Asukkaat vetivät livekeikan Big Brotherin suorassa tv-lähetyksessä

Video: BB-talon asukkaat esittivät oman biisinsä suorassa häätölähetyksessä tiistaina. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Tiistaina asukkaat pääsivät vetämään livekeikan televisioyleisön edessä omatekemällään biisillään. Asukkaat olivat saaneet apua artisti Pyhimykseltä.

Big Brother järjesti asukkaille tiistaina ison yllätyksen, kun he pääsivät Pyhimyksen, eli Mikko Kuoppalan mentoroimalle biisileirille. Pyhimyksen opeilla asukkaat rakensivat riimeistä biisin, jonka he esittivät suorassa BB-häätölähetyksessä illalla. Asukkaat saivat oppia paitsi Pyhimykseltä, niin myös Sara Forsbergilta, joka on myös ammattilaisartisti.

Biisileirillä BB-talon tehtäväalueella viivähti yli neljä tuntia, kun asukkaat kokosivat ensin riimejä ja sitten äänittivät biisinsä. Biisi äänitettiin osissa niin, että jokaiselle löytyi pari pätkää esitettäväksi. Soittimia ei ollut käytössä, mutta Pyhimys ja hänen tuottajansa kaivoivat tietokoneelta taustamusiikin ja tarvittavat tehosteet.

Asukkaat saivat äänitettyä tuotoksensa noin neljä tuntia ennen live-esitystä. Ennen esitystä asukkaat pääsivät harjoittelemaan ja opettelemaan sanoja, kun Big Brother soitti biisiä taloon useaan kertaan. Vielä ennen suoraa lähetystä asukkaat pääsivät takaisin studioon vetämään kenraaliharjoituksen esitykselleen.

Sara auttaa Ninaa biisin äänitysvaiheessa. Kuva: © Nelonen Media.
Sara auttaa Ninaa biisin äänitysvaiheessa. Kuva: © Nelonen Media.

Lopulta oli livevedon vuoro heti suoran lähetyksen alussa. Vaikka studiossa oli paikalla vain BB:n juontotiimi ja tekninen henkilökunta sekä Pyhimys, oli tilanne varmasti jännitttävä. Muutamista pikkuvirheistä huolimatta asukkaat vetivät esityksensä hyvin läpi. Hyvin huomasi, kuinka Sara oli kokenut muusikko ja hän osasi ottaa lavan haltuun ja pitää kamerakontaktin esiintyessään.

Pyhimys kommentoi lähetyksessä esitystä onnistuneeksi, vaikka myös hän itse jännitti sitä. Kaikista asukkaista tuli hänelle läheisiä biisileirin kautta ja hän soisi BB:n voiton kaikille. Erityisesti Pyhimys nosti Petra Ollin esiin, koska hänellä oli suurimpia vaikeuksia tässä tehtävässä. Live-esityksessä Petra unohti muutamat sanat, mutta Pyhimyksen mielestä hän paikkasi tilanteen hyvin.

Esityksensä jälkeen asukkaat palasivat takaisin taloon jännittämään illan toista kliimaksia, eli häätöä. Vielä tässä vaiheessa kukaan ei tiennyt, kuka suoran lähetyksen päätteeksi häädetään. Vajaat pari tuntia myöhemmin selvisi, että Aleksi Valavuori sai jättää talon kaksi päivää ennen finaalia.

Julkkis-Big Brother 2021 jatkuu torstaihin saakka neljän asukkaan voimin.

Lue myös:
Palloilla kilpailtiin taloa tyhjäksi, biisileirillä muistellaan päättyvää kautta (18.5.2021)
Aleksi Valavuori häädettiin BB-talosta kaksi päivää ennen finaalia (18.5.2021)
Neljä asukasta taistelee toisen Julkkis-Big Brotherin voitosta (19.5.2021)


Tulosta   Sähköposti