Uutiset

Lehti: Uutta verta BB Extraan - päivitetty 02.08.2008, 14:48

Hyvinkään ja Riihimäen alueella ilmestyvä sanomalehti Aamuposti kertoo nettisivuillaan, että tulevan syksyn BB Extra saa uuden käsikirjoittaja-toimittajan. Myös ohjelman sisältö näyttäisi hieman muuttuvan samalla.

Janne Kataja jatkaa yhä BB Extran juontajana, mutta hän saa ohjelmaan rinnalleen toisen riihimäkeläisen, näy...

Business Big Brother käynnistyy 3. syyskuuta

Normaalin Big Brotherin lisäksi Suomessa käydään myös toinen Big Brother -kisa syksyn aikana. Se on Business Big Brother (BBB), joka käydään nyt toista kertaa.

Tämä Big Brother -spin-off on kaiketi MTV Median markkinointiosaston kehittelemä BB-muunnos, jossa asukkaina nähdään MTV3:n ja Subin mainosmyynnin asiakkaita ja muita yhteistyökumppaneita. BB...

Netti-tv myyntiin pari viikkoa ennen starttia?

Tulevaa Big Brother kautta koskevia tietoja alkaa pikku hiljaa tipahdella julkisuuteen. Viime viikolla Sub varmisti BB:n alkamispäivän ja tällä viikolla on annettu ennakkotietoja Netti-tv:stä.

Internetissä on jälleen tarjolla 24/7-palvelu MTV3:n Netti-tv:ssä, joka aukeaa samanaikaisesti, kun asukkaat astuvat taloon ja suoraa lähetystä nähdään aina s...

Big Brother alkaa 27. elokuuta - päivitetty 18.07.2008, 14:46

Big Brotherin neljäs kausi käynnistyy 27. elokuuta, kertoi Sub tiedotteessaan perjantaina. Lisäksi BB-tiimiin täksi kaudeksi liittynyt astrologi on antanut ensimmäiset kommenttinsa asukkaisiin liittyen.

Big Brotherin aloituspäiväksi on varmistunut elokuun 27. päivä, joka on keskiviikko. Tässä tapauksessa se tarkoittanee BB-lähetysten käynnistymistä...

Kaksi kuukautta Big Brotheriin

Neljäs tuotantokausi Suomen suurimmasta tosi-tv -tuotannosta on kahden kuukauden päässä. Haut ovat ohi, asukkaat varmaankin jo valittu ja spekulaatiot tulevasta kaudesta ovat kiihtymään päin.

Uudelle BB-kaudelle haki Subin ilmoituksen mukaan kaikkiaan noin 750 hakijaa, jotka kartoitettiin hakukiertueella ja videohaulla. Nettisivusto Lime.fi kertoi...

Findance: Muusikkoa kysytty BB:hen Facebookin kautta

Suomalaisen musiikkisivusto Findance.comin mukaan suomalaista muusikkoa olisi kysytty mukaan ensi syksyn Big Brotherin Facobook-nettiyhteisön kautta. Muusikko vahvisti kyselyt, mutta hän ei ollut lopulta kelvannut tuotantotiimille, kertoo Findance.com.

Kyseinen muusikko, jota oli BB:hen kysytty, oli Chorale-yhtyeen Markus Ahola. Ahola kertoo...

Videohaku on päättynyt - päivitetty 16.05.2008, 18:49

Suomen Big Brotherin neljännen tuotantokauden hakuprosessi on päättynyt, kun videohaku saatiin päätökseen torstaina. Nyt tuotantotiimillä on edessään vaihe, jossa valitaan parhaat ehdokkaat jatkohaastatteluihin, joista BB-taloon päässeet lopulta valitaan.

Subin Subject-palveluun lähetettyjen videoiden lopullinen määrä videohaussa oli 84 videota. Eri...

Videohaku päättyy jo 15. toukokuuta!

Tämänvuotisen Big Brotherin videohaku päättyy aikaisemmista tiedoista poiketen jo toukokuun 15. päivä. Haun alkaessa vielä ilmoitettiin, että videohaku jatkuu juhannukseen saakka, mutta jostain syystä hakuaikaa on nyt lyhennetty.

Videohaussa BB-taloon asukkaiksi haluavien on tehtävä video Subin Subject-palveluun, jossa he kertovat, miksi juuri h...

Hakukiertue päättyi, videohaku jatkuu

Neljännen Big Brother -kauden hakuvaihe saavutti yhden pisteen eilen torstaina, kun kuuden kaupungin hakukiertue päättyi Turkuun. BB-haku ei ole kuitenkaan vielä kokonaan ohi, sillä videohaku jatkuu vielä juhannukseen saakka Internetissä.

Helsingistä alkanut hakukiertue kiersi kuusi paikkakuntaa, jotka olivat pääkaupungin lisäksi Oulu, Rovaniemi, Jy...

Äänestysosio avattu

Kotisivujeni BB-sivustolle on nyt avattu samanlainen äänestysosio kuin F1-sivuillekin. BB-äänestysosiossa käsitellään luonnollisesti BB:hen liittyviä aiheita ja kysellään niistä mielipiteitä.

Äänestysosioon pääsee sivun yläreunan "Äänestykset"-linkistä. Ensimmäisenä äänestettävänä aiheena on käynnissä oleva BB:n hakuprosessi, millainen se pitäisi ol...

Talon koko tulee kasvamaan - päivitetty 17.04.2008, 14:05

Big Brotherin pääohjaaja Kim Sainio vieraili torstaina 10. huhtikuuta radiokanava NRJ:n aamulähetyksessä, jossa keskusteltiin alkavasta BB-hausta ja tulevasta kaudesta yleensäkin. Jo aiemmin ilmi tulleita asioita tarkennettiin ja tuotiin uusia asioita julkisuuteen.

Kiinnostavin asia, mikä haastattelussa tuli ilmi, oli BB-taloa koskeva informaatio....

Vappu putosi tanssikilpailusta

Big Brother Talk Show'n juontaja Vappu Pimiä tippui MTV3:n Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta sunnuntaina. Vaikka Vappu sai parinsa Jani Rasimuksen kanssa tuomaristolta kolmanneksi eniten pisteitä, eivät he saaneet katsojilta tarpeeksi ääniä ja pari joutui poistumaan ohjelmasta viidentenä parina.

Vappu ja Jani olivat hyvin pettyneitä...

Hakukiertue käynnistyi - päivitetty 11.04.2008, 13:29

Suomen neljännen Big Brotherin hakukiertue, eli ns. live-casting käynnistyi tänän Helsingissä. Kaikkiaan kuudella paikkakunnalla käyvä kiertue hakee asukkaita BB-taloon ensi syksynä alkavia kuvauksia varten.

Ensimmäiset asukaskandidaatit pääsivät tänään kello 9 Helsingissä BB-ydintiimin eteen markkinoimaan itseään päästäkseen taloon. Ydintiimin, joh...

Live-casting jälleen Sedun ravintoloissa

Big Brotherin ns. live-casting käynnistyy BB:n neljännen kauden asukashakua varten 11. huhtikuuta Helsingistä. Casting-kiertue pidetään viime vuoden tapaan Seppo "Sedu" Koskisen omistamissa SK-ravintolat -ketjun ravintoissa.

Kiertue alkaa siis Helsingistä, jossa ollaan 11. ja 12. huhtikuuta Royal Onnelassa. Hakutilaisuudet käynnistyvät molempina pä...

Videohaku on käynnissä, kiertuepaikkakunnat julkistettiin - päivitetty 18.03.2008, 23:36

Yksi osa vuoden 2008 Big Brother -hakua on jo käynnistynyt. Subin Subject-palvelussa on avattu videohaku, johon halukkaat voivat lähettää videon, jolla hakea BB-taloon. Haku on käynnissä juhannukseen saakka. Myös 11. huhtikuuta alkavan hakukiertueen paikkakunnat on julkistettu.

Videohaku toimii samaan tapaan kuin vuosi sitten. Hakijoiden on...

BB-haku alkaa 11. huhtikuuta, apuna myös astrologi - päivitetty 11.03.2008, 19:50

Sub julkisti tiistaina ennakkotietoja syksyllä alkavasta neljännestä Big Brother -kaudesta. "Kuka sinä oikeasti olet?" -teemaakantava BB2008 aloittaa asukashakukiertueen huhtikuussaja tällä kertaa hakuprosessissa on mukana myös astrologi. Casting-kiertue ulottuu nyt pohjoisemmaksi kuin vuosi sitten.

Big Brotheria juontavat tulevallakin kaudella Jann...

Metronome hakee henkilökuntaa BB-tuotantoon

Suomen Big Brotherin tuottava Metronome Film & Television on käynnistänyt nettisivuillaan haun, jossa haetaan henkilökuntaa ohjelman tuotantoon. Toukokuun loppuun kestävässä haussa on paikkoja sekä työntekijöille että työharjoittelijoille.

Big Brother on Suomen suurin tosi-tv -tuotanto, joka ohjelman pyöriessä vaatii noin sadan henkilön ty...

Janne Kataja: Tuleva kausi kansainvälisempi - päivitetty 11.02.2008, 13:32

Big Brother Extra -juontaja Janne Katajan suusta kuultiin ensimmäinen paljastus kautta 2008 koskien Kultainen TV -gaalassa. Big Brother oli myös palkittujen ohjelmien joukossa Kultainen TV -gaalassa.

Big Brother palkittiin Kultainen TV -gaalassa parhaana monimediatuotantona "Multimedia 360 astetta" -kategoriassa. Palkinto ohjelmalle jaettiin jo...

Vanhat uutiset siirretty arkistoon

Uuden vuoden alussa BB-sivujemme uutiset vuodelta 2007 on siirretty arkistoon. Vanhat uutiset ovat muutoksesta huolimatta yhä luettevissa.

Vanhojen uutisten siirtäminen arkistoon on tehty, jotta vanhat säilyisivät varmassa tallessa ja uuden vuoden alkaessa vuoden 2008 uutiset olisivat helposti luettavissa ja löydettävissä. Viimeisimmät uutiset vuode...

Voittajan viikko päättää BB-kauden

Suomen Big Brotherin kolmannen tuotantokauden viimeinen ohjelma nähdään tiistaina. Voittajan viikko -ohjelmassa seurataan Saulin ensimmäistä viikkoa ulkomaailmassa voittonsa ja talosta poistumisen jälkeen.

Sauli julistettiin vuoden 2007 Big Brotherin voittajaksi reilut kaksi viikkoa sitten. Talosta poistumisen jälkeen Sauli on rientänyt h...

BB-analyysi: Pettymyskausi

Kolmannen BB-kauden päättymisestä on nyt kulunut jonkin aikaa ja mennyttä kautta on päässyt sulattelemaan mielessään. Nyt on aika tehdä "viiltävä" analyysi kaudesta, jolta odotettiin ja toivottiin paljon, mutta mitä jäi käteen? Kaudessa oli jotain hyvää, mutta päällimmäiseksi kaudessa jäi valitettavasti mieleen vain tuotannon monet alisuoritukset.

K...

Parhaat palat tiistaina Subilla

BB-kausi 2007 jatkuu vielä hetken Subtv:llä. Tämän viikon tiistaina palataan vielä päättyneen kauden tunnelmiin, kun Subilla nähdään BB:n parhaat palat puolen tunnin paketissa.

Kauden huippuhetkiä on mahdollisuus nähdään Subtv:llä tiistaina 10. joulukuuta klo 22.00 ja lähetys uusitaan keskiviikkona 11. joulukuuta klo 16.30. Puoleen tuntiin ei paljo...

BB teki jälleen Subin katsojaennätyksen

Big Brother on nähty Subtv:llä kolmen tuotantokauden verran ja jokaisena vuotena BB-finaali on tehnyt kanavalle sen hetkisen katsojaennätyksen. Vuoden 2007 finaalia seurasi keskimäärin huikeat 638 000 katsojaa ja huippuluku nousi 815 000:een.

Ensimmäisellä kaudella vuonna 2005 BB keräsi 425 000 katsojaa ruutujen ääreen finaalissa ja toisella kaud...

Big Brother palaa asiaan myös 2008 - päivitetty 03.12.2007, 00:34

Big Brother saa myös neljännen tuotantokauden Suomessa. BB-juontaja Vappu Pimiä lupasi vuoden 2007 BB-finaalin lopuksi, että BB:tä nähdään myös ensi vuonna.

Valot pimenivät tyylikkäästi BB-talossa, kun kausi 2007 saatiin päätökseen kello 23:n jälkeen. Kausi lopetettiin suorassa lähetyksessä 24/7- ja 12/7-palveluissa talon valojen sammutukseen ja sam...

Sauli on Big Brother 2007 -voittaja! - päivitetty 03.12.2007, 00:33

Vuoden 2007 Suomen Big Brotherin on voittanut Sauli. Hän voitti tiukassa taistelussa toiseksi tulleen Kadin. Kolmanneksi tuli Niko ja neljänneksi Riitta.

BB:n voittaja selvisi sunnuntai-iltana Subtv:n suorassa BB-finaalilähetyksessä. Sauli voitti tiukan finaaliäänestyksen keräämällä 45,75 % annetuista äänistä. Kadi tuli toiseksi 40,62 %:n osuudella...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.