Historiaa: Suomen Big Brother 2012

Kahdeksas kausi muistetaan runsaasta asukasmäärästä avausiltana, suuresta naisasukkaiden määrästä ja negatiivisuuden ja kyräilyn määrästä. Tämä ei voinut olla näkymättä mm. Big Brotherin käsittelyssä lukuisilla keskustelupalstoilla ja BB-ohjelmien katsojamäärissä, jotka suorastaan romahtivat vuonna 2012.

Suomen kahdeksas Big Brother käynnistyi 27. elokuuta ja 98-päiväinen kausi päättyi Finaaliin 2. joulukuuta.

Kahdeksas kausi alkoi runsaalla asukasmäärällä, kun peräti 19 asukasta astui BB-taloon ensimmäisenä iltana. Tämä aiheutti sen, että osa asukkaista ei mahtunut nukkumaan kahteen makuuhuoneeseen. Asukkaissa oli erikoista myös se, että heistä peräti 15 oli naisia ja miehiä oli vain neljä. Naisten joukossa oli vielä kaiken lisäksi näyttelijä nimeltä Milla, joka osoittautui Seitsemän päivää -lehden toimittajaksi oikeassa elämässä.

Kaudesta jäi monelle mieleen sen negatiivisuus. Negatiivisuuden luojina olivat pitkälti talon vanhimmat naisasukkaat Anne, Ira, Irina ja Teija, jotka saivat lietsottua negatiivisuuteensa osan nuoremmista naisista ja myös muutaman miehen. Vanhemmat naiset loivat taloon BB Extra -juontaja Cristal Snow'n lanseeraaman "mammat vs. missit" -asetelman.

Taloon muodostuneen juoruringin johtajina olivat Anne ja Teija ja Teijan asema sen kuin vahvistui Annen häädön jälkeen. Naisten juoruilu lähinnä toisista naisista oli paikoitellen hyvinkin ilkeää ja kauheaa kuultavaa. Luonnollisesti kasvotusten oltiin mielin kielin, joita oli hetkeä aiemmin tylytetty oikein urakalla. Välillä meininki muistutti perinteistä koulukiusausta, jota yleensä nähdään vain koulujen tupakkapaikoilla tai vastaavissa.

Kuin kaiken huipentumana, voittajaksi kruunattiin Teija. Ilmeisesti herttaisen mummon esittäminen muiden nähden ja esim. suorissa Talk Show -lähetyksissä meni läpi suureen yleisöön. Kakkoseksi tullutta Iidaa ei auttanut edes se, että hän oli yksi suurimmista haukutuista kauden aikana. Myönnettäköön, että Iidassakin oli omat heikkoutensa ja ärsyttävät puolet persoonassaan, mutta ilkeäksi häntä ei voinut sanoa.

Nimeämisiin uusi käänne

Yksi mielenkiintoisimmista elementeistä kauden aikana olivat nimeämisiin tuotu uusi käänne: lisänimeämispisteet. Kukin asukas sai määräämättömäksi ajaksi kolme lisäpistettä, jotka sai käyttää milloin tahansa nimeämisten ollessa käynnissä.

Pisteet tulivat käyttöön kesken kauden ja ne poistuivat käytöstä ennen kauden loppua. Lisäpisteillä asukas sai suuren vallan, kun käytännössä muutama asukas pystyi vaikuttamaan siihen, ketkä tulivat nimetyiksi. Mielenkiintonsa systeemiin toi se, milloin kukin käytti lisäpisteensä, vai käyttikö ollenkaan. Osa asukkaista ei ehtinyt käyttää niitä ennen kuin Big Brother poisti ne käytöstä.

Elokuun lopussa alkanut kahdeksas BB-kausi käynnistyi hyvin katsojalukemin mm. Kickoffin osalta, mutta aika nopeasti katsojaluvut kääntyivät laskuun. Kauden edetessä katsojaluvut romahtivat oikein kunnolla jonnekin kakkoskauden tasolle ja kuin alleviivauksena Finaalin katsojaluvut olivat Suomen BB-historian toiseksi huonoimmat.

Mikä meni vikaan?

Syitä heikkoon katsojamenestykseen oli useita. Tuotanto oli urautunut, eikä uusia ideoita syntynyt paljoakaan. Viikkotehtävät olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta luvattoman heikkoja, eikä asukkaita rangaistu juuri mistään. Lisäksi tietyillä asukkailla tuntui olevan omat säännöt ja he saivat rikkoa BB-talon sääntöjä miten sattuu ja "rangaistuksena" tulevat korkeintaan nuhtelut.

Asukkailla ei myöskään tuntunut olevan haasteita talossa, sillä he saivat elää lähes koko kauden yltäkylläisyydessä. Pöydät notkuivat, vaikka viikkotehtävät välillä epäonnistuivat. Tuotanto ei lupaustensa mukaisesti tuonut taloon kurjuutta, vaikka asukkaat veivät osan viikkotehtävistä läpi vain pronssisen palkinnon arvoisesti. Lähetysten katsomista ei myöskään auttanut se, että myös tv-ohjelmat jatkoivat samaa vanhaa kaavaansa. Uusi studio ei paljon auta, jos esimerkiksi Talk Show't ovat yhtä tilannekatsausta.

Heikon Finaalin jälkeen Suomen Big Brotherin tilanne ei näyttänyt mairittelevalta. Finaalilähetyksen lopussa ei ilmoitettu BB:n jatkosta ja heti heräsivät epäilykset Big Brotherin loppumisesta Suomessa. Keväällä 2013 tuli kuitenkin tieto, että BB jatkuu, tällä kertaa julkkisversiona. Suomen ensimmäinen Julkkis-Big Brother käynnistyy 3.9.2013.

Ohjelmat: Big Brother 2012 alkaa!, Big Brother, Big Brother Extra, Big Brother Talk Show, Big Brother Finaali, Big Brother Extra: Missä he ovat nyt?, Big Brother Extra: Parhaat palat.

Juontajat: Elina Viitanen (TalkShow, Kickoff, Finaali, BB Extra), Cristal Snow (BB Extra, Kickoff, Finaali)

Kotisivut: http://www.sub.fi/bigbrother2012

Historiaa

Historiaa: Suomen Big Brother 2022

Julkaistu 05.05.2023 09:00

Asukkaat toteuttivat jumalteemaisen kuvaussession päivätehtävänä viikolla viisi. Kuva: © Nelonen Media.

Big Brother koki isot sääntömuutokset kaudelle 2022. Sääntöjä uudistettiin perustavanlaatuisesti Big Brotherin perusajatukseen nähden, jossa nime...

Historiaa: Suomen Big Brother 2021

Julkaistu 25.04.2022 14:41

Ketjureaktio-kauppatehtävän loppusuoritus oli kauden yksi jännittävimpiä yksittäisiä hetkiä. Asukkaat valmistautumassa loppusuoritukseen Anssin asettaessa kuulan radalle. Kuva: © Nelonen Media.

Kausi 2021 nähtiin pikavauhtia julkkiskauden...

Historiaa: Suomen Julkkis-Big Brother 2021

Julkaistu 24.08.2021 11:46

Julkkisasukkaat koolla sohvaryhmällä kauden ensimmäisessä tehtävässä, tutustumisen kolmiottelussa. Kuva: © Nelonen Media.

Fanisivut.netin Suomen BB-kausien historiasta...

Historiaa: Suomen Big Brother 2020

Julkaistu 08.02.2021 15:31

Talo ja mökki yhdistyivät kolmannen viikon loppupuolella. Kuva: © Nelonen Media.

Kaikkiaan kahdestoista Suomen BB-kausi käynni...

Historiaa: Suomen Big Brother 2019

Julkaistu 17.03.2020 09:00

Big Brother Suomi -logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media

Big Brother piti taukoa viisi vuotta ennen ku...

Historiaa: Suomen Big Brother 2014

Julkaistu 01.06.2015 09:57

Big Brother ylitti syksyllä 2014 suomalaisen tv...

Historiaa: Suomen Julkkis-Big Brother 2013

Julkaistu 06.04.2014 12:38

Suomen ensimmäinen Julkkis-Big Brother näki päi...

Historiaa: Suomen Big Brother 2012

Julkaistu 02.09.2013 20:15

Kahdeksas kausi muistetaan runsaasta asukasmäär...

Historiaa: Suomen Big Brother 2011

Julkaistu 26.07.2012 23:34

Kuudennen kauden Finaalissa ei ilmoitettu Big B...

Historiaa: Suomen Big Brother 2005-2011

Julkaistu 19.07.2011 19:12

Johdanto

Suomen Big Brotherin tarina lähti lii...

Aikajana

Aikajana: Suomen Big Brother 2022

Julkaistu 16.05.2023 14:56

Ruutukaappaus Big Brother 2022 -aikajanasta. Grafiikka: Jarkko Nieminen / Fanisivut.net ja Knightlab.com.

Vuonna 2022 nähtiin Suomessa Big Brotherin 15. kausi, kun vajaan vuoden tauon jälkeen nähtiin uusi normaalikausi. Fanisivut.netin aikajanasarjass...

Aikajana: Suomen Big Brother 2021

Julkaistu 27.07.2022 09:00

Ruutukaappaus Big Brother 2021 -aikajanasta. Grafiikka: Jarkko Nieminen / Fanisivut.net ja Knightlab.com.

Vuonna 2021 nähtiin Suomessa myös toinen BB-k...

Aikajana: Suomen Julkkis-Big Brother 2021

Julkaistu 27.08.2021 09:00

Ruutukaappaus Julkkis-Big Brother 2021 -aikajanasta. Grafiikka: Jarkko Nieminen / Fanisivut.net ja Knightlab.com.

Fanisivut.netin Aikajana-sarja saa jatkoa. Ju...

Aikajana: Suomen Big Brother 2020

Julkaistu 12.03.2021 08:00

Ruutukaappaus Big Brother 2020 -aikajanasta. Grafiikka: Jarkko Nieminen / Fanisivut.net ja Knightlab.com.

Suomen Big Brother sai jatkoa vuonna 2020 uud...

Aikajana: Suomen Big Brother 2019

Julkaistu 24.03.2020 12:33

Kauden 2019 aikajana. Grafiikka: Knightlab.com.

Suomen Big Brother palasi viiden vuoden tauol...

Aikajana: Suomen Big Brother 2014

Julkaistu 02.08.2016 09:00

Suomen Big Brotherin kymmenes Big Brother käynn...

Aikajana: Julkkis-Big Brother 2013

Julkaistu 19.07.2016 09:00

Pitkään spekulaatioissa ollut Big Brotherin suo...

Aikajana: Suomen Big Brother 2012

Julkaistu 05.07.2016 09:00

Kahdeksas Big Brother saatiin käyntiin s...

Aikajana: Suomen Big Brother 2011

Julkaistu 21.06.2016 09:00

Salaisuuksia sisältänyt Suomen...

Aikajana: Suomen Big Brother 2010

Julkaistu 07.06.2016 09:00

Kuudennella kaudella Suomen Big Brotherissa s...

Aikajana: Suomen Big Brother 2009

Julkaistu 24.05.2016 09:00

Viidennellä kaudella Suomen Big Brotheri...

Aikajana: Suomen Big Brother 2008

Julkaistu 10.05.2016 09:00

Suosionsa huipulla ollut Big Brother eteni ne...

Aikajana: Suomen Big Brother 2006

Julkaistu 12.04.2016 09:00

Toinen kausi Big Brotheria Suomessa näht...

Aikajana: Suomen Big Brother 2005

Julkaistu 29.03.2016 09:00

Suomen Big Brotherin ensimmäinen kausi n...

Tilastoja

Tilasto: Suomen Big Brotherin asukkaat 2005-2022

Julkaistu 08.06.2015 10:05

Big Brother 2022 -alkuperäisasukkaat normaalikaudella syksyllä 2022. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Suomen Big Brotherissa on kahdentoista kauden aikana nähty lähes 300 asukasta. Kuka on BB-historian nuorin asukas, entä vanhin ja mikä on asukkai...

Tilasto: Suomen Big Brotherin häätö- ja voittajaäänestykset 2005-2022

Julkaistu 07.10.2015 11:16

Big Brother 2022 -voittajaäänestyksen lopputulos: Reeo on BB-voittaja ennen Lauraa. Kuva: © Nelonen Media.

Big Brotheriin kuuluu olennaisena osana häätö ...

Tilasto: Suomen Big Brotherin katsojaluvut 2005-2022

Julkaistu 15.06.2015 10:18

Big Brother Suomi -logo 2022. Kuva: © Nelonen Media.

Big Brother kiinnostaa katsojia Suomessa, vai...

Tilasto: Big Brother häätölähetyksen katsojalukuja

Julkaistu 08.09.2015 09:00

Elina Kottonen on juontanut BB:n häätölähetyksiä viiden kauden ajan. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Häätölähetys ja häätö ovat Big Brotherin viik...

Tilasto: Big Brotherin Pääohjelman ja Viikkolähetyksen katsojalukuja

Julkaistu 01.09.2015 09:00

Kimmo Vehviläinen ja Alma Hätönen ovat juontaneet BB-Viikkolähetystä kaudesta 2019 lähtien. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Big Brotherin Pääohjelmissa ja Viikkolähetyks...

Tilasto: BB Extran katsojalukuja

Julkaistu 04.09.2015 09:00

BB Extran tarkoitus oli olla Big Brotheria taus...

Tilasto: Big Brotherin erikoisohjelmien katsojalukuja

Julkaistu 11.09.2015 09:00

Big Brother-kausien yhteydessä on esitetty runs...

Yleistä

Suomen Big Brotherin voittajat 2005-2022

Julkaistu 25.05.2015 09:00

Reeo pelasi Big Brotherin läpi ja oli BB-voittaja vuonna 2022. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Toiselle kymmenelle tuotantokausissa päässyt Big Brother on saanut vuosien varrella 15 voittajaa. Esittelemme tässä lyhyesti kaikki Suomen Big Br...

BB-talot Suomessa 2005-2022

Julkaistu 18.08.2019 22:38

BB-talon keittiö erotettiin seinällä olohuoneesta kaudella 2022. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Suomen Big Brotheria on tehty kaksitoista kau...

Kaupankäynti ja talous Suomen Big Brotherissa 2005-2022

Julkaistu 07.08.2019 09:00

Heidi ja Laura kauppaostoksilla kaudella 2022. Kuva: © Nelonen Media.

Suomen Big Brotherissa on asukkaiden elämää s...

Tällä päivämäärällä tapahtui: Suomen Big Brother alkoi

Julkaistu 28.08.2019 08:00

Tänä päivänä 14 vuotta sitten, elokuun 28. vu...

Aikamatka Suomen Big Brotheriin 2005-2013

Julkaistu 16.08.2014 10:26

Suomen Big Brotheria on tehty yhdeksän kautta j...

Miten Suomen Big Brotherin asukkaat 2005-2019 sijoittuivat kartalle?

Julkaistu 28.09.2015 08:24

Suomen BB-asukkaiden jakautuminen maailmankartalle 2005-2019. Grafiikka: © 2020 ZeeMaps, Jarkko Nieminen / Fanisivut.net.

Suomen Big Brotherissa on ollut kautta aikain...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.