Metsästämällä ruokaa, putkistosta kauppa-aikaa

Aleksi ja Sara metsästivät viime yönä saalista taloon. Kuva: © Nelonen Media.
Aleksi ja Sara metsästivät viime yönä saalista taloon. Kuva: © Nelonen Media.

Tiistaina asukkaat pääsivät ansaitsemaan ruokaa metsästämällä ja palloilla päivätehtävässä. Yhteistyötaidot nousivat todella esiin päivän tehtävässä.

Viime yönä BB-talon pihalla joutuivat nukkumaan Sara Forsberg ja Aleksi Valavuori, jotka joutuivat sinne Roni Bäckin ja Nina Mikkosen niin päätettyä. Pihakaksikolla oli yöllä aktiviteetteja, sillä eräleirissä yöpyneet joutuivat metsästämään ruokaa itselleen ja muille.

Yön aikana pihalla näkyi varsin mielenkiintoisen näköistä eläimistöä, joita Sara ja Aleksi metsästivät lasten jousipyssyillä. Eläinten virkaa toimittivat pahvihahmot, joista yksi oli Aleksin mielestä hylje. Sara ja Aleksi saivatkin ihan kohtalaisen saaliin ennen kuin heille annettiin lupa mennä nukkumaan. Saalistamansa ruoka toimitettiin asukkaille aamupäivällä varastohuoneeseen.

Päivällä asukkaille oli ohjelmassa yhteistyökykyä vaativa päivätehtävä. Tehtäväalueelle oli rakennettu putkisto, josta piti saada läpi Big Brotherin lähettämiä tennispalloja. Läpiviedyistä tennispalloista asukkaat ansaitsevat yhden sekunnin aikaa myöhemmin suoritettavalle kauppareissulle.

Aleksin ohjeiden noudattaminen kyseenalaista

Alku oli hankalaa, sillä asukkaat eivät hallinneet, kuinka putkistoa, jossa oli irtopaloja. Palat piti kohdistaa oikealla ajanhetkellä niin, että putkistosta tulee yhtenäinen ja pallo pystyy kulkemaan siitä putoamatta. Pudonnutta palloa ei saanut enää nostaa takaisin putkistoon, vaan se oli menetetty.

Asukkailla kesti tehtävän alusta jonkin verran, että he löysivät strategian putkiston vaikealle keskikohdalle. Putkistossa piti vaihdella kammella putken kappaleita eri rytmissä ja pallo karkasi usein omille teilleen. Hetken pähkäiltyään asukkaat keksivät pysäyttää palloja putken päihin irrallisilla muoviputkilla ja homma alkoi sujua - vähän liiankin helposti.

Big Brother puuttuikin tähän, kun tehtävää oli jäljellä noin tunti. Tätä ennen asukkaat olivat suorittaneet tehtävää noin kaksi ja puoli tuntia. Asukkaiden urakkaa vaikeutettiin kieltämällä ulkoisen avun käyttämisen pallon pysäyttämiseen. Pallot saatiin kuitenkin läpi, kun he löysivät taktiikan myös keskikohdan osalta.

Markku seuraa tarkasti pallon tulemista putkeen. Kuva: © Nelonen Media.
Markku seuraa tarkasti pallon tulemista putkeen. Kuva: © Nelonen Media.

Aina välillä muutama pallo pudotettiin vahingossa ja muutaman kerran Aleksi sortui ylimielisyyteen, kun hän yritti napata maaliämpäriin tarkoitetun pallon erikoisella koreografialla, vaikka sen olisi saanut helposti ottaa suoraan käsiin ja pudottaa vain ämpäriin. Lisäksi ennen tulosten julkistusta on hieman epäselvää, hyväksytäänkö kaikki pallot, sillä Aleksi ei monen kohdalla nostanut palloa ilmaan, vaikka näin ohjeissa edellytettiin.

Häntä ennen kopparina toiminut Kelly Kalonji noudatti tätä sääntöä ja oli huomattavaa, että Aleksi oli jopa muistuttanut Kellyä tästä säännöstä, vaikkei itse sitä täysin noudattanutkaan. Aleksin mielestä hän oli noudattanut ohjeita ja hän totesi, että onhan se koppaaminenkin ilmassa oloa. Lopullisen tulkinnan tekee kuitenkin Big Brother.

Kaikesta huolimatta asukkaat saivat kasaan hyvän määrän palloja ja heillä pitäisi olla kohtuullisesti ostosaikaa koossa. Päivätehtävän tulos saatiin kuulla alkuillasta. Asukkaat onnistuivat saamaan putkistosta läpi 31 palloa, mutta sääntörikkeiden vuoksi he saivat viiden sekunnin aikasakon. Tästä johtuen asukkailla on ostosaikaa käytössään 26 sekuntia. Vielä ei ole tiedossa, onko tämä ainoa mahdollisuus saada ostosaikaa tällä viikolla, vai tuleeko myöhemmin vielä muita mahdollisuuksia hankkia lisäaikaa.

Päivätehtävän melskeessä asukkaat ovat pystyneet häivyttämään mielestään, että talosta häädetään tänään jo yksi asukas. Asukkaille ei ole kerrottu, että kaikki ovat häätöäänestyksessä, mutta monet olivat lukeneet ennen taloon menoa ensimmäisten päivien häätökäytännöstä.

Artikkelia on päivitetty 4.5.2021 kello 17.40: Lisätty päivätehtävän tulos.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.