Analyysi: Yhdeksän viikolla yhdeksän

Big Brotheria on jäljellä tämän viikon jälkeen enää kolme viikkoa ja talossa on vielä yhdeksän asukasta. Analyysissä otetaan kantaa jo asukkaiden finaaliviikkopotentiaaliin, vaikka finaaliin on vielä reilut kolme viikkoa.

Arttu

Ellan häätö teki Artulle hyvää, sillä hän pääsi irti liiasta negatiivisuudesta, jota Ellan ja Paulan seura aiheutti. Arttu rentoutui tämän jälkeen ja on lähestynyt jälleen Joelia ja Kristiinaa, mutta myös muita asukkaita. Hän on pidetty talossa, joten ei välittömästi joutumassa häätöäänestykseen, mutta finaaliviikko voi jäädä haaveeksi.

Joel

Vapautuminen on jatkunut edelleen ja hänellä on hyvä yhteys kaikkiin asukkaisiin. Osaa suhtautua BB-kokemukseen riittävällä rentoudella, eikä stressaa asioista. Huumorintaju talon eliittiä ja osaa kuittailla asukkaille nerokkaasti, etteivät he edes tajua, että heille on kuittailtu. Kotikatsomoissakin tajuamiseen menee hetki, jos edes tajuaa. Näillä näkymin ei ole saamassa paljoakaan nimeämispisteitä, joten finaaliviikko häämöttää.

Julia

Nostanut osakkeitaan viikko viikolta. Ei tunnu enää uudelta asukkaalta, on hyvin sulautunut joukkoon. Mukavan oloinen ja sosiaalinen ja on mukana kaikessa toiminnassa, yöpartiosta lähtien. Harmi, että tuli taloon vasta niin myöhään, niin ei mielestäni mahdollisuuksia kärkisijoille.

Kristiina

Vaihtelevaa suoritusta viime aikoina. Välillä tuntuu olevan hyvinkin passiivinen ja päivän moodi riippuu, kuinka hyvin on nukkunut. Koti-ikävä vaivannut ajoittain, mutta mysteeriviesti tuntui piristävän tällä viikolla. Ei kuitenkaan mitään suuria aallonpohjia, jos kohta mitään suuria huippuhetkiä ei ole myöskään. Parhaimmillaan erilaisissa keskusteluissa, etenkin pienissä porukoissa. Palannee häätöäänestyksiin tällä viikolla ja talossa pysyminen riippuu, keitä muita on häätöuhan alla. Tällä viikolla selvinnee, mutta jatkossa tiukempaa, koska isosta kannattakunnasta huolimatta on myös iso joukko vastustajia.

Marko

Erittäin mukavanoloinen asukas, joka on luonut hyvät suhteet kaikkialle. Päällepäsmäröinti ja kaikkialla mukanaolo tuntuu kuitenkin ärsyttävän asukkaita. Tästä syystä luultavasti vakiokamaa häätöäänestyksiin loppukaudesta. Silti mahdollisuudet finaaliviikolle ovat olemassa, koska hänellä on kuitenkin kohtalainen kannattajakunta.

Olli-Pekka

Talon suurin pelaaja, mutta asukkaat eivät tunnu tätä huomaavan. Yrittää koko ajan saada asukkaita jotenkin toisiaan vastaan jekkuilemalla tai syöttämällä asukkaille jotain mielikuvaa toisista asukkaista. Viime aikoina Olli-Pekan kohteena on tuntunut oleva Kristiina. Yrittää parantaa asemiaan mustamaalaamalla toisia asukkaita, koska muuten Olli-Pekan voitonmahdollisuudet ovat minimaaliset. Onko Olli-Pekalla kannattajakuntaa, kun häntä ei ole kunnolla häätöäänestyksissä testattu?

Paula

Tahti piristyi Ellan häädön vuoksi, kun juorukaveri hävisi viereltä. Tuntuu olevan positiivisempi ja huumoriakin löytyy. Myös kontaktit toisiin asukkaisiin ovat parantuneet. Parantanut mielikuvaa itsestään tällä viikolla, joka voi olla ratkaisevaa, pääseekö Paula finaaliviikolle muutaman viikon päästä. Kysymysmerkki on, onko Paulalla aitoja kannattajia, vai säästyikö hän viime viikolla sen ansiosta, että Ellasta ei pidetty?

Timo

Ei mitään erityistä lisättävää viime aikoina. Suorittaa hyvin tehtävissä ja osallistuu hyvin keskusteluihin. Pääosin hyväntuulinen, mutta Vili on muutaman kerran löytänyt särön Timosta. Ainakin muutama viikko sitten Timo oli hännillä inhokkiäänestyksessä, jossa olivat kaikki asukkaat. Jos suurempaa romahdusta ei tule, finaaliviikko kutsuu.

Vili

Talon uusinta miesasukasta haastetaan usein eri keskusteluissa, joista osan hän on aloittanut itse. Usein jää alakynteen yksin puolustamaan mielipidettään ja välillä tuntuu, että muut asukkaat ovat periaatteesta häntä vastaan. Välillä tosin tuntuu, että Vili luo kiistan tahallaan jostakin täysin turhasta asiasta. Saa syyttää huonosta kohtelustaan pitkälti omaa ns. takki auki -asennetta taloon tullessaan. Varmasti häätöäänestyksessä tällä viikolla ja todennäköisin talosta häädettävä sunnuntaina.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.