Kausi 2014

Uutisia Suomen Big Brotherin kymmenenneltä kaudelta vuodelta 2014. Tuoreimmat uutiset löytyvät täältä.

Asukasvalintoihin vaikuttaa yksilön toiminta ryhmässä

Big Brotherin asukasvalinnoista keskustellaan paljon, koska asukkaat vaikuttavat BB-kauden onnistumiseen todella paljon. Valintakriteereistä on paljon uskomuksia mm. erilaisine ihmistyyppikiintöineen, joista tuotanto yleensä irtisanoutuu. Tänä vuonna teemana on ollut hakea ihmisiä, jotka eivät luovuta helposti.

BB Plazan verkko-osoite vanhentui ja vaihtui

Suomen suurin Big Brother fanisivusto BB Plazan ongelmat eivät ota päättyäkseen. Vaikka sivuston talous saatiinkin turvattua, menetti sivusto verkko-osoitteensa sen vanhentumisen vuoksi.

Asukashaun finaalivaiheessa tapahtui sääntörike - hakija poistettiin, uusi tilalle!

Big Brotherin asukashaussa on tapahtunut sääntörike, jonka vuoksi hakija on poistettu asukashausta. Poistetun hakijan tilalle Big Brother nostaa tilalle edelliseltä kierrokselta sijalle 11 jääneen hakijan. Asiasta kertovat Suomen Big Brotherin Facebook-sivut.

Asukashaun lisähaun viimeinen kierros alkoi Big Brotherissa

Heinäkuun alussa alkanut Big Brotherin asukashaun lisähaku on loppusuoralla. Asukashaun viimeinen vaihe alkoi keskiviikkona, kun enää kymmenen hakijaa on jäljellä.

Big Brotherin startti livenä Subilla - lähetyksiin ei muutoksia

Big Brotherin kymmenes kausi starttaa Suomessa elokuun 24. päivä, eikä näillä näkymin BB-lähetyksiin ole tulossa suuria muutoksia. Julkkis-BB:n tapaan Kickoff näyttäisi tulevan suorana lähetyksenä Subilta.

Kaapelin Big Brother 24/7 liitetään MTV Total -pakettiin

Big Brother nähdään tuttuun tapaan tänäkin vuonna televisiossa ja netissä ympäri vuorokauden, mutta ainakin kaapelijakeluun tulee pieniä muutoksia. Näyttää siltä, että aikaisempien vuosien tapaan tänä vuonna kaapeliin 24/7:aa ei saa ostettua erikseen, vaan 24/7 liitetään osaksi MTV Total -pakettia.

BB Plazan jatko turvattu - Mysteerirahoittaja pelasti suositun fanisivuston!

Koko kesän BB-fanien huolenaiheena ollut BB Plaza on näillä näkymin pelastettu. Mysteerirahoittajan turvin Suomen suositun Big Brother fanisivusto BB Plaza saa toiminnalleen jatkoa ja kymmenes BB-kausi on seurannassa aikaisempien kausien tapaan.

Kuvankaappaus MTV:n nettisivuita 15.7.2014" title="Kuvankaappaus MTV:n nettisivuita 15.7.2014. Kuva: mtv.fi &copy MTV Oy.

Kymmenes Big Brother alkaa 24. elokuuta

Suomen kymmenennen Big Brotherin aloituspäivämäärä on selvinnyt. MTV:n sivuilla näkyvästä mainosbannerista paljastuu, milloin Big Brother tänä vuonna starttaa.

Lasketaanko Big Brotherin Facebookissa päiviä BB:n alkuun?

Big Brother nähdään syksyllä Subilla, mutta tarkkaa aloituspäivää ei ole vielä julkistettu. Kenties vihjeitä BB:n starttipäivästä on annettu jo muutaman päivän ajan Suomen Big Brotherin Facebook-sivuilla.

Big Brotherin ylimääräisen asukashaun hakijat julki - äänestys on käynnissä

Tiistaina käynnistynyt Big Brotherin ylimääräinen asukashaku on siirtynyt nopeassa tahdissa ensimmäiseen äänestysvaiheeseen. Seuraavan kuuden viikon aikana yleisö pääsee äänestämään suosikkiaan BB-taloon.

BB-talossa on vielä yksi paikka vapaana - haku on käynnissä

Big Brother -taloon on vielä mahdollisuus päästä. BB-talossa on vielä yksi paikka vapaana, johon haku yllättäen käynnistyi tiistaina. Yhdellä henkilöllä on mahdollisuus lunastaa ns. villi kortti itselleen.

Sauli Koskinen on BB Extran uusi juontaja

Big Brother 2007 -voittaja Sauli Koskinen on Big Brother Extran juontaja kaudella 2014. Sub julkisti asian ensin Facebookissa ja sitten Big Brotherin verkkosivuilla.

Hyvää juhannusta! &copy Flickr

Konesaliongelmat pimensivät BB-Fanisivut useaksi päiväksi

Big Brother Fanisivut ovat olleet poissa käytöstä lähes viikon palveluntarjoajamme konesalitoimittajan suorittamista huoltotöistä johtuen. Huoltotyöt johtuivat konesalin muutosta toisiin tiloihin ja muutto venähti palveluntarjoajamme mukaan suunniteltua reilusti pidemmäksi.

Tuotanto hehkuttaa motivoituneista hakijoista - yli 4000 haki Big Brotheriin

Kasvanut palkintosumma on saanut BB-talon asukkaiksi kiinnostuneet liikkeelle. Näyttää myös siltä, että hakijat ovat myös hyvin motivoituneita tulemaan BB-taloon, mikäli tuotantoa on uskominen.

Mari Sainio jatkaa Talk Show'n juontajana, Extran juontaja paljastetaan myöhemmin

Ensi syksynä jatkavan Big Brotherin ensi kaudesta selvisi lisätietoja MTV:n syysinfossa torstaina. Syysinfossa paljastettiin Mari Sainion jatko Talk Show -juontajana, mutta BB Extran juontajan nimi jätettiin vielä salamyhkäisyyden verhon taakse.

BB Plaza päätymässä bittiavaruuteen kesän jälkeen

Suomen vanhimman ja suurimman Big Brother -faniyhteisön, BB Plazan, tulevaisuus on vakavasti vaakalaudalla. BB Plazan toiminta on näillä näkymin päättymässä elokuun lopussa, samoihin aikoihin uuden BB-kauden alkamisen aikoihin.

Subilla haussa faniraportoija ja fanitwiittaaja syksyn BB:hen

Big Brother on monimiediallinen tuotanto, johon myös katsojat osallistettu mm. sosiaalisen median kautta viime vuosina. Katsojat halutaan mukaan ohjelman tekoon monin eri keinoin.

Asukashaku päättyi, tuotannolla silti haku päällä

Suomen kymmenennen Big Brotherin asukashaku on päättynyt. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö asukkaita yhä kartoitettaisi BB-taloon.

Hakuaika kymmenenteen Big Brotheriin päättyy vappuaattona

Kymmenennen Big Brotherin asukashaku lähenee loppuaan. Aikaa ilmoittautua BB-hakuun on jäljellä huhtikuun loppuun saakka.

Se tulee sittenkin - Big Brother kymmenennelle kaudelle!

Big Brotherin aika Suomessa ei ole ohi. Torstaina MTV tiedotti verkkosivuillaan, että Big Brother palaa ruutuihin Subilla ensi syksynä perinteisen version voimin ja samalla voittajan palkintosumma kasvaa.

IS: Suomen Big Brotherin tulevaisuus auki

Big Brotherin tulevaisuus Suomessa on vielä auki, kertoo Ilta-Sanomat verkkosivuillaan. Pääohjaaja Kim Sainion mukaan neuvottelut pitäisi aloittaa pikapuolin ohjelman jatkosta.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.