Lukot auki hedelmäpelillä - Punaisille kolmas voitto putkeen

Sininen joukkue heittää hernepusseja vaa'alle. Janne heittämässä, Sedu ja Nina seuraavat tilannetta. Kuva: © Nelonen Media.
Sininen joukkue heittää hernepusseja vaa'alle. Janne heittämässä, Sedu ja Nina seuraavat tilannetta. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaista muodostetut joukkueet pääsivät kilpailemaan kauppa-ajasta helatorstaina. Jälleen kerran vaadittiin matemaattisia taitoja, kun numerolukkoja availtiin ja sininen joukkue koki kolmannen tappion putkeen.

Helatorstai oli käynnistynyt leppoisasti, vaikka Markku Pullin punainen joukkue joutui jatkamaan keskiviikkona alkanutta ruoan soseutusta myös tänään. Markku pyöräytti Onnenkantamoista eilen ja kaikki asukkaat joutuivat yhden päivän syömään pelkstään soseutettua ruokaa. Punainen joukkue sai illalla Big Brotherilta rangaistuksen, koska he eivät olleet suhtautuneet kunnioittaen kauppaostoksiinsa ja BB määräsi vielä yhden soseutuspäivän heille.

Onnenkantamoinen pyörähti myös torstaina ja silloin oli Sara Forsbergin vuoro pyöräyttää. Hänellä pyörähdys pysähtyi salaisuussektoriin. Tällä kertaa salaisuus odotti Saraa päiväkirjahuoneessa, jossa hän sai katsoa videolta eiliset nimeämiset. Luonnollisesti Sara ei saanut kertoa näkemästään muille asukkaille, koska se tapahtui pk-huoneessa.

Hernepusseja heittelemään

Tänään asukkailla oli vuoro ansaita myös uutta kauppa-aikaa. Jo toista päivää peräkkäin asukkaat pääsivät ahertamaan matematiikkataitoja vaativan tehtävän parissa. Asukkaiden piti laskea tehtäväalueella olevasta hedelmäpelistä numerosarjoja, joilla he saavat arkkujen numerolukot auki. Arkuista löytyy hernepusseja, joita heidän on heiteltävä kaltevalle vaa'alle. Päivätehtävän suorittamiseen aikaa oli yksi tunti.

Kummallakin joukkueella oli kuusi eriväristä arkkua ja hedelmäpelistä löytyivät niiden väriä vastaavat laatikot, joiden numerot lasketaan yhteen. Saatavalla koodilla lukko saadaan auki. Hernepussit heitetään vaa'alle ja voittaja oli alkuperäisten sääntöjen mukaan 8 kg pusseja heittänyt tai se, jolla on niitä enemmän kiloissa. Kesken päivätehtävän Big Brother muutti sääntöjä ja pussien yhteismäärä ratkaisi.

Janne Porkan sinisestä joukkueesta joutui jäämään pois Pinja Sanaksenaho, koska muuten sinisillä olisi ollut ylivoima. Päivätehtävässä punainen joukkue sai ensin auki kaikki arkut ja he alkoivat vasta sitten heitellä hernepusseja. Sininen joukkue tuli hieman jäljessä ja se aloitti heittelyn samaan aikaan kuin punaiset, mutta heillä oli vielä muutama arkku avaamatta. He saivat loput arkut auki kuitenkin hyvissä ajoin.

Hedelmäpelistä laskettiin numerolukkojen koodit. Kuva: © Nelonen Media.
Hedelmäpelistä laskettiin numerolukkojen koodit. Kuva: © Nelonen Media.

Punainen joukkue aloitti heittelyn ja aluksi heidän pääheittäjänsä oli Petra Olli. Vaaka kallistui vaarallisen näköisesti toiselle laidalleen ja oli vaara, että pusseja tippuisi vaa'alta. Tehtävän lopputuloksiin laskettaisiin vain vaa'alla olleet pussit. He saivat kuitenkin tasapainotettua vaa'an ja hetken päästä Aleksi Valavuori otti päävastuun heittelystä.

Sininen oli takamatkalla myös heittelyssä ja heillä oli sama ongelma vaa'an tasapainon kanssa. Pahimmassa vaiheessa punaiset keskeyttivät heittelyn ja jäivät seuraamaan sinisten toimintaa. Tässä vaiheessa BB muutti kilosäännön määräsäännöksi, mutta punainen silti odotti, mitä tuleman pitää, sillä aikaa oli jäljellä runsaasti.

Rauhallisesti heittänyt sinisten Janne tasapainotti kuitenkin vaa'an loistavasti ja sininen joukkue alkoi kiriä. Nyt oli myös punaisten reagoitava ja hekin aloittivat heittelyn uudestaan. Siniset saivat kaikki pussinsa heitettyä ensin ja vähän ajan päästä myös punaiset olivat valmiit, kun aikaa oli kulunut noin 51 minuuttia. Tilanne vaikutti erittäin tasaiselta ja voittajaa oli vaikea sanoa heti päivähtehtävän päätyttyä.

Tasainen taisto jälleen kerran

Asukkaiden palattua talon puolelle, alkoi kova spekulointi. Joukkueet kertasivat tehtävän vaiheita ja miten he selvittivät muutamia tukalia tilanteita. Siniset joukkueet kiittelivät punaisia hyvästä kilpailuhengestä, kun Roni Bäckillä oli ongelmia yhden numerolukon koodin kanssa ja Aleksi olisi ollut valmis auttamaan Ronia. Kaiken kaikkiaan asukkaat vaikuttivat olevan hyvällä tuulella ja henki talossa oli hyvä.

Päivätehtävän tulos julkistettiin reilu tunti sen päättymisen jälkeen. Janne luki Big Brotherin lähettämästä kirjeestä, että joukkueiden ero oli vain kolme pussia, 63-60. Asukkaat saivat kuulla BB-talon kaiuttimista, että punainen joukkue voitti jo kolmannen kisan peräkkäin tällä viikolla. Punaiset voittivat tiistaisen kauppatehtävän ja eilisen nimeämiskilpailun.

Aleksi oli hieman kaksijakoisissa tunnelmissa voiton jälkeen. Hän oli iloinen voitosta, mutta hän epäili, että jatkuvat voitot voivat kostautua nimeämisissä. Saraa puolestaan harmitti, että he voittivat jälleen, vaikka heillä on ostoksia jäljellä vielä edellisestä ostosreissusta. Kauppatehtävän voittaja ei saa jakaa häviäjille tekemistään ostoksista.

Punaiset pääsevät voittonsa ansiosta tekemään ostokset BB-Valintaan todennäköisesti perjantaina.

Tehtävänanto BB-nettisivuilla

Lue myös:
Paluu koulun penkille BB-koulussa (11.5.2021)
Markun punainen joukkue voitti kauppareissun päivätehtävästä (11.5.2021)
Matemaattinen pulma ratkaistavana - Punainen joukkue pääsi vaikuttamaan nimeämisiin (12.5.2021)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.