Spekulaatiot varkaista vellovat talossa, Kristianista seuraava varas

Video: Varasspekulaatiot käyvät kuumina BB-talossa. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Viikkotehtävän aikana asukkaiden keskusteluissa on pysynyt vakiokeskustelunaiheena varasepäilyt. Vain Tuula on paljastunut varasteluistaan, mutta Helmeri ja Ville eivät ole jääneet kiinni. Varasten joukkoon liittyi viikkotehtävän viime hetkillä myös Kristian.

Keskiviikkona päivällä talossa pidettiin palaveri rahnakulhojen valvonnan vuoroista keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Palaverin lopuksi tuli puheeksi varasepäilyt ja Jukan ja Timon nimet nousivat esiin. Jukka toi esiin näkökulman, että kannattaisi muistaa myös eräs punapää, tarkoittaen Millaa. Milla kiisti epäilyt nauraen ja sanoi on yleensäkin koskenut kulhoihin vain kerran.

Keskiviikkoiltana Helmeri ja Anu järjestivät testin vartijoiden tarkkaavaisuudesta ja Helmeri yritti varastaa rahnaa, kun kulhojen vartijat keskittyivät lähinnä jutteluun. Anu ei tiedä, että Helmerillä on salatehtävänä varastaa rahnoja. Helmerin toimet huomattiin, mutta hän onnistui selittämään asian, että hän vain testasi vartijoiden valppautta. Selitys meni muille läpi, eikä aiheesta noussut suurempaa porua.

Esimerkiksi Kristian totesi, ettei hän uskonut Helmerin syyllisyyteen ja Helmeri vahvisti vielä Kristianin kantaa sanomalla, että hän on antanut paljon viikkotehtävän eteen. Kristian oli ennen varkaaksi asettumistaan huolissaan viikkotehtävän onnistumisesta ja hän epäili, että samanlaisia tilanteita, että kulho on jäänyt vartioimatta, on varmasti ollut. Kristian epäili, että päiväisen vedenkantotehtävän aikana on saattanut tapahtua jotakin.

Pian Helmeri-episodin jälkeen Kristian kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen, jossa hän sai kuulla saaneensa salatehtävä, jossa hänen täytyy varastaa rahnoja, jotta viikkotehtävä epäonnistuu. Tehtävänanto oli sama, minkä aikaisemmatkin varkaat ovat saaneet. Kristian totesi Big Brotherille, hän melkein uskoi, että hänet valitaan varkaaksi.

Kristianin saatua salatehtävän, talossa osa asukkaista teki etsintöjä aiemmin varastettujen rahnojen löytämiseksi. Toistaiseksi etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta. Vuorokauden vaihteen lähellä kovimmat varkausepäilyt kohdistuivat Jukkaan ja Timoon, joiden erikoinen käytös herätti ihmetystä Miralle, Tuulalle ja Tarinalle. Kristian sanoi aiemmin epäilleensä Jukkaa, mutta nyt hän epäilee Millaa.

Myös joidenkin asukkaiden tavaroita tutkittiin heidän luvallaan. Ensimmäisenä tutkinnan kohteeksi joutui Eeva-Leena, mutta hän läpäisi sen. Kristianin johdolla puolen yön tietämillä mietittiin Kristianin johdolla, että kaikkien asukkaiden tavarat ratsattaisiin aamulla ja, jos joku kieltäytyisi tästä, hän olisi varas.

BB-talon ensimmäisen viikkotehtävän viimeinen yö sujui spekuloinin ja epäluulon velloessa valtoimenaan. Big Brotherin nimittämät varkaat eivät tiedä toisistaan, vaikka toki heillä voi olla epäilyjä, että talossa voi olla useampia varkaita. Viikkotehtävä päättyy tänään ja varkailla on torstaihin asti sabotoida viikkotehtävää ja varastaa sieltä yli sata rahnaa. Toistaiseksi Ville ja Helmeri ovat onnistuneet varastamaan ainakin 50 rahnaa. Tämän lisäksi Big Brother on sakottanut asukkaita rangaistuksena 30 rahnalla.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.