Kausi 2019

Uutisia Suomen Big Brotherin yhdenneltätoista kaudelta vuodelta 2019. Tuoreimmat uutiset löytyvät täältä.

Tuulan salatehtävä paljastui nopeasti, vangin kuteet niskaan

Tuula. Kuva: © 2019 Vilma Töyräs / Nelonen Media.

BB-talossa käynnistyi maanantaina kauden ensimmäinen viikkotehtävä. Viikkotehtävään liittyy salatehtävä, joka käynnistyi myös maanantaina, mutta se on jo osittain vaarassa paljastua.

Tuula ja Helmeri saivat salatehtävän sabotoida viikkotehtävää - palkkiona koskemattomuus ja rahnaa

Päiväkirjahuoneen tuoli. Helmeri ja Tuula saivat salatehtävän pk-huoneesta. Kuva: Petri Aho / Nelonen Media.

Viikkotehtävä koki maanantai-iltana käänteen, kun Big Brother antoi kahdelle asukkaalle salatehtävän. Tuulan ja Helmerin on saatava viikkotehtävä epäonnistumaan ja he saavat salatehtävän onnistumisesta huikean edun tälle viikolle.

Big Brother keräsi yli 600 000 katsojaa Nelosella ja Jimillä

Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Big Brotherin paluu keräsi kelpo katsojaluvut Nelonen Median kanaville. Odotettu reality keräsi kahdelle kanavalle yhteensä kaikkien aikojen viidenneksi suurimman BIg Brotherin Kickoff-yleisön keskimäärin.

Ensimmäisessä viikkotehtävässä vartiointia ja rakentamista

Rahnoja. Kuva: © 2019 Petri Aho / Nelonen Media.

Big Brother 2019 -kauden ensimmäinen viikkotehtävä pistää asukkaat vartiointi- ja rakennushommiin. Palkkapäivä odottaa torstaina, jos tehtävä onnistuu.

Rahna-valuutalla saa luksusta ja voi vaikuttaa jopa talossa oloon

Rahna-valuuttaa käytetään BB-talossa. Kuva: © 2019 Petri Aho / Nelonen Media.

Big Brotherin tämän kauden uutuus on BB-valuutta, rahna. Rahnalla voidaan BB-talossa käydä kauppaa Big Brotherin kanssa ja sillä voi olla vaikutusta jopa asukkaan talossa oloon.

Tarinan jääminen ilman sänkyä aiheutti kyyneleet

Tarina BB-talossa 1.9.2019. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

BB-talon ensimmäisenä iltana koettiin jo ensimmäiset kyyneleet, kun Tarina reagoi vahvasti sängyn menettämiseen. Katsojat äänestivät yhden asukkaan, joka ei saa omaa sänkyä ensimmäiseksi viikoksi.

Big Brother 2019 on käynnistynyt!

BB-asukkaat 2019. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Suomen 11. Big Brother starttasi tänä iltana, kun 14 asukasta muutti uuteen BB-taloon. Tästä käynnistyi kymmenen viikkoa kestävä kausi, jonka voittaja kuittaa 30 000 euroa.

Liveseuranta: Big Brother 2019 Kickoff 1.9.2019 - Suomen Big Brother teki paluun

BB-silmä. Kuva: © 2019 Jarkko Nieminen / Fanisivut.net.

Tänään se vihdoin tapahtuu, Suomen Big Brother tekee paluun. Seuraamme tässä artikkelissä Kickoff-illan edistymistä Nelosen ja Jimin suorassa lähetyksessä, jossa uudet asukkaat muuttavat uuteen BB-taloon.

Big Brother 2019 alkaa tänään!

 Big Brother 2019 juontajat Kimmo Vehviläinen, Elina Kottonen ja Alma Hätönen. Kuva: © 2019 Jan Lönberg / Nelonen Media.

Lähes viiden vuoden tauon ja 1751 päivän jälkeen Suomen Big Brother tekee paluun. Illalla käynnistyy Big Brotherin 11. kausi, jolloin paljastuu uusi BB-talo ja sen asukkaat.

Ammattien kirjoa valotettiin Big Brotherin Instagramissa

Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Uuden Big Brother -kauden asukaskokoonpanon salaisuuden verhoa on raotettu pikku hiljaa kauden alun lähestyessä. Nyt, reilu vuorokausi ennen kauden alkua, Big Brotherin Instagram-tilillä on paljastettu, millaisia ammatteja tulevilla BB-asukkailla on.

Seiska: Tuleva asukas paljasti päässeensä BB-taloon?

Big Brotherin ehkä tärkeimmistä elementeistä, asukkaista, ei kerrota etukäteen. Asukkaat julkistetaan vasta sunnuntaina Kickoff-lähetyksessä. Tosin välillä tietoja tihkuu jo ennakkoon ja näin on ilmeisesti käynyt tänä vuonna, kertoo Seiska-lehti.

Testituotanto ohi, viimeiset valmistelut käynnissä

Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Enää muutama päivä aikaa ja sitten Big Brother tekee paluun Suomen televisioon. Tuotannossa ovat käynnissä viimeiset, hektiset valmistelut sunnuntaina alkavaa kautta varten. Talo ja tuotanto on testattu, enää puuttuu asukkaat.

Mediat: Big Brotherin voittopotti 30 000 euroa, BB-talon ulkokuvia julki

Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Big Brotherin pääohjaaja Janne Virtanen on tällä viikolla antanut haastatteluja Radio Rockille ja Ilta-Sanomille, jossa hän paljasti mm. Big Brotherin tämän vuoden voittopotin ja tietoja asukkaista. Seiska-lehti puolestaan julkisti ulkokuvia kauppakeskus Rediin valmistuvasta BB-talosta.

Big Brotherin Instagram: BB-taloon muuttaa seitsemän naista ja seitsemän miestä

Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Big Brother Suomen Instagram-tilillä paljastettiin tiistaina tietoja sunnuntaina alkavan Big Brotherin asukkaista. Jo aiemmin tiedettiin, että BB-taloon muuttaa 14 asukasta, mutta nyt paljastettiin, että talossa nähdään ainakin alkuun tasajako naisia ja miehiä.

Ruutuun ilmestyivät 24/7-kanavat, startti samaan aikaan tv-lähetysten kanssa

Big Brother 24/7-palvelu näkyy vain Ruutu+:ssa. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Big Brother 2019 starttaa yhdeksän päivän kuluttua. Torstaina Ruudun BB-sivuille ilmestyivät jo kanavapaikat kahdelle 24/7-kanavalle. Big Brotherin 24/7:aa pääsee seuraamaan syyskuun alusta alkaen.

Uudistetut Big Brother Fanisivut on avattu!

Big Brother Suomi Fanisivujen logo. Kuva: © 2019 Jarkko Nieminen / Fanisivut.net

Olemme uudistaneet Big Brother Fanisivut ja nyt uudistetut sivut on avattu. Sivuilla on uudistettu sivuston taustalla oleva tekniikka ja ulkoasu.

Big Brotherin uudet nettisivut avattiin, BB-sisältöä tulossa myös Suplaan

Big Brother Suomi -logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Big Brotherin uudet, viralliset nettisivut avattiin viikonloppuna. Vielä keskeneräiset sivut sisältävät aikaisemmin Nelosen sivuilla julkaistut uutiset ja sosiaalisen median julkaisuja. Tiistaina julkistettiin tietoja myös Suplan BB-sisällöstä.

Elina Kottonen on Fanisivujen kävijöiden suosikki Big Brotherin juontajista

Elina Kottonen. Kuva: © 2019 Jan Lönberg / Nelonen Media.

Vuoden 2019 Big Brotherin juontajista Elina Kottonen on Big Brother Fanisivujen kävijöiden ylivoimainen suosikki. Kokenut BB-juontaja kukisti selvin numeroin muut tämänvuotiset juontajakollegansa sivustomme kyselyssä.

Ruutu+:ssa kaksi yhtäaikaista lähetysvirtaa, häädetyt asukkaat hissillä studioon

Kuvakaappaus Nelonen Median Tulossa: Big Brother Suomi -esittelyohjelmasta. Kimmo Vehviläinen, Elina Kottonen (kuvassa keskellä) ja Alma Hätönen. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Big Brotheria voi seurata jälleen tänä vuonna myös 24/7-palvelussa ympäri vuorokauden osana Ruutu+ -palvelua. Pelkästään netissä näkyvän 24/7:n yksityiskohdat ovat vielä osittain auki, mutta Nelonen Median kanavilla nähtävässä ohjelmaesittelyssä paljastettiin tietoja Ruutu+:sta. Esittelyssä kerrottiin myös, kuinka näyttävästi häädetty asukas saapuu live-yleisön eteen.

Hyvällä kyttäystarinalla on mahdollisuus päästä BB-taloon ennen asukkaita - Instagramissa käynnissä kilpailu

Big Brother Suomi -logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

BB-talo paljastetaan perinteisesti ohjelman käynnistyessä, mutta tänä vuonna on kilpailun kautta mahdollisuus päästä taloon ja nähdä se etukäteen ennen varsinaisia BB-asukkaita. Instagramissa käytävässä kilpailussa aiheena on kyttäystarinat.

Big Brother Suomen viralliset tilit Facebookiin ja Instagramiin aukesivat

Big Brotherin, Facebookin ja Instagramin logot. Kuva: © 2019 Nelonen Media, Facebook ja Instagram / Saragnzalez / Freepik.com

Uuden Big Brother -kauden lähestyessä BB:n näkyvyys eri kanavissa alkaa lisääntyä. Tuoreimpana merkkinä kauden lähestymisestä on Big Brother Suomen virallisten some-kanavien avautuminen maanantaina.

Ilkka: BB-taloon oma valuutta

Kolikot, seteleitä, rahaa. Kuva: Stevepb / Pixabay.com

Uuden Big Brother -kauden kuvioita on avannut uusi pääohjaaja Janne Virtanen Ilkka-lehdessä. Yksi tulevan kauden uutuuksista on BB-talon oma valuutta, jolla asukkaat voivat tehdä ostoksia ja Big Brother voi hämmentää pakkaa.

Big Brotherin sunnuntailähetykset nähdään Nelosella, Kickoff myös Jimillä

Nelosen, Ruudun ja Jimin logot. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Uuden Big Brother -kauden lähestyessä tiedot tarkentuvat pikku hiljaa. Noin kuukausi ennen kauden alkua on tullut tarkennusta Big Brotherin lähetyskanaviin televisiossa. Näyttäisi siltä, että BB:tä nähdään tulevana syksynä kahdella kanavalla.

Kuukausi aikaa Big Brotheriin - tämä tiedetään tulevasta kaudesta tällä hetkellä

Kimmo Vehviläinen, Elina Kottonen (kuvassa keskellä) ja Alma Hätönen juontavat Big Brother 2019:aa. Kuva: © 2019 Jan Lönberg / Nelonen Media.

Elokuu on käynnistynyt ja enää on kuukausi Big Brotheriin. Perinteisesti Big Brotheria varjostaa salaisuuksien verho, joka avautuu pikku hiljaa kauden lähestyessä. Tähän artikkeliin on koottu, mitä tässä vaiheessa tulevasta BB:stä tiedetään.

Big Brother 2019 käynnistyy 1. syyskuuta!

Big Brother 2019 -logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Nelonen Media teki tiistaina julkistuksia, jotka koskivat uutta Big Brother kautta. Tiistaina kuultiin ohjelman juontajien ja ns. ydintiimin jäsenien nimet. Samassa yhteydessä paljastettiin myös yhdennentoista Big Brother -kauden avauspäivä.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.