Kausi 2014

Uutisia Suomen Big Brotherin kymmenenneltä kaudelta vuodelta 2014. Tuoreimmat uutiset löytyvät täältä.

Iloista joulua ja hyvää uutta vuotta 2015!

Iloista joulua ja hyvää uutta vuotta 2015!

Joulu on tullut taas ja toivotamme kaikille lukijoillemme hyvää joulua. Onnea myös tulevalle vuodelle.

BB-Finaalin katsojamäärä jäi kaikkien aikojen heikoimmaksi

Viime perjantaina päättynyt BB-kausi ei jää ainakaan mieleen korkeista katsojaluvuista. Pikemminkin päinvastoin, sillä kymmenennen kauden kruunasi kaikkien aikojen heikoimmat Finaalin katsojaluvut.

Ensi vuonna Big Brotherin toinen mahdollisuus?

Big Brotherin kymmenes kausi päättyi eilen Andten voitonjuhliin. Miten käy Big Brotherin jatkon Suomessa, olisiko ainakin yksi kausi vielä tulossa?

Päättynyt BB-kausi sai täystyrmäyksen Fanisivujen kävijöiltä

Big Brother 2014 päättyi perjantaina Andten voitonjuhliin. Sen sijaan tuotannolla ei taida olla paljon juhlittavaa, jos ainakin Fanisivujen kävijöiltä kysytään.

BB-talo hiljeni häätövideoiden myötä

BB-kausi saatiin päätökseen perjantaina, kun Andte kruunattiin Suomen kymmenenneksi BB-voittajaksi. Tämä tarkoitti tietysti myös sitä, että myös BB-talo hiljeni, kun kaikki asukkaat olivat poistuneet talosta.

Andte on Big Brother 2014 voittaja!

Suomen kymmenennen Big Brotherin ja 100 000 euroa on voittanut Andte. Hän kukisti BB-Finaalissa seitsemän Finalistia kaudella, joka kesti 83 päivää.

Liveseuranta: Big Brother 2014 Finaali-ilta 14.11.2014

Big Brother 2014 huipentuu Finaaliin perjantaina 14.11.2014. Seuraamme illan kulkua tässä liveseurannassa alkaen muutama tunti ennen Finaalia jatkuen aina Finaalilähetyksen loppuun saakka. Tänä iltana selviää, kuka on Suomen kymmenes Big Brother -voittaja.

Viimeinen viikkotehtävä huipentui rohkeustestiin - Andtea huiputettiin

BB-talo heräsi perjantaina viimeiseen päivään tämän kauden Big Brotherissa. Viimeinen päivä tiesi myös viimeisen viikkotehtävän päättymistä, johon osallistui rohkein asukas.

Andte ennakkosuosikkina Finaaliin - saamelaisuudesta vetoapua?

Big Brotherin voittajaäänestys ratkeaa illalla kahdeksan Finalistin välillä. Vaikuttaa siltä, että tänä vuonna äänestyksessä on yksi suuri ennakkosuosikki ja voitosta ei välttämättä tule tiukkaa taistelua.

Big Brother 2014 päättyy tänään Finaaliin!

Kymmenes Suomen Big Brother saa huipennuksensa tänä iltana. BB-talossa on kahdeksan asukasta, joista yksi voittaa illan päätteeksi 100 000 euroa.

Herneitä ammuttiin katapultilla, muisteluhuone avautui

Viimeisen viikkotehtävän neljäntenä päivänä kaksi asukasta sai toimia herneenpalkoina vastaanottamassa katapultilla ammuttavia "herneitä". Asukkaille avautui myös BB-kauden muisteluhuone viimeisen kokonaisen päivän kunniaksi.

Asukkaiden luonteita arvioitiin huonolla menestyksellä viikkotehtävässä, palkintona koruja

Viimeisen viikon kolmantena päivänä viikkotehtävään osallistui enää kolme Finalistia. Kolmannessa päivätehtävässä piti arvuutella, millaisia asukkaita on ollut BB-talossa. Palkinnoksi odotettiin bileitä, mutta asukkaat saivat pettyä.

Big Brother 2014: Kauden miinukset

Big Brotherin viimeinen viikko on meneillään nyt kolmatta päivää. Eilen oli käsittelyssä kauden plussat, nyt on pohdinnassa miinukset.

Finalistit saivat kirjeet läheisiltään, viikkotehtävässä piti muistaa sanoja

BB-taloa viime viikkoina puhuttaneet läheisten kirjeet tekivät paluun Finaaliviikon tiistaina ja tällä kertaa Finalistit saivat ne myöskin lukea. Viikkotehtävän toinen päivätehtävä liittyi myös kirjeisiin.

Big Brother 2014: Kauden plussat

Big Brotherin viimeinen viikko on meneillään. On aika pohtia kauden positiivisia asioita, joita Big Brotherissa on tällä kaudella ollut.

Viimeinen viikkotehtävä alkoi sörsselien siirtämisellä

Myös Finaaliviikolla asukkaat pääsevät suorittamaan viikkotehtävää BB-talossa. Viimeisessä viikkotehtävässä suoritetaan päivätehtäviä joka päivä aina Finaaliin saakka.

Big Brotherin voittajaäänestys on käynnissä

Big Brother 2014 Finaali häämöttää jo nurkan takana, ensi perjantaina. Nyt äänestetään enää voittajaa, kun voittajaäänestys käynnistyi sunnuntaina Talk Show'n lopussa.

Leyla, Armi ja Tuulikki häädettiin BB-talosta - kahdeksan asukasta Finaaliviikolle

Tämän kauden Big Brotherin viimeisessä häätöäänestyksessä BB-talosta häädettiin kolme asukasta. Viisi päivää ennen Finaalia BB-talon joutuivat jättämään Leyla, Armi ja Tuulikki.

Viikkotehtävä päättyi - Jonathan moralisoi Annaa ja Jussi K:ta salatehtävistä

Henkisesti raskas viikkotehtävä saatiin vihdoin päätökseen. Salatehtävien paljastuminen aiheutti moralisointia ja anteeksipyyntöjä.

Viikkotehtävä poiki rangaistukset myös papereille ja saksille - Andte ja Anna syypäinä

Lauantai-iltana Big Brother rankaisi paperit- ja sakset-joukkueita viikkotehtävän sääntöjen rikkomisesta. Paperit-joukkue sai kannettavakseen ja lajiteltavakseen papereita, kun taas saksilla heidän välisensä ketju lyheni.

Tuulikille ivailtiin joukolla, ilmapiiri kiristyi

Lauantaina BB-talossa oli varsin ahdistava tunnelma, kun Tuulikkia piikiteltiin oikein urakalla. Myös salatehtävät saivat jatkoa, kun osa asukkaista pääsivät kommentoimaan talon tapahtumia 24/7-palvelun katsojille.

Kuinka monta asukasta BB-Finaalissa nähdään?

Kymmenennen Big Brother -kauden huipennus, BB-Finaali, on ensi viikon perjantaina. Finaaliin pääseviä asukkaita vasta ratkotaan, mutta jo nyt näyttää siltä, että tämän vuoden Finaalissa nähdään ennätysmäärä asukkaita.

Salatehtävä paisui, Tuulikki rikkoi viikkotehtävän sääntöjä

Asukkaat jatkoivat ketjuissa oloa viikkotehtävässä, jonka sääntöjä Tuulikki rikkoi ja sai siitä rangaistuksen. Salatehtävään saatiin uutta maustetta, kun Big Brother järjesti valefanichatin.

Tuleeko Big Brotherille jatkoa ensi vuonna?

Suomen Big Brotherin kymmenes kausi lähestyy loppuaan. Kauden loppusuoralla pohdintoihin nousee, jatkuuko Big Brother myös ensi vuonna.

Viikkotehtävässä asukkaat "pelinappuloina" perinteisessä pelissä

Asukkaat pääsevät viikkotehtävässä pelaamaan perinteistä kivi-paperit-sakset -peliä olemalla itse "pelinappuloina". Viikkotehtävässä asukkaiden on noudattava pelin sääntöjä liikkuessaan BB-talossa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.