Instagram: Big Brotherin loput livelähetykset ilman studioyleisöä

Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.
Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.

Pääkaupunkiseudun kiristyneet koronamääräykset vaikuttavat Suomen Big Brotherin kauden loppuihin livelähetyksiin. Viimeinen häätölähetys ja finaali kuvataan ilman studioyleisöä kahtena viimeisenä sunnuntaina.

Etelä-Suomen aluehallintavirasto (AVI) antoi perjantaina tiukentuvia määräyksiä koronaviruksen torjuntaan. Yksi niistä oli rajoittaa yleisötilaisuuksien henkilömäärää 20 henkilöön. Tämä tulee vaikuttamaan Suomen Big Brotherin sunnuntain suoriin lähetyksiin.

Tällä kaudella on jäljellä enää kaksi suoraa lähetystä, ensi sunnuntain viimeinen häätölähetys ja siitä viikon päästä esitettävä finaalilähetys. Big Brotherin tuotanto ilmoitti tänään Instagram-tilillään, että nämä kaksi lähetystä kuvataan ilman studioyleisöä. Paikalla on ainoastaan juontaja ja tuotantohenkilöstö.

AVIn uudet määräykset olisivat tulleet voimaan vasta maanantaina, mutta BB-tuotannossa ne päätettiin ottaa käyttöön jo tulevana sunnuntaina.

- Tunnemme vastuumme, ja näin ollen jatkossa sunnuntailähetyksissä ei ole liveyleisöä. Mälsää, mutta minkäs teet?, kirjoitetaan Big Brother Suomen Instagram-päivityksessä perjantaina.

Kaikissa tämän kauden aiemmissa häätölähetyksissä studioyleisöä on ollut rajoitetusti ja kaikilla on ollut kasvomaskit päällään. Valitettavasti kauden tärkeimpiin lähetyksiin ei yleisöä voi ottaa.

Lähde: Big Brother Suomi Instagram. Jos upotus ei näy, voit nähdä sen tästä.

Big Brother Suomi Live, viimeinen häätö Nelosella su 22.11.2020 klo 21.00-22.30
Big Brother Suomi Live finaali Nelosella su 29.11.2020 klo 21.00-23.00

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.