Analyysi: Mielenkiintoinen porukka kasassa

Julkkis-BB-talo on ollut avoinna noin viikon ja vielä on vajaat kaksi viikkoa jäljellä. Julkkiskattaus on osoittautunut varsin hyväksi.

Taloon on onnistuttu saamaan mielenkiintoinen porukka, joka on ainakin alkuun tullut hyvin toimeen keskenään. Pääsääntöisesti talossa on ollut kaikilla hauskaa, jos naurun määrästä voi vetää jotain johtopäätöksiä. Erityismaininnan saa Rosa Meriläinen, jonka nauru on varmasti tullut tunnetuksi kuluneen viikon aikana.

Kuten BB-talossa yleensä, jotkut asukkaat ovat enemmän äänessä kuin toiset. Suurin tilanviejä, jonka ääni talossa kuuluu lähes aamusta iltaan, on Nina Mikkonen. Nina hallitsee keskusteluja, missä hän on mukana ja hänen kanssaan täytyy tila ottaa, jos haluaa katkaista Ninan puheripulin.

Tällaisessa tilassa monet hiljaisemmat jäävät sivuun. Tällaiseen rooliin ovat ajautuneet etenkin talon nuorisokaarti, kuten esimerkiksi Pinja Sanaksenaho tai Sara Forsberg. Oli hupaisaa, että Nina puheripullissaan valitti kerran yleisestä hälinästä, ettei talosa huomoida muita ja kaikki puhuu omissa porukoissaan.

En yhtään ihmettele, jos Ninan jutut alkavat joillakin tulla korvista ulos. Ainakin Aleksi Valavuori on jo näyttänyt, että hän on ihan kypsä Ninaan. Mielenkiintoista nähdä, miten Aleksi jaksaa, jos hän ja Nina jatkavat talossa vaikkapa loppuun saakka. Aleksin tilannetta tosin helpottaa, että hän pystyy sosiaalisten taitojensa ansiosta liittymään mihin tahansa porukkaan, eikä Toni Niemisen häätö torstaina ole luultavasti niin paha paikka.

Kovin vahvoja kuppikuntia ei tällä kaudella ole ehtinyt vielä muodostua. On kuitenkin mahdollista, että taloon syntyy esimerkiksi Ninan, Sanna Ukkolan, Sani Aartelan ja Rosa Meriläisen nelikko muodostaa ryhmän, samoin kuin Aleksin, Sedu Koskisen, Janne Porkan mieskolmikko. Jäljelle jää vielä nuoriso, joista etenkin Markku Pulli ja Sara ovat bondanneet usein.

Ilman keskustelujaan Markun kanssa Sara on jäänyt hieman yksinäisen oloiseksi. Välillä, kun katsoo 24/7:aa, Sara esimerkiksi makaa sohvalla ja seuraa keskustelua passiivisen, jopa kyllästyneen oloisesti. Jos hieman kärjistää, niin Sarasta ei ole saatu paljon muuta irti kuin kauden ensimmäinen tunti yksin talossa synttärivalmisteluissa.

Yllätykset ja pettymykset

Asukkaista suurimman yllätyksen on tarjonnut Pinja, kuka on kaltaiselleni keski-ikäistyvälle miehelle tubettajana tuntematon suuruus ennen tätä. Pinja on talon kuopus, joka on varsin pirtsakka ja ei ole mikään hiljainen hissukka. Vaikuttaa myös ikäisekseen fiksulta ja osaa keskustella myös talon vanhempien asukkaiden kanssa. Sedu pääsi pahasti yllättämään nimeämiskilpailussa olemalla loppukaksikossa.

Omien odotusten tasolla ovat suurin osa talon asukkaista. Nostaisin esiin Aleksin, joka on kyllä hyvä BB-asukkaaksi, mutta vastaa sitä kuvaa, mitä olen julkisuudesta hänestä muodostanut. Aika paljon oman hännän nostamista ja nimien pudottelua, keiden julkkisten kanssa hän on tehnyt yhteistyötä. Ei niin yllättävästi myös hänen julkisuudessa olleita mokiaan yritetään valkopestä, eikä Aleksia ei haasteta aiheista, joita hän puhuu itsellen parhain päin.

Sara on ehkä pahimpia pettymyksiä. Kuten edellä mainitsin, Sara on jäänyt talossa taka-alalle, vaikka maailmannaisena tuntuu itseään pitävän. Jää äänekkäimpien ja isompien persoonien jalkoihin, eikä aina tunnu viihtyvän talossa.

Ensimmäisen viikon jälkeen tunnelmat katsojana ovat varsin positiiviset ja kauden lyhyys luultavasti takaa sen, ettei tulevan kahden viikon aikana edes nähdä sitä normikausilta tuskaista vaihetta, joka käynnistyy viimeistään kauden puolivälissä. Asukkaiden jutut pysyy tuoreina ja lähes jatkuvat häädöt aiheuttavat sen, ettei "seisovaa vettä" pääse syntymään.

Tähän ehkä lisää muutama kesken kauden tullut asukas, niin myös mielenkiintoinen loppukausi on edessä. Ehkä tänään tai huomenna ovi käy myös toiseen suuntaan?

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.