Uutiset

Bänditreenit ja vikat bileet

BB-finalistien kolmanneksi viimeinen ja toiseksi viimeinen päivä ovat menneet juhlien ja bänditreenien merkeissä. Perjantaina alkoi luultavasti viimeinen tehtävä ja perjantaina oli luvassa myös viimeiset bileet.

Tämän vuoden BB-finalistit olivat ratkenneet torstaina ja vain finaalinelikko heräsi kolmanneksi viimeiseen päivään, perjantaihin. Final...

Muisteluhuone avautui finalisteille

Suomen Big Brother 2010:een selvisi torstaina finalistit, joiksi heidät nimitettiin juhlallisin menoin. Illan kääntyessä yöksi finalisteille avautui myös salatilan ovet, jonne oli rakennettu muisteluhuone.

Semifinaaliäänestyksen perusteella selvisi tämän vuoden Big Brother -finalistit, kun Noora ja Petri häädettiin BB-talosta vain kolme päivää enne...

Noora ja Petri häädettiin semifinaalissa, finaalinelikko on selvillä!

Big Brother 2010:n finaalinelikko selvisi torstaina, kun semifinaaliäänestys ratkesi. Noora ja Petri häädettiin BB-talosta vain kolme päivää ennen tämän kauden Finaalia.

Viime sunnuntaina BB-taloon jäi kuusi asukasta, jotka alkuun luulivat olevansa jo Finaalissa. Tiistaina asukkaille kuitenkin paljastettiin, että he ovat vasta semifinalisteja ja s...

Keskiviikkona etsittiin kananmunia ja tanssittiin

Viimeisenä keskiviikkona BB-talossa sai Jeboulandia vaihtua farmiin ja munien etsintään. Tanssin makuun puolestaan päästiin rivitanssin muisteloissa.

Asukkaat heräsivät tämän BB-kauden viidenneksi viimeiseen aamuun BB-talon salatilassa, jonne BB oli käskenyt asukkaat edellisiltana. Salatilaan oli koristeltu Jeboulandia, jossa asukkaat elelivät vaale...

Muisteluita toimistosta Jeboulandiaan

Pelastauduttuaan "jääkaudelta" asukkaat joutuivat ojasta allikkoon, kun joutuivat maanantaina toimistohommiin. Tiistaina muistelut jatkuivat kansainvälisissä merkeissä, mutta asukkaat saivat myös yllättävää tietoa koskien viimeistä viikkoa.

Big Brother oli uskotellut asukkaille maanantaina, että heidän viimeisenä viikkotehtävänään on Jääkausi 2010,...

Asukkaat passitettiin unilta tehtäväalueelle, jääkausi odotti - päivitetty 22.11.2010, 20:23

Finaaliviikko Big Brother -talossa käynnistyi jo varhain maanantaiaamuna, kun asukkaat saivat yllättävän aamuherätyksen. Heti alkuun asukkaat passitettiin tehtäväalueelle karuihin oloihin, vaikka olivat jo finaaliviikolla.

Kuusi BB-talon asukasta oli sunnuntaina selviytynyt finaaliviikolle ja he nukkuivat ruususen unta maanantaina, kun BB:n...

Kuusi asukasta finaaliviikolle, kaksi häädetään torstaina semifinaaliäänestyksessä! - päivitetty 22.11.2010, 00:03

Sunnuntain Big Brother Talk Show'n jälkeen julkistettiin yllätyskäänne BB:n finaaliviikolle. Finaaliviikolle selviytyneestä kuudesta asukkaasta vain neljä selviää sunnuntain Finaaliin.

Finaaliviikolle selviytyi kuusi asukasta, kun Elisabet häädettiin sunnuntaina BB-talosta kahdentenatoista asukkaana. Asukkaat ovat siinä luulossa, että he ovat fin...

Elisabet häädettiin kahdentenatoista - päivitetty 21.11.2010, 23:42

Toiseksi viimeisenä sunnuntaina kaikki asukkaat olivat häätöäänestyksessä. Vain viikko ennen finaalia BB-talosta häädettiin Elisabet.

Kauden yksi yllättävimmistä häätöäänestyksistä huipentui tuotantokauden 90. päivänä. Alkuperäisasukas Elisabet joutui taipumaan häätöäänestyksessä kuudelle muulle asukkaalle ja jättämään talon vain viikko ennen finaal...

Big Brotherille uusi tuotantoyhtiö?

Big Brother 2010 alkaa kääntyä loppusuoralleen, mutta spekulaatiot seuraavasta kaudesta ovat jo käynnissä. Ilta-Sanomien blogisti kertoi bloginsa kommenteissa, että Sub olisi kilpailuttamassa BB:n tuotantoyhtiön.

Ilta-Sanomien viihdeblogisti Katri Utula lipsautti 16.11.2010 julkaistun blogikirjoituksensa kommenteissa, että Sub olisi...

Sunnuntain Talk Show paljastaa käänteen finaaliviikolle

Big Brotherin finaaliviikko on jo ensi viikolla. Finaaliviikkoon liittyy jokin käänne, joka paljastetaan ensi sunnuntain Big Brother Talk Show -lähetyksessä.

Tällä viikolla kaikki BB-talon asukkaat ovat häätöäänestyksessä, mutta vain yksi asukas häädetään ensi sunnuntaina. Tämä tarkoittaa sitä, että finaaliviikolle pääsee peräti kuusi asukasta, mikä...

BB-taloon tupakointikielto - paitsi Elisabetille

Asukkaiden hermoja aiotaan kiristää tämän vuoden BB:ssä viimeiseen asti. Uusimpana käänteenä BB-taloon julistettiin tupakointikielto, paitsi yhdelle asukkaalle.

Petri oli kutsuttu päivällä päivikirjahuoneeseen, jossa mies sai tehtävän. Hänen piti valita yksi asukas, joka kerää talosta kaikki tupakkatuotteet ja valittu asukas saa polttaa tupakkat...

Toiseksi viimeinen viikkotehtävä onnistui

Tämän kauden 13. viikon viikkotehtävänä on ollut Pro minä, jossa asukkaat ovat kampanjoineet itsejään ja kuvitteellisia puolueitaan. Viimeisenä päivänä asukkaat pääsivät pitämään puheita, ennen kuin tehtävän tulos julistettiin.

Asukkaat oli jaettu BB:n toimesta kahteen puolueeksi, miesten vaaleansiniseen Tsäänssi-puolueeseen ja naisten v...

Viikkotehtävässä vaalikampanjointia, Marika voitti rinnakkaisviikkotehtävän

Asukkaat pääsivät kampanjoimaan kehitteliään puolueita kampanjatilaisuudessa. Illalla talossa käytiin musavisan finaali, jonka voittajasta kruunattaisiin BB:n musatietäjä vuonna 2010.

BB oli koonnut asukkaat sohville päivätehtävää varten. Se oli osa viikkotehtävää, jossa asukkaat on jaettu kahteen puolueeseen. Keskiviikon päivätehtävässä asukkaat pä...

Asukkaat saivat tietää olevansä äänestyksessä, äänestystilanne näytettiin

Big Brother lisäsi kierroksia, kun BB-kautta on jäljellä noin 1,5 viikkoa. BB-talon asukkaat saivat karulla tavalla tietää olevansa kaikki häätöäänestyksessä, kun BB paljasti äänestystilanteen.

Asukkaat olivat iltapäivällä suorittamassa viikkotehtävää pihalla, kun BB käski asukkaat sohville. Vielä tässä vaiheessa asukkaille ei oltu kerrottu, että he...

Eetu voitti musiikkitietovisan semifinaalin, sai soiton ulkomaailmasta

Viikkotehtävä ja rinnakkaisviikkotehtävä jatkuivat jälleen tiistaina. Rinnakkaisviikkotehtävänä olleessa musiikkitietokilpailussa oli tänään jaossa yllätyspalkinto.

Varsinaisessa viikkotehtävässä asukkaat jatkoivat puolueidensa vaalikampanjoiden parissa. Asukkaat saivat BB:ltä lisää rekvisiittaa, jolla heidän piti luoda puolueelleen kampanjailme sek...

Kaikki asukkaat häätöäänestyksessä, vain yksi lähtee

Big Brother 2010:n toiseksi viimeisellä viikolla häätöäänestyksessä ovat kaikki BB-talon asukkaat. Tällä viikolla talosta häädetään vain yksi asukas.

Tiistain BB Extrassa paljastettiin, että tällä viikolla häätöäänestyksessä ovat kaikki asukkaat, eli Petri, Elisabet, Marika, Nino, Niko N., Eetu ja Noora. Lisäksi Extrassa kerrottiin, että toiseksi v...

Asukkaat jaettiin puolueisiin, viikkotehtävässä politiikkaa

Toiseksi viimeisen viikon viikkotehtävässä politikoidaan, kun asukkaat on jaettu BB:n toimesta puolueisiin. Ensimmäisenä asukkaat suunnittelivat puolueensa nimen, tunnuksen, syntyhistorian, moton ja vaaliteeman.

Alkuiltapäivästä BB kutsui asukkaat sohville. Asukkaat saivat uuden viikkotehtävän, joka aiheutti kummastusta. Viikkotehtävän nimi oli Pro...

Viimeinen häätöäänestys käynnistyy tiistaina

Vuoden 2010 Big Brotherin viimeinen häätöäänestys käynnistyy huomenna tiistaina. Viimeisessä häätöäänestyksessä on käytössä ensimmäistä kertaa ns. turboäänestys.

Big Brotheria on tällä kaudella jäljellä enää kaksi viikkoa. Tällä viikolla käynnistyy kauden viimeinen häätöäänestys, sillä ensi viikolla on jo finaaliviikko ja silloin äänestetään voittaj...

Jani T. häädettiin yhdentenätoista, Eetu voitti auton

Sunnuntai huipentui jälleen häätöön, kun Jani T. joutui jättämään talon yhdentenätoista asukkaana. Ennen häätöä Eetu sai kuulla voittaneensa auton kolmeksi kuukaudeksi.

Suorassa Talk Show -lähetyksessä tapahtui jo ennen perinteistä häätöä. Lauantaina BB-talossa oli käyty Kosketa autoa -kilpailu, jossa pisimpään tehtäväalueella ollutta henkilöautoa k...

Neljä asukasta häätöäänestykseen erikoisnimeämisistä

Asukkaat olivat nimenneet perjantaina toisiaan häätöäänestykseen salatilassa pidetyissä erikoisnimeämisissä. Erikoisnimeämisten perusteella häätöäänestykseen joutuivat Petri, Marika, Nino ja Jani T.

BB-talon asukkaille nimetyt asukkaat olivat varmaankin suhteellisen selvät, koska nimeämiset oli annettu kasvotusten päivällä salatilassa. Kaikki kuul...

Erikoisnimeämiset suoritettu, Paavo-koira vieraili talossa

Big Brother -talon asukkaat suorittivat perjantaina erikoisnimeämiset, jossa asukkaat antoivat nimeämispisteitä kasvotusten toisilleen. Samanaikaisesti taloon teki yllätysvierailun viime kaudelta tuttu Paavo-koira.

Kaikkiaan 81. päivä BB-talossa käynnistyi tutun raukeasti. Asukkaisiin sai vipinää BB:n yllättävä kuulutus "Tehtävä alkaa 20 minuutin ku...

Perjantaina erikoisnimeämiset salatilassa - päivitetty 11.11.2010, 19:50

Torstain BB Extra paljasti uuden käänteen koskien 12. viikon nimeämisiä. Perjantaina pidetään erikoisnimeämiset, jotka asukkaat suorittavat kasvotusten toisilleen.

Erikoisnimeämiset pidetään perjantaina BB-talon salatilassa. Asukkaat joutuvat tekemään nimeämiset kasvotusten toistensa nähden. Kellään asukkaalla ei ole koskemattomuutta erikoisn...

Päällikkökilpailu: Niko N:lle suurin ostoskori minuutissa

Tämän viikon päällikkökilpailussa kisailtiin siitä, kuka ehtii tehdä isoimmat ostokset minuutissa. Kilpailu käytiin BB-talon kosketusnäytöllä torstaina iltapäivällä.

Viikkotehtävän tuloksen julkistamisen jälkeen BB kutsui asukkaat uudelleen sohville. Asukkaat saivat kuulla tämän viikon päällikkökilpailun, jossa piti tehdä minuutin pikaostokset talon...

Viikkotehtävä onnistui, asukkaat iloitsivat

Asukkaiden maanantaina saama Glamour-viikkotehtävä päättyi torstaina. Iltapäivällä asukkaat saivat kuulla viikkotehtävän tuloksen, joka sai aikaan ilonhetkiä BB-talossa.

Viikon aikana asukkaat olivat saaneet keksiä itselleen roolit ja kehitellä niille taustatarinat sekä olla muotihahmoja muotinäytöksessä ja katalogikuvauksissa. Torstaina ei ollut en...

Naiset pääsivät loistamaan katalogikuvauksissa

Glamour-viikkotehtävän valokuvausteema jatkui keskiviikkona. Nyt vuorossa oli katalogikuvaukset pelkästään naisille, joten roolit menivät joiltain osin uusiksi. Illalla oli lisäksi luvassa japanilainen teemailta.

BB-talon naiset jatkoivat siis mallien rooleissa katalogikuvauksissa, mutta Petrille ja Niko N:lle oli etsitty uudet roolit. Petri oli...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.