikkujouluissa ja viimeiset asukkaat menivät pehkuihin vasta joskus puoli viiden aikoihin aamuyöstä. Herätys olikin varsin ankea ja Big Brother kuulutti useaan kertaan tehtävähuoneen olevan auki ennen kuin asukkaat sinne siirtyivät.

Lahjakortit ja muut lahjat olivat pienissä pussukoissa, mutta ne piti paketoida vielä erikseen sellofaaniin, mikä vaikeutti urakkaa. Huonossa hapessa olleiden asukkaiden työtahti oli kaukana parhaasta ja he kykenivät paketoimaan vain pienissä erissä. Tehtävähuoneessa kaikui välillä valitukset huonosta olosta ja esimerkiksi Kristiina harmitteli, ettei mennyt ajoissa nukkumaan.

Kuukauden työntekijä Julia palkittiin herkuilla. Kuva: © Nelonen Media.
Kuukauden työntekijä Julia palkittiin herkuilla. Kuva: © Nelonen Media.

Kesken paketoinnin Big Brother antoi kätyriporolle tehtävän valita kuukauden työntekijän. Kilpailu tästä oli ollut käynnissä viikkotehtävän alusta lähtien ja kuukauden työntekijän määrittelyssä auttoi Paulan jakamat ruusut ja risut viikon toiminnasta. Vaikka kaikki olivat Paulan mielestä työskennelleet hyvin, paras kausitonttu oli Julia. Paula perusteli, että Julia on johtanut esimerkillä koko viikon ja myös tänään. Julian alaisuudessa on ollut ihanaa työskennellä, kehui Paula Juliaa.

Paulan ikävänä tehtävänä oli valita myös huonoin tonttu ja valinta osui useiden risumerkintöjen takia Olli-Pekan kohdalle. Huonoin tonttu joutuu palvelemaan Juliaa hänen saamansa palkinnon puitteissa. Big Brother toimitti Julialle palkintona erilaisia herkkuja, kuten esimerkiksi skumppaa, suklaata ja kylpysetin. Olli-Pekka joutui heti hommiin mm. huolehtimaan Julian kylvyssä käynnistä.

Julian saama palkinto tiesi sitä, etteivät Julia ja Olli-Pekka saaneet enää osallistua viikkotehtävän suoritukseen, joka oli yhä kesken. Missään vaiheessa ei oltu sanottu, että viikkotehtävä olisi päättynyt. Viikkotehtävän onnistuminen ja 1500 euron lisäpotin saaminen BB:n voittosummaan oli Artun, Joelin ja Kristiinan vastuulla.

Kristiinalta meni hermot viikkotehtävään

Krapulan ohella tehtävää vaikeutti se, että lahjapusseihin ja muihin piti laittaa sellofaanit ympärille. Asukkaat olivat siinä uskossa, että kaikkia ei tarvitse kääriä sellofaaniin, mutta Arttu toi päiväkirjahuoneesta viestiä, että kaikki pitää kääriä. Asukkaat tajusivat, että heidän pitäisi kolmistaan tehdä iso työ, jolloin Kristiinan motivaatio romahti ja hän näytti luovuttavan ja marssi sänkyynsä makoilemaan. Myös muiden asukkaiden työmoraali oli koetuksella, eikä lahjojen paketointi edennyt hetkeen mihinkään.

Paula tuli katsomaan Kristiinan tunnelmia makkariin. Kuva: © Nelonen Media.
Paula tuli katsomaan Kristiinan tunnelmia makkariin. Kuva: © Nelonen Media.

Kristiina makoili makuuhuoneen hiljaisuudessa puolisen tuntia, kunnes Paula toi uutta viestiä päiväkirjahuoneesta, jossa kaikki asukkaat saivat sittenkin osallistua viikkotehtävän loppuosaan. "Korvatunturilta" tuli tietoa, että reki on pian lähdössä ja ainakin sen verran pitää tehdä, että loput sellofaanit käytetään. Paulan mukaan sellofaania oli jäljellä 4-5 rullaa. Näytti siltä, että Big Brother joutui hölläämään tehtävän kriteereitä, ilmeisesti sponsorin tarjoama lisäpalkinto oli pakko saada jakoon.

Big Brother vielä motivoi asukkaita toimittamalla yhdet miedot alkoholijuomat ja virvokkeita tontuille, jolloin työ alkoi yhä paremmin maistumaan. Enää ei haitannut, vaikka Big Brother toimitti lisää sellofaania, että asukkaat saivat paketoitua loputkin lahjat. Alkuillasta nämäkin saatiin käärittyä sellofaanin sisään.

Lopuksi asukkaat vielä siivosivat tehtävähuoneen ja veivät viimeiset säkit täynnä lahjoja varastohuoneeseen. Big Brother ilmoitti tämän jälkeen myös viikkotehtävän vihdoin päättyneen. Sen suurempia reaktioita BB:n ilmoitus ei aiheuttanut, asukkaat tuntuivat olleen huojentuneita, ettei tarvitse enää paketoida. Asukkaat myös uskoivat viikkotehtävän menneen läpi.

Lue myös:
Tonttupaja pystyyn viimeisessä viikkotehtävässä, lahjat menevät hyväntekeväisyyteen (23.11.2020)
Paulasta joulupukin pikku apuri Häädetyn herjassa (23.11.2020)
Kätyriporo tarkkailemaan tonttujen työtä - Asukkaat yöksi kinkkuvahtiin (24.11.2020)
Lahjavuori tonttujen haasteena - Olli-Pekka tuskastui paketointiin (25.11.2020)
Lahjat saatiin paketoitua - Viikkotehtävä huipentui pikkujouluihin (26.11.2020)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.