Kausi 2014

Uutisia Suomen Big Brotherin kymmenenneltä kaudelta vuodelta 2014. Tuoreimmat uutiset löytyvät täältä.

Jennalle ja Danille tutti suuhun rangaistuksena

Big Brother rankaisi torstaina Jennaa ja Dania heidän rikottuaan sääntöjä. Rangaistuksina kaksikko sai tutit suuhunsa ja kosketuskiellon, mutta tässä ei ole vielä kaikki.

Asukkaista vankeja BB-vankilaan – viikkotehtävän häviäjät suoraan häätöäänestykseen

Joitakin asukkaita kohtaa kova kohtalo tällä viikolla. Kahdeksannen viikon viikkotehtävän seurauksena osatehtävien hävinneet asukkaat joutuvat tämän viikon häätöäänestykseen.

Lakuja Kellarille, Kartanolle bilepakki

Nimeämisistä ei keskiviikkona ollut tietoakaan, mutta sen sijaan päivään sisältyi kisaamista ja biletystä. Kellari voitti palkinnon keskiviikon tehtävästä ja Kartano pääsi nauttimaan bileiden muodossa eilisen palkintotehtävän voitosta.

Ensi viikolla alkava Operaatio syysmyrsky kiinnosti asukkaita

Asukkaat saivat kuulla Operaatio syysmyrskystä ensimmäisen kerran keskiviikkona. Big Brother ilmoitti, että neljä vapaaehtoista voi ilmoittautua Operaatio syysmyrskyyn perjantaina, joka käynnistyy ensi viikolla.

BB-talossa ei ole perinteisiä nimeämisiä tällä viikolla

BB-talossa ei tällä viikolla nähdä perinteisiä nimeämisiä. Tällä viikolla häätöäänestykseen joutuvat asukkaat selviävät viikkotehtävän perusteella.

Palkintotehtävä meni niukasti Kartanolle - Jonathan jatkoi kiukuttelua

Big Brotherin luovuttamisella maanantaina uhkaillut Jonathan heräsi tiistaiaamuna normaalisti muiden mukana BB-talossa. Samalla jatkui myös Jonathanin valitus palkintotehtävästä, joka sai lisää pontta, kun Kellari hävisi koko palkintotehtävän.

BB Extra: Operaatio syysmyrsky alkaa keskiviikkona

Sunnuntaina lanseerattu Operaatio syysmyrsky alkaa BB-talossa keskiviikkona. Asukkaat saavat tietää uudesta haasteestaan huomisen päivän aikana.

Sähköshokit suututtivat Jonathanin palkintotehtävän ensimmäisessä osassa

BB-talon vahvoista persoonista Jonathan koki ensimmäisen murtumisensa palkintotehtävän ensimmäisessä osassa maanantaina. Jonathan suuttui Big Brotherille ja syytti Kartanoa sääntörikkomuksesta tehtävässä.

Big Brotherin Operaatio syysmyrsky alkaa pian!

Kauden edistyessä Big Brother lisää panoksia. Asukkaita haastetaan pian tosissaan, kun Operaatio syysmyrsky käynnistyy halukkaille asukkaille, jossa palkintona on koskemattomuus häätöäänestyksessä kahdeksi viikoksi.

Jarno häädettiin kuudentena BB-talosta

Kuudes asukas sai BB-talosta häädön sunnuntaina, kun Jarno häädettiin ulos talosta. Jarno hävisi häätöäänestyksessä Jonathanille, Armille ja Tuulikille.

Viikkotehtävä huipentui sukupuoliroolien vaihtoon - Kartano voittoon

Viikkotehtävä ratkesi vasta Talk Show'ssa, jossa asukkaat saivat äänestää suosikkiaan ristiinpukeutujista. Tämän viikon viikkotehtävän voitti Kartano, joka päätti jatkaa asumista Kartanossa.

Kellari liukasteli catwalkilla, viikkotehtävä kääntymässä Kartanolle

Viikkotehtävä alkoi kääntyä sunnuntaina Kartanolle. Katsojat äänestivät Kartanon voittoon kuvaustehtävässä ja Kartano käveli itsensä johtoon catwalkilla.

Kuvaussessio ruhojen kanssa yllätti asukkaat

Viikkotehtävä jatkui valokuvaussessiolla uima-asussa. Asukkaat pääsivät toteuttamaan inspiraatioitaan hieman erikoisissa lavasteissa.

Lisää kukkasia Kellarin maljakkoon, Kartano hävisi julkkistehtävän

Kauneusviikkotehtävä jatkui perjantaina julkkisteemalla. Asukkaat joutuivat imitoimaan Big Brotherin valitsemia julkkiksia ja paras voittaisi.

Neljä tuttua joutuivat häätöäänestykseen - Jonathan, Jarno, Tuulikki ja Armi häätöuhan alle

Big Brotherin kuudes häätöäänestys tällä kaudella on käynnistynyt. Häätöäänestykseen joutuivat Jonathan, Jarno, Tuulikki ja Armi.

Kauneuskilpailu Kartanon ja Kellarin välillä viikkotehtävässä

Viikkotehtävän teema on tällä viikolla kauneus. Kartano ja Kellari kilpailevat kauneuteen liittyvissä tehtävissä, jotka ratkaisevat, kummalla puolella BB-taloa asukkaat asuvat ensi viikolla.

Jussi K. ja Pertti ovat BB-talon uudet asukkaat - lisäkäänne nimeämisiin

BB-talo sai keskiviikkona kaksi uutta asukasta, Jussi K:n ja Pertin. Keskiviikkona BB-talossa järjestetään myös nimeämiset, joihin Big Brother on tehnyt yllätyskäänteen.

Tasa-arvotaisto jatkui - Myös Kellarin naiset voittivat

Palkintotehtävän toisena päivänä pääosaan pääsivät naiset. Ohjelmassa oli mutapaini, joka sai asukkaat villiintymään.

Keskiviikkona tulee uusia asukkaita BB-taloon

BB-kausi on jo edennyt yli puolenvälin, mutta kaikki asukkaat eivät ole vielä BB-talossa. Uusia asukkaita on tulossa BB-taloon keskiviikkona, kerrottiin tiistain BB Extrassa

Tasa-arvoinen palkintotehtävä alkoi miesten päivällä

Kuudes BB-viikko alkoi edellisen viikon rangaistusten toipumisella. Palkintotehtävässä oli tasa-arvoteema, sillä miehet ja naiset saavat tällä viikolla omat tehtävänsä.

Jarno ja Andte pääsivät vihdoin pois Kiron Kivikosta

Viimeiset Kiron Kivikossa olleet asukkaat pääsivät pois tehtäväalueelta maanantaina. Ensimmäinen rangaistussuoritus päättyi, kun Jarno ja Andte pääsivät takaisin BB-taloon.

Jenna sovitti rangaistuksensa, palasi BB-taloon

Big Brother armahti Jennan Kiron Kivikosta sunnuntain suorassa lähetyksessä. Kiron Kivikkoon jäivät vielä Jarno ja Andte sovittamaan rangaistustaan.

Nimo häädettiin viidentenä BB-talosta

Kauden erikoisin häätö nähtiin, kun Nimo häädettiin BB-talon Kiron Kivikosta. Nimo hävisi häätöäänestyksessä Jarnolle, Jonathanille, Tuulikille ja Jonille.

Kellari Big Brotherin parodympiamestariksi ja viikkotehtävän voittajaksi

Viikkotehtävässä urheiltiin parodympiahengessä. Voittoon spurttasi Kellari, jonka voitto ratkesi vasta viimeisen auki olleen kohdalla lajin yleisöäänestyksessä.

BB-taloon videovälähdys Kiron Kivikosta, Jonna satutti polveaan sumupainissa

BB-talon asukkaat saivat välähdyksen Kiron Kivikon elämästä lauantai-iltana. Sunnuntaina oli Big Brotherin parodympialaisten viimeinen päivä, mutta Kiron Kivikon lopusta ei ollut mitään tietoa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.